Treeni ja ravinto

Hyvän kengän kriteerit

Kenkien kriteereihin tulisi kiinnittää erityistä huomiota, jos jaloissa on ollut kipuja tai niissä on todettu virheasentoja.

Teksti Toimitus
2.4.2009 Terve.fi

Kenkien kriteereihin tulisi kiinnittää erityistä huomiota, jos jaloissa on ollut kipuja tai niissä on todettu virheasentoja. Myös työjalkineisiin kannattaa kiinnittää huomiota etenkin, jos on seisoma/kävelytyö.

Hyvän kengän kriteereitä:

1) Tukeva kantakappi

Kantakappi on kantapäätä ympäröivä kengän osa, joka on yleensä vähän jäykempi kuin kengän etuosa. Kun kantakappia puristetaan molemmilta sivuilta, sen tulisi antaa vain vähän periksi. Esimerkiksi vaelluskengissä on yleensä hyvä ja tukeva kantakappi.

2) Tukeva pohja

Tukevaa pohjaa voi testata taivuttamalla kenkää pituussuunnassa. Hyvä pohjarakenne taipuu vain päkiän kohdalta, ei kantapäästa tai sen etupuolelta.

3) Hyvä kiertojäykkyys

Kiertojäykkyyttä voi testata siten, että ottaa kengän pohjasta tukevan otteen etu ja takaosasta ja kiertää sitten käsiä vastakkaisiin suuntiin eli ns. tiskirättiotteella. Hyvä kenkä on kiertojäykkä eli antaa tähän suuntaa vain vähän periksi.

4) Kiinnitys

Hyvässä kengässä on aina jonkinlainen kiinnitys, kuten nauha-, tarra tai solkikiinnitys, koska kenkä tulisi jokaisella käyttökerralla sitoa napakasti jalkaan kiinni. Jos kengässä ei ole minkäänlaista kiinnitystä, se ajanmittaa venyy ja löystyy eikä ole enää tukeva ja napakka.

5) Käyttötarkoitus

Juoksukenkä on tarkoitettu juoksuun ja sisäpelikenkä sisäliikuntaan. Tällä tarkoitetaan sitä, että ei käytettäisi vääriä kenkiä väärässä tilanteessa. Urheilukengät on hyvä valita asiantuntevan myyjän opastuksella urheiluliikkeessä. Varsinkin juoksukengissä tulisi olla käyntivaraa eli tilaa etuosaa n. 1,5 cm:n verran. Yleensäkin kenkä ei saa olla niin pieni, että varpaat koskettavat kengän kärkeä.

Lisäksi hyvässä juoksukengässä on iskunvaimennus sekä päkiässä että kantapäässä. Tällä on tärkeä merkitys etenkin kovilla alustoilla juostessa. Myös askellus olisi hyvä tarkistaa ja sen perusteella valita oikea malli. Juoksukengän ikä mitataan kilometreissä eikä ajassa. Jos käyttää kenkää vain juoksemiseen, olisi hyvä uusia kenkä n. 1000 kilometrin välein. Kun löytää itselle hyvän jalkineen, kannattaa jatkossa suosia samaa merkkiä.

6) Materiaali ja kengän muoto

Ihanteellinen kengän muoto on sellainen, että kengän sisäreuna on mahdollisimman suora ylhäältä katsottuna. Kapea kengän kärki ohjaa varpaita virheasentoon, etenkin isovarvasta ulospäin eli vaivasenluun suuntaan. Varsinkin jos on taipumusta tai on alkava vaivasenluu, ei kapeakärkisiä kenkiä tulisi missään nimessä käyttää pitkiä aikoja. Korkeakorkoiset kengät lisäävät kuormitusta jalan etuosassa ja päkiässä, lisäksi ne voivat aiheuttaa jatkuvassa käytössä pohjelihasten kiristymistä ja kovettumia päkiän alle.

Näiden ominaisuuksien lisäksi kengän pitää tuntua hyvältä heti ensimmäisellä sovituskerralla.

Kommentit
Ei kommentteja vielä
Katso myös nämä
Uusimmat
Tilaa uutiskirjeet tästä!

Voimaa ja viisautta suoraan sähköpostiisi

terve
KäyttöehdotTietosuojaselosteEvästekäytännöt