Heidi Kuusisto: Raakaravinnosta alkoi iso elämänmuutos

Valmentaja ja hyvinvointiblogisti Heidi Kuusisto on vasta 32-vuotias, mutta hän on käynyt  läpi ison elämänmuutoksen. Se alkoi ravinnosta ja liikunnasta. Henkinen puoli pääsi kyytiin pienellä viiveellä.

− Meditaatio tai puhdas ravinto voi toimia työkaluna, joka mahdollistaa kokonaisvaltaisen muutoksen. Hyvä olo ei silti riipu mistään yksittäisestä asiasta vaan siitä, kuinka valmis ihminen on kohtaamaan itsensä. Elämä kantaa, vaikkei sitä kontrolloisi kaikin voimin.

Heidi Kuusistolla oli onnellinen lapsuus. Toimeliaan ja itsenäisen tytön luovuus kanavoitui mielikuvituksellisiin leikkeihin. Koulussa luovuudelle ei ollut sijaa, niin Heidistä tuntui. Jo ala-asteella alkoi tasapäistäminen.

− Vilkkaus ja oma-aloitteisuus kitkettiin. Opettajat kannustivat kilpailuhenkisyyteen ja rationaalisuuteen. Tunsin itseni erilaiseksi mutta yritin olla kiinnostunut samoista asioista kuin muut. Toki lapsena elää enimmäkseen hetkessä, ja minäkin olin ihan tyytyväinen elämääni.

Teininä tavallinen arki tylsistytti. Heidi haki ilon tunteita bilettämisestä ja sekoilusta. Vähän yli parikymppisenä Heidi kyllästyi kosteisiin viikonloppuihin ja teinimeininkiin. Samoihin aikoihin hän aloitti uuden seurustelusuhteen.

Silti jokin ahdisti. Heidi ei tiennyt, mitä elämältä halusi. Vain sen hän tiesi, ettei se ollut samaa, kuin suuri osa lähipiiristä halusi.

− Silmieni edessä oli harso.

Heidi puhui lääkärille ailahtelevasta ja tukkoisesta olostaan ja pyysi masennuslääkkeitä. Lääkäri ihmetteli mutta kirjoitti reseptin.

− Pääsin kivaan työhön ja olin juuri alkanut seurustella. Huomio kääntyi pois itsestä. Vähän myöhemmin ryhdyin käymään salilla ja syömään terveellisemmin. Jätin lihansyönnin.

Pelon sijaan rakkaus

Heidi opiskeli tradenomiksi ja aloitti työt kaupallisella alalla. Hän halusi näyttää pärjäävänsä työssään ja omaksui bisnesmaailman arvoja. Samaan aikaan sisältä puski pintaan aivan toisenlaisia arvoja. Heidi huomasi miettivänsä, voisiko omilla teoillaan parantaa maailmaa.

− Pelotti, mitä minusta tulee, jos jään tänne. Päällä oli jatkuva ristiriita.

Heidi siirtyi töihin liikuntakeskukseen, mutta arki ei inspiroinut ja vanha tuttu sumuverho pysyi paikoillaan. Illat hän makasi kotona television edessä katsomassa Big Brotheria.

Muutaman kuukauden kuluttua Heidi sai potkut.

− Pomo näki, että sisimmässäni haluan muuta.

Elämän suunta oli taas hukassa. Juoksulenkillä Heidi saattoi purskahtaa itkuun. Hän koki elävänsä ulkoa ohjattua elämää muttei tiennyt, miten muuttaa tilanne.

Heidin pelasti blogi. Neljä vuotta sitten, niiden itkulenkkien jälkeen, hän alkoi kirjoittaa liikunnasta ja terveellisestä ruoasta Quinoaa-nimistä blogia. Vähitellen blogipohdinnat ulottuivat myös henkiseen uudistumiseen.

− Viimein sain toteuttaa aitoa itseäni. Oivalsin, että riittää, kun on. Ei tarvitse tehdä mitään erityistä tai etenkään suorittaa elämää. Oleminen ei silti tarkoita tekemättömyyttä vaan läsnäoloa ja rehellisyyttä itselle ja elämälle. Nyt en pakene elämää vaan annan sen virrata vapaasti kauttani. Valitsen rakkauden pelon sijaan ja otan vastaan, mitä ikinä elämä eteen tuo.

Koko perheen pirtelöt

Tamperelaisessa rivitalokaksiossa Heikki-isä on juuri lähdössä Jeren kanssa ulkoilemaan. Ensi viikolla Jere täyttää vuoden. Sukulaisia ja ystäviä on kutsuttu, mutta muuten vanhemmat eivät ole vielä touhottaneet kekkereiden eteen.

− Pidämme mieluummin huolta omasta ja läheisten henkisestä ja fyysisestä hyvinvoinnista kuin stressaamme traditioista, Heidi ja Heikki sanovat.

Kun ulko-ovi sulkeutuu isän ja pojan perässä, Heidi työntää tiskikoneeseen aamuiset pirtelölasit. Tänään tehosekoittimessa pyöri puolukkaa, gojimarjaa, persiljaa ja riisiproteiinijauhetta.

Jere hörppi samaa pirtelöä kuin äiti ja isä.

− On helppoa tehdä kaikille samaa ruokaa. Ei lasta tarvitse totuttaa syömään ”lasten ruokia”. Lapsi on vanhempansa pienoiskoossa: jos vanhemmat nyrpistävät nenää juureksille, ei lapsikaan pidä niistä. Äidin ruokavalio vaikuttaa lapseen jo odotusaikana.

Blogin aloittamisen aikoihin Heidi puhdisti ruokavalionsa. Tuoretta ja nesterikasta ruokaa. Gluteenittomia viljoja. Välillä kaksi vuotta pelkällä raakaruoalla.

Keho tuntui saavan ravintoa, jota se tarvitsi. Yöheräily loppui, ja keskittymiskyky parani. Heidi saattoi lukea päivässä kokonaisen ravitsemusaiheisen tietokirjan ja jäsennellä oppimansa.

Pieni perhe syö edelleen mahdollisimman puhdasta ja luonnonmukaista ruokaa. Satunnaisen raskaamman aterian jälkeen nautitaan aina jotakin nestepitoista ja kevyttä. Ruokaakin olennaisempia Heidille ovat lähdevesi ja laadukas suola.

− Neste- ja suolatasapaino on tärkeä, jotta kaikki ruoka voi sulaa ja imeytyä optimaalisesti. Vaikka syö kuinka terveellisesti, se ei auta, jos ravintoaineet eivät imeydy. Tukkoisuus ei kuulu luonnolliseen oloon.

Lepoa ja treeniä

Ensimmäisessä puhdistusvaiheessa Heidi oli vuoden ilman televisiota ja radiota. Entinen tv-addikti huomasi hiljaisuuden valtavan voiman.

− Jos syön melussa, en saa kehoon yhteyttä. Hiljaisuudessa taas kuulen kehon pienimmätkin viestit.

Heidi myöntää, ettei melulta voi kokonaan välttyä – eikä tarvitsekaan. Lihas tarvitsee treeniä ja lepoa kehittyäkseen. Samoin on psyykkeen laita. Sopiva määrä stimulaatiota aivoille kehittää ja auttaa ymmärtämään elämää.

− Teknologinen kehitys ja materialistinen elämäntapa ovat jo lähellä ääripäätään. Se näkyy meissä ihmisissä: osa on valinnut toisen suunnan ja löytänyt kestävämmät arvot itsensä toteuttamiselle. On hienoa, että parikymppisetkin kiinnostuvat esimerkiksi raakaravinnosta ja tietoisuuden kehittämisestä.

Sumuharson salaisuus

Kun tulee tietoiseksi, pystyy ymmärtämään, kuka todella on ja mitä ei ole. Heidi Kuusisto puhuu paljon mieleen samastumisesta. Sillä hän tarkoittaa suojautumismekanismia, joka pitää yllä roolia ja ohjaa pakenemaan nykyhetkeä menneeseen ja tulevaan. Jatkuva sisäinen kiire saa uskomaan ajatuksia, jotka kumpuavat vain pintamielestä.

Alkaa valjeta, mistä johtui Heidiä aiemmin ahdistanut sumuharso. Jos jättää samastumatta mielensä tarinoihin, pystyy tarkkailemaan niitä ulkopuolelta ja olemaan puolueeton. Harso ei sumenna näkymää.

Kun Heidi vielä oli samastunut mieleensä, hän vältteli tilanteita, joihin nyt tuntuu ajautuvan luonnollisesti.

− Toki osa niistä hieman pelottaa – vaikkapa puhuminen yleisön edessä – mutta tiedän, että ne vain pitää tehdä. Kun on läsnä, unohtaa itsensä. Elän paremmin muita varten, kun oma menneisyys ei ole vaikuttamassa reaktioihini ja tekemisiini.

− Erityisyyden tavoittelusta luopuminen on ollut minulle kasvusuunta. Nyt annan itselleni luvan vain olla, ja erityisyys kumpuaa sitten jostain muusta kuin tarpeesta olla sellainen.

Ote kuuluu kadottaa

Kaikkea oppimaansa pystyy elämässään hyödyntämään. Miten, se on oma valinta. Heidi kirjoitti kirjan. Uusi päivä – matka kokonaisvaltaiseen muutokseen luonnollisen ravinnon avulla ilmestyi viime vuoden lopulla. Kirjassa on valtavasti asiaa, mutta se ei saarnaa. Luonnollinen olotila tuntuu olevan tavoitettavissa, vaikka matka ei taatusti ole viivasuoraa pikatietä.

Ehkä ruokavalinnoista on helpoin aloittaa, kuten Heidikin teki. Energinen ja tasapainoinen keho tuntuu iloisuutena, tyytyväisyytenä ja kiitollisuutena omasta elämästä.

Heidi uskoo, että ihmisen tehtävä on kasvaa täydeksi itsekseen tai täydeksi ihmiseksi.

− Sillä täytyy olla tarkoitus, että me jossakin vaiheessa kadotamme itsemme. Erilaisten kasvuvaiheiden ansiosta voimme löytää itsemme uudestaan, täydempänä. Otteen kadottaminen kuuluu elämän ihmeelliseen prosessiin. Joillakin se kestää hetken, toisilla kauemmin, Heidi miettii.

Jotta uutta voi saada, pitää hylätä vanha.

− Luopuminen on ehkä ihmiselle kaikkein vaikeinta. Moni takertuu epätoivoisesti vanhaan ja pelkää muutosta. En silti tiedä ketään, joka lopullisen askeleen otettuaan kaipaisi vanhaa elämää. Usein tilalle tulee niin paljon parempaa.

Lue koko juttu Voi hyvin -lehdestä 2/2013