
Eroon tunnesyömisestä
Tunnesyöminen on monelle painonhallinnan kompastuskivi. Terveellinen syöminen on helppoa hyvällä tuulella, mutta vaikeiden tunteiden kohtaaminen saa tunnesyöjän turvautumaan epäterveellisiin herkkuihin. Tapa lohduttautua syömällä on opittu selviytymiskeino, josta poisoppiminen vaatii aikaa, kärsivällisyyttä ja harjoittelua.
Tunnesyömiseksi kutsutaan sellaista syömistä, joka ei liity todelliseen nälkään vaan jonka ensisijainen tarkoitus on tunteiden hallinta. Tunnesyömisen syyt ja laukaisevat tunteet vaihtelevat: joku syö lievittääkseen ahdistusta tai stressiä, toinen lääkitsee surua tai turruttaa vihaa, kolmas napostelee täyttääkseen tyhjyyden tunnetta ja yksinäisyyttä.
Myös positiivisia tunteita vahvistetaan syömällä, mutta yleensä ongelmallisinta tunnesyöminen on niillä, jotka ovat oppineet syömällä tukahduttamaan tai lääkitsemään ikäviä tunteita.
Syöminen on petollista tunteidenhallintaa
Syöminen on tunteidenhallintakeinona itse asiassa todella tehokas. Ruoka auttaa säätelemään omaa fyysistä olotilaa rauhoittamalla tai piristämällä ja tarjoaa sijaistoimintaa tunteiden käsittelyn tilalle. Syöminen voi myös antaa hetkellisen kokemuksen sisäisen maailman hallinnasta.
- Lue myös: Näin lopetat tunnesyömisen
Syöminen on helppoa ja konkreettista, toimii välittömästi ja tarjoaa paljon valinnanvaraa. Mutta koska se on niin tehokas keino, se voi myös helposti kehittyä haitalliseksi keinoksi. Ruoan avulla voi niellä tunteensa sen sijaan että antaisi niiden tulla ulos, vaimentaa tunteita, jotka viestivät voimakkaista ristiriidoista tai turruttaa kaikki sisäiset äänet, joilla kaikilla olisi varmasti olennaista kerrottavaa. Karttuvien kilojen lisäksi tunnesyöminen näkyy usein heikkona itsetuntona ja huonona stressinsietokykynä.
Tunteita ei tarvitse lääkitä
Tunnesyöjä on todennäköisesti jo lapsena oppinut, että ikävistä tunteista pääsee eroon nielemällä ne alas hiilihydraattien kanssa. Ikävä kyllä moni vanhempi tai isovanhempi tekee lapselle karhunpalveluksen lohduttamalla mieli maassa olevaa pikkuista pullamössöllä. Ehkä tunnistatkin jonkin tietyn lohturuoan, joka on jäänyt tunnesyöppövalikoimaasi jo lapsuusvuosista asti.
Usein unohdamme, että ikävätkin tunteet kuuluvat hyvään elämään. Kaikki tunteet viestivät jostain ja ikävilläkin tunteilla on tehtävänsä. Tunteita ei tarvitse lääkitä tai juosta karkuun. Riittää kun pysähtyy, antaa tunteen tulla, kuuntelee sen viestin ja päästää sitten siitä irti. Tunteet eivät ole sellaisinaan pysyviä tai haitallisia, mutta hiilihydraattikäsittely voi saada ne kasvamaan hallitsemattomiin mittoihin.
Pidä mietintätauko
Kun olet aikeissa tarttua herkkuihin, pysähdy hetkeksi ja yritä tunnistaa tunnetilasi: oletko tylsistynyt, ahdistunut, levoton, surullinen, ärsyyntynyt? Nimeä tuo tunne ja pane se vaan merkille. Sinun ei tarvitse tehdä sille mitään. Usein jo pelkästään huomion kiinnittäminen tunteeseen lieventää sitä. Anna tietoiselle mielellesi aikaa puuttua peliin: jos ruoka ei ole ongelma, silloin syöminen ei ole ratkaisu.
Pohdi, mitä tunteita ja ajatuksia yrität pitää loitolla syömisen avulla. Hyväksy kaikki tunteesi ja ole kiitollinen niiden antamasta informaatiosta. Tunteiden hyväksyminen ei kuitenkaan tarkoita sitä, että sinun tulisi kääntää toinenkin poski ja hyväksyä ikävien tunteiden aiheuttaja. Mistä ongelmasta tai ristiriidasta nuo tunteet yrittävät viestiä? Voisitko yrittää tehdä jotain varsinaiselle ongelmalle, josta tunteet kumpuavat?
Vaihda selviytymiskeinoa
Vaikka syöminen tuottaakin hetkellisesti hyvän olon, pidemmän päälle se vain kasaa tunnekuonaa. Mihin muuhun – vähemmän haitalliseen – selviytymiskeinoon voisit turvautua syömisen sijasta? Hyödynnä energiset ja hyväntuuliset hetket sen miettimiseen, mikä saisi mieltä piristettyä huonoina hetkinä. Hyviä vaihtoehtoja ovat esimerkiksi mielihyvähormoneja tuottava rauhallinen liikunta tai vaikka lämmin rentouttava kylpy. Suuntaa tunne-energiasi johonkin hyödylliseen ja hyvinvointiasi tukevaan tekemiseen. Sen sijaan, että keskityt lääkitsemään ikäviä tunteita, panosta asioihin, jotka tuovat sinulle positiivista mieltä.
Kirjoittaja on sosiaalipsykologi (VTM) ja LCF Life Coach.