Terve.fi

Isän rooli synnytyksessä

Ennen synnytystä tuleva isä voi osallistua synnytysvalmennukseen ja olla mukana neuvolakäynneillä. Tulevalle äidille on tärkeää jutella kumppaninsa kanssa mielessä pyörivistä asioista; miehen tehtävä on myötäelää ja kuunnella. Naisen kannattaa kuitenkin muistaa, että kokemus on yhtä mullistava miehellekin ja myös isän rooliin kasvamiseen tarvitaan kumppanin tukea ja ymmärrystä.

Varsinkin esikoistaan odottavalle parille kaikki raskauteen ja synnytykseen liittyvä on uutta ja muuttuva elämäntilanne voi hämmentää. Yhdessä vietetty aika ja niin raskauden kuin synnytyksenkin kokeminen tiiviisti yhdessä voi auttaa sekä isää että äitiä sopeutumaan uusiin asioihin.

Ennen synnytystä tuleva isä voi osallistua synnytysvalmennukseen ja olla mukana neuvolakäynneillä. Tulevalle äidille on tärkeää jutella kumppaninsa kanssa mielessä pyörivistä asioista; miehen tehtävä on myötäelää ja kuunnella. Naisen kannattaa kuitenkin muistaa, että kokemus on yhtä mullistava miehellekin ja myös isän rooliin kasvamiseen tarvitaan kumppanin tukea ja ymmärrystä.

Aiheesta keskusteleminen miespuolisten ystävien kanssa tai keskustelupalstoilla sekä tiedon hankkiminen esimerkiksi kirjojen, lehtien ja nettiartikkelien avulla voi auttaa miestä sopeutumaan isyyden tuomaan muutokseen. Tulevan isän kannattaa muistaa, että hän ei todellakaan ole ensimmäinen, viimeinen eikä ainoa samojen asioiden kanssa painiskeleva.

Pää kylmänä alusta loppuun

Raskauden viimeisillä hetkillä miehen tehtävänä on pitää huolta, että tuleva äiti muistaa levätä tarpeeksi eikä ole stressaantunut. Miehen tulee myös pysyä rauhallisena, vaikka synnytys ei käynnistyisikään juuri laskettuna päivänä. Voi olla hyvä idea keksiä äidille jotain pientä piristystä ja mukavia yllätyksiä, jotta odottavan aika kuluu mukavissa merkeissä eikä jännitys käy ylivoimaiseksi.

Raskauden loppuhuipennus ja uuden elämän alku, synnytys, on isän ja äidin yhteinen kokemus, johon suurin osa nykypäivän isistä tahtoo osallistua. Synnytyksen aikana monet naiset tarvitsevat miestään lähinnä henkiseksi tueksi, fyysisesti hän ei loppujen lopuksi kovin paljon pysty naisen oloa helpottamaan. Kuten kaikissa asioissa, niin myös tässä meitä on kuitenkin moneen junaan; jotkut naiset haluavat miehen osallistuvan aktiivisesti toimintaan synnytyssalissa, toiset eivät välttämättä halua isää lähimaillekaan. Jokainen pari tekee omat ratkaisunsa eikä oikeita tai vääriä valintoja ole, tärkeintä on, että sekä isä että äiti ovat tilanteeseen tyytyväisiä.

Jos isä on mukana synnytyksen alusta loppuun, ei hänen tarvitse tyytyä ihmettelemään asioiden kulkua täysin sivustakatsojana. Lähdettäessä kotoa sairaalaan on luontevaa, että isä huolehtii tarvittavat tavarat matkaan ja järjestää kyydin sairaalaan; naisella kun on siinä vaiheessa paljon muutakin mietittävää. Isää varmasti jännittää yhtä kovasti kuin äitiäkin, mutta asioiden sujumista helpottaa huomattavasti se, että ainakin isän pää pysyy kylmänä.

Hengittelyä ja hierontaa

Synnytyksen toden teolla alkaessa mies voi auttaa naista rentoutumaan ja hengittämään rauhallisesti. Isä voi muistutella levähtämisestä supistusten välillä ja vaikka auttaa synnyttäjää vaihtamaan asentoa tai liikkumaan, mikäli tämä niin haluaa. Isä toimii etenkin alkuvaiheessa myös viestinvälittäjänä synnyttäjän ja sairaalan henkilökunnan välillä. Isän tulee kuitenkin muistaa, että kätilö on ammattilaisena vastuussa sekä äidin että lapsen terveydestä ja hänen ohjeitaan on siis kuunneltava.

Konkreettisesti mies voi auttaa naista synnytyksessä juuri ohjaamalla naista hengittämään oikein ja vaikka hieromalla hänen selkäänsä, mikä useilla helpottaa oloa avautumisvaiheessa, kun supistukset tihenevät. Mies voi myös tarjota naiselle juotavaa, lisäpeittoa tai muuta mitä tämä saattaa tarvita. Vähäisin tehtävä ei suinkaan ole seuran pitäminen – synnytys ei tapahdu hetkessä vaan ensisynnyttäjällä avautumisvaihe voi kestää jopa 12 tuntia. Synnyttäjästä ei varmastikaan olisi mukavaa olla yksin jännityksineen. Tuttu ja turvallinen ihminen vierellä tekee tilanteesta paljon vähemmän pelottavan.

Synnytyksen avautumisvaiheen loppupuolella nainen saattaa väsähtää jopa niin, että hän meinaa nukahtaa supistusten välillä – tällöin mies voi pitää huolta, että nainen saa kiinni hengitysrytmistä supistusten aikana. Mies voi myös laskea supistusten kestoa ääneen, jotta nainen osaa aavistaa, milloin olo taas hetkeksi helpottuu, supistus kun kestää enintään puolitoista minuuttia kerrallaan.

Kannustusta loppuun asti

Ponnistusvaiheessa miehen tehtävä on kannustaa synnyttäjää selviämään urakasta loppuun. Hän voi edelleen muistuttaa ja ohjata naista hengittämään sekä välillä myös rentoutumaan, pyyhkiä hikeä otsalta ja olla läsnä rauhallisena tukijana. Erityisesti tässä vaiheessa on tärkeää kuunnella kätilön ohjeita ja pitää huolta, että itse synnyttäjäkin väsyneenä ja tuskissaan todella kuulee ja ymmärtää kätilön ohjeet.

Isän kannattaa myös yrittää saada synnyttäjää hymyilemään – paitsi että kysymys on onnellisesta perhetapahtumasta, on hymyllä toinenkin merkitys. On nimittäin hyvin vaikeaa samanaikaisesti hymyillä ja jännittää lantionpohjalihaksia, joten hymy auttaa naista rentoutumaan.

Kun urakka lopulta on onnistuneesti ohi ja lapsi syntynyt, on tuoreella isällä yleensä mahdollisuus kylvettää vauva, mikä lienee monelle miehelle hieno ja ainutlaatuinen ensikontakti omaan pienokaiseen. Synnytyksen jälkeen, äidin levätessä miehen ensimmäinen julkinen tehtävä isänä voi olla vaikkapa iloisen uutisen ilmoittaminen isovanhemmille.

Lähteet:

Oulun kaupungin sosiaali- ja terveystoimen ohje: Mitä isä voi tehdä helpottaakseen synnytystä?

Julkaistu: 27.9.2006
Kommentoi »