Terve.fi

Hyppääjän polven diagnosointi


Hyppääjän polven aiheuttaa toistuva kova patellajänteeseen kohdistuva rasitus. Hyppääjän polven ja harjoitusmäärien välillä on suora suhde.
Teksti Toimitus

Hyppääjän polven aiheuttaa toistuva kova patellajänteeseen kohdistuva rasitus. Hyppääjän polven ja harjoitusmäärien välillä on suora suhde.

Urheilualustan kovuus vaikuttaa hyppääjän polven esiintymiseen (Lian ym. 1996, Fredberg ja Bolvig 1999). Eksentristä voiman tuottoa on pidetty mikrorepeämien primaarisena syynä. Eksentrinen voima ylittää konsentrisen ja isometrisen voiman kolminkertaisesti (Lian ym. 1996).

Lentopalloilijat, joille kehittyy hyppääjän polvi, ovat hyviä hyppääjiä. Heillä on lyhyt kontaktiaika ja suurempi huippuvoima ponnistuksessa. Lentopalloilijoilla on todettu patellan jännevaurioiden (hyppääjän polvi) olevan selvästi suhteessa polven ojennusmekanismin suureen voimaan ja rasituksen määrään nimenomaan vertikaalisissa hypyissä. Samoin pelaajat, joilla on laaja säären ulkorotaatio ja syvä polven koukistus, omaavat suuren riskin saada hyppääjän polvi (Richards ym. 1996). Kuitenkaan ei olla täysin selvillä siitä, miksi toisille kehittyy hyppääjän polvi samanlaatuisessa harjoittelussa ja toisille ei. Siihen voivat vaikuttaa tietyt rakenteelliset syyt kuten polven ojennusmekanismin virheet, patella alta, epänormaali patellan laksiteetti jne. (Torstensen ym. 1994, Minkoff ja Simonson 1994). Hyppääjän polven ohella voi löytyä mm. rasitusreaktioita patellassa, polvilumpion väsymismurtuma, apofyysin avulsio, luupiikkien muodostus, patella magna ja genu recurvatum (Reid 1992, Cook ym. 2000 ).

Jumper’s knee kipu tuntuu tavallisesti enemmän pysäytys kuin kiihdytysvaiheessa.

Koripalloilija huomaa kivun pysähtyessään äkillisesti tai pudotessaan alas ponnistusvaiheen jälkeen. Urheilija ei voi yleensä hyppääjän polven syyksi nimetä mitään selvää tapaturmaa. 

Kipu alkaa hyppääjän polvessa epämääräisenä. Polvessa on täyteläisyyden ja usein myös heikkouden tunnetta. Kipu paikantuu polvilumpion alakärkeen. Se on yhteydessä rasitukseen. Kipu vaimenee nopeasti levossa. Lievissä tapauksissa kipu tuntuu vain harjoitusten alussa ja häviää urheilijan lämmetessä. Kipu palaa taas harjoitusten päätyttyä. Vamman vaikeutuessa kipu tulee yhä tavallisemmaksi. Sitä esiintyy harjoitusten alussa, niiden aikana ja lopussa.

Lopuksi vamma alkaa häiritä itse suoritusta ja urheilija alkaa pelätä harjoituksia. Kipu tuntuu myös levossa, kuten istuessa, autoa ajaessa ja jopa nukkuessa. Se vähenee yleensä polven ekstensiossa, mutta pitkäaikainen polven fleksio on tuskallista. Urheilija pyrkiikin pitämään polvea ojennusasennossa (Boni ym. 1986). Joskus harvoin vamma voi johtaa patellajänteen täydelliseen repeämiseen (Grossfeld ja Engebretsen 1994).

Jumper’s knee diagnoosi pohjautuu alussa kliinisiin oireisiin ja löydöksiin.

Kliininen tutkimus:

- tyypillinen arkuus tuntuu polvilumpion alakärjessä

- arkuus tuntuu hyvin pienellä alueella ja on pistemäisenä paikannettavissa

- painoarkuutta voi esiintyä pitkin patellajännettä

- tutkittaessa työnnetään patellaa distaalisesti, jolloin patellan alakärki on paremmin tavoitettavissa. (Kuva 4.)

Kuva 4. Hyppääjän polvea tutkittaessa on hyvä työntää patellaa distaalisesti, jolloin patellan alakärki on paremmin tavoitettavissa. Voimakas pistemäinen arkuus alakärjessä todetaan tällöin helpommin (a).

Kirpaiseva arkuus johtuu haavamaisesta muodostumasta, joka sijaitsee aina patellajänteen dorsaalipuolella jänteen liittymäkohdassa patellaan (b).

Kipua saadaan tutkittaessa aikaan

  • painamalla patellan alapoolia
  • tunnustelemalla patellajännettä polven ollessa täysin ojennettuna
  • polven maksimaalisessa passiivisessa fleksiossa
  • quadriceps-lihasta supistettaessa
  • ojennettaessa polvea vastusta vastaan.

Polvilumpion alakärjen alueella on joskus turvotusta ja krepitaatiota, mutta itse polvinivel on terve (Nichols 1992, Paulos ym. 1996). Nestettä todetaan hyppääjän polvessa harvoin. Jos sitä esiintyy, pitää ajatella toisen vamman mahdollisuutta.

Hoidon kannalta pyritään määrittelemään vaurion laajuus, sillä kirjo patellajänteen tulehduksista osittaiseen repeämään on olemassa (Hutson 1990, Cailliet 1992, Graf ym. 1996).

Röntgenissä ei alussa näy mitään epänormaalia, mutta myöhemmin havaitaan patellan alapoolissa periostaalista reaktiota ja epäsäännöllisyyttä, ja patellan alakärki voi olla elongoitunut. Joskus nähdään kalkkeutumista itse patellajänteessä. Muutokset näkyvät yleensä vasta, kun kuusi kuukautta on kulunut oireiden alusta (Fredberg ja Bolvig 1999). (Kuva 5.)

Kuva 5. Tavallisessa röntgenkuvassa näkee jumper’s knee -vauriossa muutoksia yleensä vasta kuukausien kuluttua oireiden alkamisesta. Kuvassa näkyvä selvästi pidentynyt patellan kärki kehittyi 23-vuotiaalle kansallisen huipputason korkeushyppääjälle. Hän hyppäsi siihen aikaan käytetyllä kierähdystyylillä, ja vaivoja oli esiintynyt jo vuosia ennen kuvausta.

UÄ-tutkimuksessa nähdään myös itse jännevauriot (Myllymäki ym. 1990, Laine ja Peltokallio 1991, Kalebo ym. 1991). Vaurioalueella todetaan jänteen normaalin syypatterin häviäminen. UÄ-tutkimus on patellajänteen diagnostiikkaan sopiva, edullinen, noninvasiivinen, helposti käytettävä ja nopea apu, joka sallii dynaamisen tutkimuksen (Mahlfeld ym. 1997, Kiss ym. 1998, Rasmussen 2000). Sitä voidaan käyttää myös kenttäolosuhteissa. Kuitenkaan UÄ-tutkimuksen sensitiivisyys ei ole kovin hyvä arvioitaessa vähäoireisten urheilijoiden hyppääjänpolvea ja mahdollista syytä leikkaukseen (Lian ym. 1996, Khan ym. 1997). On olemassa heikko korrelaatio lievän arkuuden ja UÄ:lla todetun jänteen patologisen tilan kanssa (Cook ym. 2001). 

MRI paljastaa partiaaliset repeämät ja fokaaliset muutokset myös jänteen sisällä (Davis ym. 1991, El-Khoury ym. 1992, Schwartz 1995). MRI ja histopatologiset leikkauslöydökset korreloivat toistensa kanssa (Yu ym. 1995, Kahn ym. 1996, Popp ym. 1997). Patologinen ja kliininen löydös eivät kuitenkaan aina täsmää MRI-tutkimuksen kanssa (Cook ym. 1997, Kahn ym. 1998, Maffuli ym. 1998). MRI:n mahdollisuudet lievissä tapauksissa ovat rajalliset, mutta vaikeammissa tapauksissa magneettikuvaus auttaa paitsi diagnostiikkaa myös leikkauksen suunnittelua (Shalaby ja Almekinders 1999). (Kuva 6.)

Kuva 6. 27-vuotiaalla koripalloilijalla oli ollut vuoden ajan kipua polvilumpion alakärjessä (hyppääjän polveen sopien). Magneettikuvauksessa todetaan selkeä tulehdus polvilumpion alakärjessä. Se on levinnyt myös patellan sisään luuödeemiksi (a).

Poikkileikkeessä nähdään deformiteettia patellajänteessä ja osittainen repeämä (b). Oireiden perusteella vamma jaetaan vaikeusasteisiin

1. Lokaalinen arkuus esiintyy selvästi urheilun jälkeen patellajänteen insertiossa. Se ei häiritse tavallista toimintaa.

2. Kipu tuntuu urheilun alussa. Se häviää verrytellessä ja palaa taas aktiviteetin jälkeen. Harjoitukset toteutuvat tyydyttävästi, ja urheilija kykenee urheilemaan ilman suoritushäiriöitä. Kipu säilyy ilman välttämätöntä lepoa ja jää pysyväksi.

3 a. Kipu on jatkuvaa. Jotkut urheilijat kykenevät vielä kivusta huolimatta harjoittelemaan ja pelaamaan.

3 b. Kipu tuntuu jatkuvasti ja se häiritsee ja estää harjoittelun.

4. Jos urheilijaa ei hoideta, ja hän jatkaa kivusta huolimatta urheiluaan, voi syntyä (harvoin) patellajänteen totaali repeämä (Nichols 1992, Lian ym. 1996, Fredberg ja Polvig 1999).

© Pekka Peltokallio, Tyyppilliset urheiluvammat. Lisätiedot ja tilaukset www.medipel.fi

Julkaistu: 21.6.2012