Sairaudet

Hampaiden pesemättömyys voi johtaa aivohalvaukseen

27.3.2013 Terve.fi

Tutkimuksessa keskityttiin aikuisiin, joilla oli todettu hampaan kiinnityskudoksen tulehdus eli parodontiitti, joka tiedetään aivohalvausten ja sydän- ja verisuonitautien riskitekijäksi.

Kaikkiaan tulokset perustuvat 510 000 parodontiittipotilaan ja 208 000 terveen verrokin terveystietoihin 10 vuoden ajalta.

Tulokset varmistivat parodontiitin aivohalvausten tai tarkemmin sanottuna aivoinfarktien riskitekijäksi, mutta tuo riski oli selvästi pienempi potilailla, jotka olivat saaneet vaivaansa hammaslääkärin hoitoa. Tämä havaittiin etenkin nuorilla potilailla ja riippumatta monista aivohalvausten riskitekijöistä.

Ennaltaehkäisevää hammashoitoa tai intensiivistä parodontiittihoitoa saaneet parodontiittipotilaat sairastuivat aivoinfarktiin jopa harvemmin kuin osallistujat, joilla ei ollut lainkaan parodontiittia. Hoitamaton parodontiitti sen sijaan suurensi sairastumisriskiä selvästi etenkin 20–44-vuotaiden ikäryhmässä.

Taiwanilaisten tulokset pitää vielä varmistaa uusissa tutkimuksissa, mutta ne viittaavat vahvasti siihen, että parodontiitin hoitaminen voi pienentää riskiä sairastua aivoinfarktiin.

Parodontiittia voi ehkäistä pesemällä hampaat säännöllisesti ja käymällä hammastarkastuksissa.

Tutkimus julkaistiin tieteellisessä Stroke-lehdessä.

Uutispalvelu Duodecim

Lähde: Stroke 2013;44:1026–1030

Kommentit
Ei kommentteja vielä
Katso myös nämä
Uusimmat
Tilaa uutiskirjeet tästä!

Voimaa ja viisautta suoraan sähköpostiisi

terve
KäyttöehdotTietosuojaselosteEvästekäytännöt