Monet nuoret aikuiset haaveilevat ihan tavallisesta parisuhteesta, tavallisesta elämästä, selviää Heli Vaarasen Helsingin yliopistoon tekemästä tutkimuksesta Nuorten aikuisten parisuhteet.
– Mutta kun tavallinen elämä koitti, se koettiin tylsäksi puurtamiseksi, Vaaranen sanoo.
Hänen mielestään kolme-nelikymppisten kaupunkilaisten parien suurimmaksi ongelmaksi on muodostunut yksinkertaisesti yhteisen ajan puute.
– Liian arkinen ja mielikuvitukseton elämä puuduttaa. Kun jatkuva työstressi tulee kotiin, se syö kykyä olla intiimisti oman puolison lähellä. Intiimi läheisyys edellyttää luottamusta. Mutta jos et koskaan todella kohtaa puolisoasi keskusteluissa ja syleilyssä, miten voit tukeutua häneen? kysyy Väestöliiton perhetoimintojen johtajana työskentelevä Vaaranen.
Suhteesta tulee helposti etäinen, kun kaikki muu kuin parisuhde vie ajan ja voimat. Työstä ja harrastuksista tulee tärkeämpiä kuin kotielämästä. Jos molemmat istuvat kannettavansa ääressä ilta toisensa jälkeen, yhteistä kotielämää ei synny. Pienistä asioista kannattaa pitää kiinni, voi ottaa tavaksi mennä samaan aikaan nukkumaan tai syödä aamupala yhdessä.
Parisuhde kovilla
Joissain tilanteissa parisuhde joutuu erityisen koville. Voisi kuvitella, että juuri vauvan saaneet ovat turvassa omassa maailmassaan, mutta silloin he vasta vaarassa ovatkin. Pienten lasten vanhemmat ovat usein tyytymättömiä suhteeseensa: valvominen, sairastelut ja lapsen itku voivat viedä voimat koko perheeltä. Mutta hyvä uutinen on se, että tyytyväisyys palaa usein pikkulapsivuosien jälkeen. Sitten kun vanhemmilla on jälleen aikaa toisilleen.
Vauvaperheessä voi käydä niin, että perheen pienin on lopulta ainoa, joka saa hoivaa ja huomiota. Ristiriitaa lisää se, että toinen vanhemmista käy luultavasti töissä ja toinen viettää päivänsä kotona lapsen kanssa. Kotona oleva vanhempi tuntee helposti olevansa yksin ja työssäkäyvä jäävänsä ulkopuoliseksi. Lopulta molemmat voivat tuntea itsensä yksinäisiksi.
– Kaksi rakkaudetonta, liitossa elävää vanhempaa, joilla on rakastettu ja hyvin hoidettu lapsi, ovat riskiryhmässä erota.Vaaranen neuvoo pariskuntia miettimään toiveitaan ja pelkojaan jo ennen lapsen syntymää. Samalla voi sopia yhteisistä säännöistä: molemmilla täytyy olla omaa lepoaikaa ja molempien sukulaisia täytyy nähdä yhtä paljon. Kun säännöt on sovittu yhdessä ja sanottu ääneen, parisuhteessa on parempi olla.
Keskustelutaidot pääroolissa
Mykkä suhde ei toimi. Siksi muidenkin kuin vauvaperheiden kannattaa harjoitella puhumista. Kun asioista oppii keskustelemaan, myöhemmin on helpompaa jutella myös vaikeista asioista. Ja niitä on luvassa jokaisessa parisuhteessa, pieniä ja suuria. Asioita ei ole hyvä pitää sisällään liian kauan, vaikka alussa suhde tuntuisi etenevän helpommin vaikenemalla kuin puhumalla.
– Yleinen virhe on alkaa hoitaa parisuhdetta noin kuusi vuotta liian myöhään. Siihen mennessä katkeruutta on voinut kerääntyä jo liian paljon, Heli Vaaranen varoittelee.
Mutta ei hätää, vuorovaikutustaitojen puute ei ole mahdoton tilanne. Täytyy vain ymmärtää, että vastuuta ei voi jättää ainoastaan toisen harteille.
– Omaan parisuhteeseen on mahdollista vaikuttaa. Omia vuorovaikutus- ja parisuhdetaitojaan voi kehittää. Kannattaa muistaa, että suhde muuttuu vuosien myötä ja että molemmilla saattaa olla eri aikoina erilaisia odotuksia.
Hyökkäävä syyttely, haukkuminen tai vähättely ei johda mihinkään. Hyvä keskustelija on rakentava. Hän osaa aloittaa keskustelun pehmeästi, jolloin se myös jatkuu ja päättyy pehmeästi. Keskustelu kannattaa aloittaa aina omista tunteista ja ajatuksista eikä alkaa arvuutella, mitä toisen päässä liikkuu. Pahinta keskustelun – ja suhteen – jatkumisen kannalta on toisen jatkuva kritisoiminen.
Myös niin sanottuihin ikuisuusriitoihin, kuten erimielisyyksiin rahasta, kotitöistä ja elämän unelmista, kannattaa tarttua ajoissa. Usein riittää, että asioista yrittää ikuisen nahistelun sijaan keskustella. Aina kaikkia ristiriitoja ei tarvitsekaan ratkaista, riittää, että ne tiedostaa.
Karsi epäterveet piirteet
Kun keskusteluyhteys on katkolla eikä kompromisseja synny, voi miettiä, onko suhteessa muitakin epäterveitä piirteitä. Niitä ovat toisen arvostelu, vähättely ja halveksunta sekä kontrollointi ja alistaminen. Millaisia suhteita näistä pahimmillaan syntyy?
– Suhde, jossa yksi käyttää taloudellista tai kiusaavaa valtaa toiseen. Suhde, jossa pakotetaan seksiin, tai suhde, jossa osoitetaan mieltä mykkäkoululla, Vaaranen luettelee.
Joskus parisuhteen vaikeimmista ajoista ei selviä kaksin, vaikka kuinka yrittäisi. Silloin voi miettiä pariterapiaa – mutta vain jos molemmat sitä haluavat. Terapia ei auta, jos toinen haluaa lopettaa suhteen. Tällainen vapaus on molemmilla oltava, sillä toista ei voi mitenkään pakottaa parisuhteeseen. Pariterapeutin tehtävä ei ole yhdistää tai erottaa paria, mutta hän voi auttaa kartoittamaan ja ymmärtämään sekavia tunteita.
– Kun kaksi pyytää apua kriisiinsä, 80 prosenttia hyötyy pariterapiasta. Terapiasuuntauksia on monia, ja useilla pariterapeuteilla on hallinnassaan monia menetelmiä, joista he valitsevat kutakin paria yksilöllisesti hyödyttävät keinot.
Esimerkiksi ratkaisukeskeinen menetelmä voimaannuttaa paria löytämään omat keinonsa parisuhteen parantamiseksi. Tutkimustietoon pohjaava menetelmä taas antaa tietoa toimivista ja toimimattomista parisuhdetaidoista ja opettaa parille uusia taitoja kohdata toisensa rakentavasti. Psykodynaaminen suuntaus perehtyy kummankin taustaan ja sieltä kumpuaviin malleihin.
Kaikkia kuoppia ei kannatakaan yrittää alkaa ylittää. Joskus täytyy nähdä ja myöntää, ettei suhde toimi eikä sitä saadakaan toimimaan. Jos suhteessa on henkistä tai fyysistä väkivaltaa tai suhde luo lapsille epäterveen kasvuympäristön, ero on parempi ratkaisu.
– Voimakas mustasukkaisuus, väkivallalla uhkaaminen ja lyöminen ovat merkkejä toimimattomasta parisuhteesta. Jos olet tällaisessa suhteessa, huolehdi turvallisuudestasi ja ota selvää paikkakuntasi turvakodista. Väkivallalla on taipumus voimistua.
Ketkä onnistuvat?
Millaisella suhteella sitten on toivoa ylittää ja kiertää pahimmat kuopat onnistuneesti? Miten parisuhteesta voi pitää huolta pitkien työpäivien, harrastusten, valvottavien lasten ja kriisien keskellä?
– Tärkeintä on peruskiintymys, jota molemmat palkitsevat myönteisillä eleillä, teoilla ja sanoilla. Niitä ovat ihailu, rakkaudentunnustukset, kehuminen ja kannustaminen, niin sanottu kotikohteliaisuus. Hyvässä parisuhteessa on myös hyvä seksielämä. Tämä tosin vaihtelee aaltoliikkeen tavoin, mutta liian pitkät tauot eivät tee hyvää. Molemmat ovat vastuussa elävästä seksuaalisuudesta.
Vaaranen sanoo, että parisuhdeonnellisuus lisääntyy jakamisesta ja hyvistä hetkistä. Siitä, että yhdessä on mukavampaa kuin erikseen. Useimmat parisuhteet alkavatkin näin hyvin ja onnellisesti, mutta jokin keskeyttää hyvän kehityksen. On mahdotonta yleistää, mikä se jokin on, sillä jokaisessa suhteessa on omat juttunsa.
– Mutta jos ero tulee, sen syyt täytyy selvittää, ettei edessä ole uutta identtistä erotarinaa. Uusperheet eroavat useammin kuin ydinperheet.
Itsetuntemus ja suhteen hoitaminen ajoissa lupaavat hyvää parisuhteelle. Vaikka kaikki tuntuu rullaavan mukavasti, asioista kannattaa silti pysähtyä välillä keskustelemaan, ettei toinen muutu etäiseksi arjen keskellä.
Parisuhde ei hoidu itsestään, vaan sitä on hoidettava. Siksi Vaaranen neuvoo, että joka päivä kannattaa ajatella yksi myönteinen ja rakentava ajatus parisuhteesta. Myös kumppani on Nainen tai Mies, jolla on unelmia, toiveita ja tarpeita. Hänen mielestään hyvin hoidettu parisuhde on yksi tämän hetken harvinaisista osaamisen symboleista. Heli Vaarasen tutkimuksen mukaan naiset iloitsivat toimivasta arjesta ja perheen yhdessäolosta, kun taas mies kaipasi kipeästi rakkautta ja kahdenkeskistä aikaa naisen kanssa.
Lähteet www.vaestoliitto.fi ja Heli Vaaranen: Parisuhdepalapeli – Nuorten aikuisten parisuhteet (Kirjapaja 2007).
