Voi hyvin

Harjoita mieltäsi kirjoittamalla


Kirjoittaminen avaa parhaimmillaan suoran kanavan alitajuntaan. Sieltä voi löytyä aarteita.
Kuvat A-lehtien kuvatoimitus

Nykyään puhutaan paljon fyysisen kunnon hoitamisesta, mutta mikä on henkinen tilasi? Mitä mielikuvituksellesi kuuluu? Kuinka vetreä on tunne-elämäsi tänään? Ihmisen mieli voi jumittaa, vaikka lihakset olisivat tiukkaa terästä. Henkisestä hapenottokyvystä kannattaa pitää huolta, sanoo kirjailija Siri Kolu. Hän kannustaa treenaamaan mielen hauiksia ja ojentajia kirjoittamalla.

Hyvinvointikirjoittaminen on menetelmä, jossa huolletaan sekä kehoa että mieltä, siis ihmistä kokonaisuutena. Siri vetää kehollisen kirjoittamisen kursseja, joissa avataan tunnelukkoja ja elvytetään luovuutta. Kursseilla kirjoittamiseen yhdistetään aina jotain fyysistä tekemistä, kuten joogaa, pilatesta, tanssia tai hengitysharjoituksia.

– Haetaan sitä, miltä kehossa tuntuu. Ja kun ollaan jonkin tunteen päällä, kirjoitetaan siitä, Siri kuvailee.

Tunteen jäljille päästään, kun kehossa aistitaan jossain kohtaa jännitystä tai kireyttä. Seuraavaksi kysytään, mitä on tapahtunut? Olet ehkä nukkunut liian vähän, koska on ollut ahdistunut olo. Sitten mietitään, miksi olet ahdistunut. Mitä tälle tunteelle voisi tehdä? Tältä pohjalta lähdetään kirjoittamaan esimerkiksi kirjettä itselle.

Siri kertoo, että jos vaikka ikääntyminen ahdistaa, kannattaa kirjoittaa kirje omalle nuorelle itselle. Silloin huomaa konkreettisesti, kuinka paljon kokemusta on vuosien varrella kertynyt. Elämä ei tunnu enää haalealta vedeltä vaan laadukkaalta vuosikertaviiniltä.

Hylkää itsekritiikki

Kynnys kirjoittaa madaltuu merkittävästi, kun se yhdistetään fyysiseen tekemiseen. Sisäinen kriitikko vaimenee, ja sanat pulpahtelevat ikään kuin suoraan alitajunnasta.

Käsi tanssii, kun kirjoitat. Tämä ei ole älyn tai aivojen, vaan kehon ja hengittämisen juttu.

Siri harmittelee, että meillä on paljon ihmisiä, joita erilaiset kirjoittamisen prosessit ovat haavoittaneet. Äidinkielen opettajan punakynä on viuhunut tekstin päällä tai joku läheinen on arvostellut kirjallisia tuotoksia.

Jotkut luhistuvat maineikkaiden kirjailijoiden edessä. Apua, en koskaan kirjoita yhtä hienosti kuin Leena Krohn, joten en kirjoita sitten mitään.

– Mutta emmehän me anna sisäisten varjojen tukahduttaa omaa valoamme. Hyvinvointikirjoittamisessa tärkeintä on oman kokemuksen sanoittaminen, ei kaunokirjallinen muoto, Siri tarkentaa.

Lukeminen ja kirjoittaminen ovat antaneet paljon kuvittaja Sanna Pelliccionille. Niinpä hän halusi tehdä oodin kirjalle, lukemiselle ja kirjoittamiselle. Yhteistyössä Siri Kolun kanssa syntyi Lue minut! -teos, joka ilmestyy juuri. Kirjassa on Sannan kuvat, Sirin tekstit ja kirjoitusharjoituksia.

Poimi kortti

  • Valitse itseäsi puhutteleva postikortti ja mieti, mihin sinä sijoitat itsesi. Oletko tuo lintu, puu vai talo?
  • Esiinnytkö pääroolissa vai sivuosassa kuvan tapahtumassa?
  • Kirjoita itsestäsi tässä näkökulmassa.
  • Nimeä myös muut toimijat kuvassa. Keitä he ovat sinulle juuri tässä elämäntilanteessa?
  • Mistä kuva kertoo? Saatko vastauksen? Mistä aiheesta sinun kannattaisi nyt lukea lisää tai kirjoittaa oma tarina?
Kirjat ovat antaneet niin paljon, jopa pelastaneet minut. Ne voivat auttaa monessa elämäntilanteessa. Kirjoittaminen tuo rentoutta ja karistaa mielestä turhan asiallisuuden, Sanna sanoo.

Kirjoitusharjoitus voidaan aloittaa esimerkiksi helpoilla ajatus- tai hengityslauseilla.

– Hengitetään pitkiä uloshengityksiä ja sipaistaan paperille joku sana siellä hengityksen lopussa. Puuh….siipi. Puuh…häh. Mitä vain! Piiskaistaan ulos yksi sana, Siri demonstroi ja puhaltelee.

Sana kirjoitetaan talteen eikä siihen kiinnitetä sen enempää huomiota, koska ollaan jo seuraavassa hengityksessä.

– Huiskaiset jo toisen sanan. Kun tätä on tehty tovi, et jaksa enää olla huolissasi siitä, mikä sana sieltä tulee. Patistan usein ihmisiä sanomalla, että päästäkää henkiset rintsikat irti! Saamme olla vapaita ja hölskyviä.

Sirin mielestä me aikuiset olemme aivan liian huolissamme koko ajan. Elämää suoritetaan ”aikuisuuden korsetissa”. Pitää olla tunnollinen veronmaksaja, ahkera työntekijä, hyvä puoliso ja pätevä vanhempi.

Ihmisen aika kohdusta hautaan on yhtä loputonta vaatimusten listaa. Hyvinvointikirjoittaminen on yksi tapa avata tiukkoja korsetin nyörejä.

Kun sanoja on ensin vapaasti heitelty paperille, niiden ääreen pysähdytään lopuksi. Sanoista muodostuu tietynlainen maisema, mielen aura ja sieluntilan graffiti. Tätä maisemaa tutkitaan ja pohditaan, mihin kaikki liittyisi.

– Sitä voi katsoa ja oivaltaa, että vau, minä olen tuossa. Samalla herää uteliaisuus. Sanat ovat kuin arvoitus, Da Vinci -koodi. Mihin tämä elämässäni liittyy? Missä se aarre, oma juttu on?

Siri Kolu on kirjailija.

Harjoituksilla alitajuntaa esiin

Monet ovat ällistyneet harjoituksen tehtyään. Eräs nuori mies oli kirjoittanut auraansa sanan ”toisto”. Hän oli myös piirtänyt spiraaleja. Yhtäkkiä nuorukainen oli oivaltanut, että hän rakastuu kerta toisensa jälkeen saman tyyppiseen naiseen, joka aina jättää hänet.

– Hän haki elämässään toistoa. Se oli iso oivallus. Nuori mies alkoi työstää tästä teemasta näytelmää, Siri muistelee.

Toisella kurssilla päälle 50-vuotias nainen tutki sana-auraansa, jossa luki ”kiire”, ”minä” ja ”virtaavuus”. Hän keksi harjoitusten äärellä, että hänen pitää alkaa varastaa itselleen aikaa. Tunnollinen työntekijä ja perheenäiti palveli loputtomasti muita. Missä olivat omat hetket?

Siri neuvoi suorittajaa kirjoittamaan reseptin, jossa aikaa varastettiin omaan käyttöön päivittäin.

Niinpä nainen viipyili salaa siellä, missä halusi. Hän köllötteli kaikessa rauhassa uimahallin höyrysaunassa ja jätti illallisen kokkaamatta.

– Hän paljasti minulle, kuinka ilkikurinen olo siitä tuli. Hän oli oikeasti varkaissa ja nautti tunteesta. Syyllisyys väheni pikkuhiljaa, kun saalis alkoi näkyä eli oma hyvä olo lisääntyi.

Tanssikirjoittamisen kurssilla huone on tapetoitu valkoisella paperilla lattiasta kattoon. Osallistujat liikkuvat vapaasti ja suihkivat tussilla sanoja ympärilleen.

Joskus tekstit säästetään ja toisiaan ei. Tunnetyöpajassa vihapaperit voidaan polttaa isona roihuna pihalla ja tanssia päälle spontaanit intiaanitanssit. Anteeksi antamisen tai saamisen listat viedään usein kotiin talteen. Niihin on hyvä palata myöhemmin.

Hyvinvointikirjoittamista voi harrastaa ilman kurssejakin. Sekä Sannalla että Sirillä on kotona iso kasa postikortteja, joiden pohjalta he tarttuvat kynään.

– Kun haluan kirjoittaa itseäni hyvinvoivaksi, otan yhden kortin esiin. Kysyn, että jos tämä olisi kuva minusta tai elämästäni, mistä se kertoisi? Esimerkiksi jos postikortissa on hauki, voin lukea vaikka sen niin, että olen kuin tuo kala, koska juuri nyt elämässäni uin hyvin syvissä vesissä, Siri kuvailee.

Lue myös: Kynä putosi, pää tyhjeni

Yllättäviä oivalluksia

Luovat prosessit ovat siitä merkillisiä, että ne voivat kutsua elämään yllättäviä asioita. Sanna Pelliccionille kävi näin, kun hän muisteli rakasta isoäitiään, lapsuuden mummoa ja mummolaa. Yllättäen mummon tytär, siis Sannan täti, käveli vastaan lähes päivittäin.

– Törmäsin häneen kaupassa tai näin parvekkeelta. Ihmettelin, että mikä juttu tämä oikein oli. Toki täti vieraili usein meitä lähellä asuvan tyttärensä luona, mutta silti oli outoa, että näimme niin usein. Joskus tapasimme sattumalta jopa kolme kertaa päivässä.

Sanna oivalsi lopulta, että hänen oli kirjoitettava ja piirrettävä Haapaveden mummostaan. Vasta kun mummo oli paperilla, yllättävät tapaamiset loppuivat.

– Minulle jäi koko prosessista kylläinen ja lämmin olo.

Sukella

  • Kirjoita itsesi laskeutumassa sukelluspuvussa mereen, syvälle kohti pohjaa.
  • Mitä kehosi tuntee?
  • Miltä vedenpinnan alla näyttää? Onko vesi sinulle tuttu vai vieras?
  • Mitä vesi peittää sinulta?

Sannan tuntemukset ovat Sirille tuttuja.

– Maailma alkaa oirehtia. Oirehdit mummoasi näkyväksi, Siri tulkitsee.

Kirjoittaja siis törmää tiettyyn aihepiiriin koko ajan. Hän kutsuu sitä elämäänsä ja ympäristö ”oirehtii positiivisesti aihetta”.

Siri Kolu muistelee, miten hän liki kompastui yhden oppilaansa aiheeseen. Tämä työsti kirjoituskurssilla sallivampaa asennetta itseään kohtaan eli siis juuri sitä aikuisen kureliivien höllentämistä. Matkalla kurssipaikalle Siri näki maassa haljenneen ja hylätyn kyltin, johon oli jäänyt sana: Sallittu. Hän vei kyltin oppilaalleen.

– Vakuutin hänelle, että nyt on ihan konkreettisesti kaikki sallittua. Hän säilytti kyltin.

Sanna Pellicioni on kuvittaja ja kirjailija.

Epätäydellisyys on kaunista

Elämä muuttuu Sannan mielestä huomattavasti merkityksellisemmäksi, kun löytää tällaisia viestejä. Silloin uskaltaa myös elää enemmän. Tulee tunne, että tämä tosiaan on minun ainutlaatuinen tarinani eikä jonkun toisen valmiiksi käsikirjoittama fiktio.

Taiteellinen prosessi antaa myös muita lahjoja. Sirin mukaan parasta on se, että ihminen lakkaa olemasta tyytymätön.

– Tämä on yksi lempiaiheitani. Naisinahan meidän pitää olla koko ajan tyytymättömiä johonkin: ulkonäköön, vaatekaapin sisältöön tai sisustukseen. Missä vaiheessa nainen kukoistaa? Krooninen tyytymättömyys vie kukoistuksen.

Kallistumme Sirin mielestä nykyisin koko ajan futuuriin. Kun olen laihempi. Kun minulla on vahvempi tukka. Kun olen hankkinut toisen työpaikan. Vaikka todellinen sisäinen rikkaus on nimenomaan muistamista, kokemuksia ja elettyä elämää.

– Kun työstän jotain sisäistä prosessia, maailma puhuu preesensissä ja luovun tyytymättömyydestä. Yksi maailman pelottavimpia asioita on luopua olemasta tyytymätön itseensä.

– Kun olet virrassa, et enää kritisoi itseäsi vaan annat mennä. Olet osa kokonaisuutta, Sanna lisää.

Molemmat ovat innostuneet eteläkorealaisten feministien tuoreesta tempauksesta. Aasialaiset, tiukkojen kauneusihanteiden kutistamat naiset olivat alkaneet kulkea meikittä. Aikaa jäi runsaasti muun muassa lukemiseen ja liikuntaan.

– Meillehän jää valtavasti henkisiä voimavaroja tehdä vaikka mitä, kun ei tarvitse kursia ja karsia itsestä kelpaavaa, aina parempaa versiota, Siri sanoo.

Sanna paljastaa nauttivansa virheistä. Hän valitsee astiakaupassakin mieluummin kakkoslaatua, joka on johonkin suuntaan vino. Epätäydellisyys on kaunista. Sitä kannattaisi arvostaa itsessäkin enemmän.

Siri muistaa toisen sanan, joka häntä nykyajassa ärsyttää: potentiaali. Useinhan työntekijöistä halutaan ”kaikki potentiaali” irti.

– Voi, potentiaali sentään. Eli vajaa ei riitä, etsiminen ei riitä eikä oppiminen riitä. Meissä jokaisessa on oma tarina. Sillä ei ole mitään tekemistä potentiaalin kanssa.

Lue myös: Kirjoittamisella selkeyttä elämään

Myös lukeminen elvyttää

Henkistä hyvinvointia voi elvyttää myös lukemalla. Kirjoittaminen ja lukeminen muodostavat tiiviin parin. Sirin mielestä lukeminen on sisäänhengitystä ja kirjoittaminen uloshengitystä. Hän vertaa lukemista porrastreeniin. Ajattelu ja mielikuvitus pysyvät notkeina, kun niitä harjaannuttaa. Kipittää mielen juoksumatolla.

Oma kirjoitustyyli tai aihevalinta voi muistuttaa myös nykyisten tai edesmenneiden kirjailijoiden ajatuksia.

– Voit katsoa, keitä kuuluu juuri sinun parveesi. Löydät kirjallisten ystävien sarjan, joiden kanssa voit käydä oman aiheen tiimoilta keskustelua. Kaikki on samaa orgaanista tarinavyyhteä.

Sanna kertoo kantavansa mukanaan aina paria kirjaa. Hän pitää paperisista versioista. Varsinkin busseissa ja junissa on vapauttavaa sukeltaa tungoksen keskellä tekstin sisään.

Siri nauttii myös äänikirjoista. Kotona kirjahyllyissä on tietenkin paljon rakkaita teoksia, joiden sivuille on tehty runsaasti merkintöjä ja huomioita.

– Voit elvyttää luovuuttasi sekä lukemalla että kirjoittamalla. Etkä koskaan ole tähän liian vanha. Voit aloittaa milloin tahansa. Voit aloittaa vaikka tänään.

Sanna Pelliccioni, 42, kuvittaja ja kirjailija

Lempikirjani: Usein se, joka on kesken. Tällä kertaa Teemestarin kirja.

Rakkain lauseeni: Parhaillaan suufirunoilija Rumin lausahdukset puhuttelevat. Kuten tämä: ”Oikein- ja väärintekemisen tuolla puolen on niitty. Tavataan siellä.”

Voimasanani: Nyt.

Kirjallinen sielunsisko: Viimeksi löysin Katri Valan runot ja Susanna Tamaron kirjat.

Tämän luen seuraavaksi: Jessie Burtonin Nukkekaappi.

Siri Kolu, 47, kirjailija

Lempikirjani: Mia Kankimäen Naiset joita ajattelen öisin.

Rakkain lauseeni: Volter Kilpi: ”Niin minä sinua palan kuin sytytetty puu liekkiä.” Lause lukee vihkisormuksissamme, toisella alku ja toisella loppu.

Voimasanani: Kaikki sanat ovat voimasanoja, kun niitä käyttää luovasti.

Kirjallinen sielunsisko: kirjailija Salla Simukka.

Tämän luen seuraavaksi: Johanna Laitilan Lilium Regale.

Lääkekaappi

Kirjailija Siri Kolu täytti tämän ajatusten apteekin Voi hyvin -lehden lukijoille.

RAKASTUNEELLE: Yann Andrea: Duras, rakastettuni (2001). Rakkauden inkiväärishotti, jolla saat rakastumisen ja kirjoittamisen poltteesta kaiken irti.

SUREVALLE: Naja Marie Aidt: Jos kuolema on vienyt sinulta jotakin anna se takaisin – Carlin kirja (2018). Sekä pitkä- että lyhytvaikutteinen.

KIPEÄLLE: Tämä on vanha rakas eli Thomas Mannin Taikavuori (1924). Oikeus vetäytyä rauhassa vilttisikaariin eli vällyjen alle on omanlaisensa retriitti, jos romaanin ajatuksellisen aikidon malttaa käydä läpi.

KIITOLLISELLE: Leena Krohn: Kadotus (2018). Romaani käsittelee löytämisiä ja kadottamisia. Novellit toimivat pieninä kirkasvaloannoksina.

VIHAISELLE: Vilja-Tuulia Huotarinen: Niin kuin minä heidät näin (2018). Huotarisen ensimmäinen aikuisten kirja saa pohtimaan arkea ja arjen loukkuja ja sitä, mistä yllättävä viha syntyy.

INTOHIMOISELLE: Minna Rytisalo: Rouva C. (2018). Mittaile intohimoisuuttasi Minna Canthin asteikolla. Tutustu häneen ennen kuin maailma tunsi tämän mahtimimmin. Vaikuttaa heti!

HUOLESTUNEELLE: Peter Sandström: Äiti Marraskuu (2018). Kirjailijan lempeä suhde aikaan ja eri ikäkausiin on lääke nakertavaan huoleen siitä, että asiat ja ihmiset vain virtaavat ohi. Lämpökääre, joka sulattaa huolestuneisuuden lihaslukot.

HURMAANTUNEELLE: Henriikka Tavi: Tellervo (2018). Tavin romaanin päähenkilö pyrkii hurmaamaan ja hurmaantumaan mahdollisimman tehokkaasti. Toimii taitavasti ja pitkävaikutteisesti.

INNOSTUNEELLE: Michelle Obama: Minun tarinani (2018). Inspiroivan naisen elämäkerta toimii arjen D-vitamiinina pimeänä aikana.

VÄSYNEELLE: Marko Annala: Paasto (2018). Hieno teos rakastamisesta, uskosta ja uskon menettämisestä. Kirjan äärellä voi miettiä omia menetyksiä, väsymyksen syitä ja luopumisia.

KIIREISELLE: Saila Susiluoto: Metropolis (2018). Ota kaupunki taskuusi ja kanna runoja mukana. Ne laajentuvat ajattelun vedessä. Mielen poretabletti!

PITKÄAIKAISEEN KÄYTTÖÖN: Omat aamusivut tai lokikirja. Kirjoita joka aamu, miten paikannut maailmaan. Piirrä sarjakuva. Karjahda loitsu. Kerro, mikä harmittaa tai huvittaa.

Lähde: Sanna Pelliccioni ja Siri Kolu: Lue minut! Otava 2019. Kirjan pohjalta kiertää myös näyttely. Näyttely aukeaa ensimmäiseksi 15.2. Vantaan Lastenkulttuurikeskus Pessiin. Lisätietoa Facebookissa otsikolla Lue minut.

Juttu on julkaistu Voi hyvin -lehdessä 1/2019.

Julkaistu: 23.4.2019