Terve.fi

Hopea voi aiheuttaa ongelmia

Hopea voi aiheuttaa ongelmia
Hopea on vähemmän myrkyllistä kuin monet muut metallit, mutta voi värjätä ihoa.
Julkaistu: 13.2.2008

Eräs lukija kysyi Harvard Lettersien Yhdysvaltojen toimitukselta, onko kolloidisen hopeankäyttöön järkevää syytä. Lyhyesti sanottuna ei ole, mutta seuraavassa asiasta enemmän.

Monet muistanevat lukion kemiantunnilta kolloidien olevan seoksia, joissa yksi aine jakautuu tasaisesti pieninä hiukkasina toiseen aineeseen. Hiukkaset ovat riittävän pieniä pystyäkseen vastustamaan painovoimaa ja pysyäkseen liuenneina. Kolloidinen hopea koostuu hopeahiukkasista vedessä.

Kolloidista hopeaa on kaupiteltu flunssalääkkeenä, nuhalääkkeenä, kaikkiin taudinaiheuttajiin tepsivänä rohtona ja jopa kaiken parantavana eliksiirinä. Se luokitellaan ravintolisäksi. Niinpä sen ei tarvitsekaan täyttää Yhdysvaltain FDA:n lääkkeiltä edellyttämiä turvallisuusvaatimuksia. FDA on varoittanut joitakin internetsivustoja kolloidisen hopean käyttöä koskevista terveysväittämistä, mutta sen myynti on täysin laillista. Kolloidista hopeaa voi ostaa kaikenlaisista epäilyttävistä internetpalveluista, mutta sitä myyvät myös monet tunnetut verkkokaupat.

Antibioottien edeltäjä

Hopealla on pitkä, monivaiheinen rooli lääketieteen historiassa. Vuosisatojen ajan lääkärit ovat kertoneet potilailleen, että hopean nieleminen voisi parantaa mitä tahansa epilepsiasta mielenterveyden häiriöihin ja mahahaavaan. Huolimatta nykyisistä kolloidista hopeaa koskevista väittämistä voimme silti rauhassa hylätä moisen käytön vaarallisena hölynpölynä menneiltä ajoilta.

Hopea todellakin tappaa mikrobeja. Joidenkin lähteiden mukaan hopeanitraatti olisikin ollut ensimmäinen tehokas antibakteerinen aine. 1800-luvun lopulta lähtien lääkärit vähitellen lopettivat hopean määräämisen potilailleen suun kautta (vaikka hopea-arsfenamiinia käytettiinkin yhä syfiliksen hoitoon) ja käyttivät sitä sen sijaan yhä enemmän paikallisvoiteina ja liuoksina. Nykyaikaisen kirurgian isä William Halsted suojasi haavoja hopeafoliolla ja sideharsolla ehkäistäkseen infektioita.

Hopea oli huomattavasti vähemmän ärsyttävää ja myrkyllistä kuin monet muut tuolloiset desinfiointiaineet, niinpä sillä hoidettiinkin usein silmä- ja nenäinfektioita. Hopeasta ja vehnästä uutetusta proteiinista koostuva yhdiste, Argyrol, oli aikanaan hyvin suosittu. Sitä käytettiin kaikkeen mahdolliseen nenäsuihkeista peräpuikkoihin. Nykyisin vain harvat ovat edes kuulleet tästä valmisteesta, mutta se ikuistui taiteen historiaan. Albert Coombs Barnes nimittäin kokosi ison omaisuuden Argyrolia myyvän yrityksen omistajana, ja hänen nimeään kantava taidekokoelma on maailmankuulu.

Sekä paikallishoitoon tarkoitettujen että muiden hopeayhdisteiden suosio alkoi hiipua 1930- ja 1940-luvuilla pääasiassa penisilliinin kaltaisten antibioottien tultua käyttöön. Esimerkkinä muutoksesta voisi mainita, että synnytyslääkärit laittoivat aikaisemmin hopeanitraattivalmistetta vastasyntyneiden silmiin ehkäistäkseen tippuria ja klamydiainfektioita, jotka saattoivat johtaa sokeuteen. Nykyisin useimmat synnytyslääkärit käyttävät hopeanitraatin sijasta antibioottitippoja, esimerkiksi erytromysiiniä.

Hopealla on yhä käyttöä tavanomaisessa lääketieteessä. Hopeasulfadiatsiini on hopeaa sisältävä sulfalääke, jota käytetään vaikeiden toisen ja kolmannen asteen palovammojen hoidossa. Hopealla kyllästettyä kangasta käytetään toisinaan haavojen ja ihoinfektioiden hoitoon sekä leikkausten jälkihoitona. Hopeanitraattia käytetään puolestaan joskus syylien ja känsien hoitoon.

Ei auta, mutta voi olla haitallista

Kolloidisen hopean osalta ympyrä näyttäisi sulkeutuvan samalla, kun hopeaa nautitaan yhä enenevässä määrin lääketieteellisissä käyttötarkoituksissa. Tähänastisten kolloidisten tuotteiden tuoteselosteissa niitä neuvotaan käyttämään pieninä määrinä, korkeintaan noin 40 grammaa päivässä. Hopeapitoisuus ilmoitetaan miljoonasosina ja olisi siten useita satoja mikrogrammoja unssia eli 28,3grammaa kohti. Tämä ylittää kymmenkertaisesti EPA:n (Environmental ProtectionAgency) juomaveden hopeapitoisuuden ohjearvot.

Kaikkialla ympäristössä on pieniä määriä hopeaa, joten saamme sitä väistämättä elimistöömme. Yhden arvion mukaan hopean saanti tavallista ruokavaliota noudatettaessa on 27–88 mikrogrammaa päivässä.

Kun ajatellaan hopean aikaisempaa käyttöä pieneliöitä tuhoavana aineena ja antibiooteille vastustuskykyisten bakteerien pelottavaa todellisuutta, on ymmärrettävää, että monet saattavat ajatella (tai reagoida mainospuheisiin), että kolloidista hopeaa voitaisiin käyttää ihmeitä tekevänä superantibioottina. Sen tuomista hyödyistä ei kuitenkaan ole minkäänlaista näyttöä.

Mitä haittavaikutuksiin tulee, hopea on huomattavasti vähemmän toksista kuin lyijy, elohopea ja monet muut metallit. Joissakin eläinkokeissa on saatu viitteitä siitä, että hopea saattaisi läpäistä veri-aivoesteen, mutta silti hopea-altistuksen aiheuttamat aivo- ja hermovauriot ovat harvinaisia.Työperäinen altistuminenkaan ei ole osoittautunut ongelmalliseksi, osaksi siksi, että metallinen hopea ei imeydy suolistosta kovin hyvin, mutta toisaalta se erittyy elimistöstä tehokkaasti ulosteiden mukana. Tästä huolimatta National Center for Complementary and Alternative Medicine, joka on osa Yhdysvaltain kansallista terveysinstituuttia (NIH), muistuttaa, että kolloidinen hopea voi aiheuttaa mm. munuaisvaurioita, mahaärsytystä ja päänsärkyä.

Hopeaongelmia

Tavallisin hopea-altistukseen liittyvä ongelma on argyria. Tällöin iho muuttuu väriltään siniharmaaksi, koska siihen kertyy hopeajyväsiä, tavallisesti hopeasulfidina. Hopea näyttää stimuloivan melaniinin tuotantoa, joten auringonvalolle altistuneet ihonkohdat tummuvat erityisen voimakkaasti. Hopea saattaa myös vaurioittaa silmän sidekalvoa (silmänvalkuaista eli kovakalvoa peittävä kirkas kalvo) ja sisäelimiä. Hopean varastoituessa elimistöön siitä ei voi mitenkään päästä eroon, joten ihon värjäytyminen saattaa jäädä pysyväksi.

Argyria oli nykyistä yleisempi vaiva, kun hopeayhdisteitä käytettiin laajasti lääkkeinä. Vuonna 1935 julkaistiin JAMA-lehdessä artikkeli, jossa raportoitiin 70 tapauksesta, joista useimmat olivat ilmenneet lapsilla. Kirjoittajat esittivät huolestuneisuutensa hopeaa sisältävien lääkkeiden aiheuttamasta argyrian "hälyttävästä lisääntymisestä" ja osoittivat syyttävällä sormellaan Argyrolia ja muita tuotteita.

Kauan ennen Blue Man Groupia (eräs viihdealan organisaatio) tunnettiin Barnumin ja Baileyn sirkuksen "sininen mies", jonka iho oli syvänsininen, vaikka ei ollutkaan maalattu. Kun hän kuoli vuonna 1923, ruumiinavauksen tehneet lääkärit arvioivat hänen elimistössään olleen 100 grammaa hopeaa. On epäselvää, miten se oli sinne päätynyt, vaikkakin yksi miehen ystävistä oli kertonut lääkäreille hänen työskennelleen joskus hopeakaivoksissa.

Satunnaisia argyriatapauksia ilmaantui vielä hopeaan perustuvien lääkkeiden käytön jo alettua hiipua. 1980-luvun alusta tunnetaan tapauskertomus naisesta, jonka iho muuttui siniseksi hänen käytettyään hopea-asetaattia sisältäneitä tupakoinnin lopettamista helpottavia pastilleja. Hopeaa sisältävien akupunktioneulojen runsaasta käytöstä on raportoitu aiheutuneen sinertäviä laikkuja ihoon, vaikka useimmiten akupunktiohoidossa käytetäänkin nykyisin ruostumattomasta teräksestä valmistettuja neuloja. Osana sarjaansa "lääketieteellisistä mysteereistä" New England Journal of Medicine -lehti julkaisi aikaisemmin tänä vuonna raportin pankin kassanhoitajasta, jonka sormenpäihin ilmaantui yhtäkkiä mustia laikkuja. Osoittautui, että hänen käsittelemänsä setelit oli päällystetty öljyhyytelöllä ja hopeanitraatilla, joka kertyy ihoon ja paljastaa siten mahdolliset setelivarkaat.

Aiheuttavatko nykyisin markkinoitavat kolloidista hopeaa sisältävät tuotteet sitten ihonvärimuutoksia? Eivät, mikäli niitä käytetään vain lyhyen aikaa suositusten mukaisina määrinä. Toisaalta ihmisillä on taipumus väärinkäyttää niitä. Tästä syystä tapauskertomuksia runsaan käytön aiheuttamasta argyriasta julkaistaankin yhä lääketieteellisissä lehdissä.

Loppuvuonna 2006 pohjoiskalifornialaiset lääkärit raportoivat 59-vuotiaasta miehestä, jonka lääkäri oli lähettänyt päivystyspoliklinikalle hänen näytettyään syanoottiselta (ihomme muuttuu sinertäväksi kärsiessämme hapenpuutteesta). Osoittautui, että mies oli nauttinut kolloidista hopeaa 2–3 kertaa vuodessa parin edellisvuoden ajan aina tuntiessaan sairastuvansa flunssaan. Hän oli tehnyt oman kotitekoisen versionsa liuoksesta (kolloidinen hopea on kallista) käyttäen terveyskaupasta ostamaansa hopealankaa, vettä, leivinjauhetta ja sähkövirtaa.

Copyright © 2007 by President and Fellows, Harvard College. Allrights reserved.

Artikkelin sisältö vastaa yhdysvaltalaista hoitokäytäntöä.

4 kommenttia