Runsaalla alkoholinkäytöllä tarkoitetaan yli neljän alkoholiannoksen nauttimista muutaman tunnin sisällä, tai sitä enemmän.
Tutkimukseen osallistui noin 700 aikuista, iältään 18 – 64 -vuotiaita. Tutkittavat täyttivät päiväkirjaa nukkumisestaan sekä kuluttamastaan alkoholista. Unien määrä jaettiin lyhyeen (alle kuusi tuntia yössä), keskimääräiseen (7-8 tuntia) ja pitkään (yli yhdeksän tuntia).
Tuloksista selvisi, että vähiten nukkuneet käyttivät ylivoimaisesti eniten alkoholia. Huonoiten nukkuvien miesten keskimääräinen viikkoannos alkoholia oli 14 annosta, ja naisilla 7. Runsas juominen myös kesti pisimpään huonommin nukkuneilla.
Tutkimus ei kerro sitä, miten runsas alkoholinkäyttö vaikuttaa unien kestoon, mutta tulos nukkumisen ja juopottelun yhteydestä on melko selvä. Tutkimuksesta ei myöskään selvinnyt se, valitsevatko huonosti nukkuvat aina mieluummin ryypyn kuin vaikkapa päiväunet. Myös muita terveydentilaan vaikuttavia asioita ei tässä tutkimuksessa tutkittu.
Tutkimuksesta uutisoi Greatist.com -sivusto. Lisää tutkimuksesta voit lukea täältä.