Hyvinvointi

Elastinen: Yliannostelin treeniä ja noudatin huru-ukkodieettejä

Mielikuva minusta maanisesti treenaavana lihaskimppuna on väärä, Elastinen, 34, sanoo. Miten tasapaino treeniin löytyi?

Teksti Ani Kellomäki
Kuvat A-lehdet
6.5.2016

– Tulin vahingossa antaneeksi sellaisia lausuntoja, joista saattoi ajatella, että olen suunnilleen liikunnan ammattilainen, Elastinen, Kimmo Laiho, sanoo parin vuoden takaisesta elämänvaiheestaan.

Tuolloin Elastinen antoi innostuneita haastatteluita treenistä. Hän oli juuri perustanut TFW Helsinki -kuntosalin Petri Rasäsen ja Johannes Hattusen kanssa. Hänen vartalostaan nähtiin julkisuudessa upeita kuvia. Hymypojasta oli tullut seksikäs lihaskimppu.

– Olin vähän hölmö salin alkuaikoina. Oikeasti treenirutiinini on varmasti hämmästyttävänkin epätasainen. Olen liikunnallinen tyyppi, mutten juokse päivittäin triathloneilla superfoodit poskissa.

Tiukka treeni ei ollut hyväksi

Elastinen käy salilla nykyään pari kertaa viikossa. Tavoite olisi neljästi, mutta kiireisinä viikkoina se ei tahdo millään onnistua.

Mutta toisaalta esiintymiset lavalla ovat kovaa työtä. Keikkoja on 2–4 viikossa.

– On ollut aikoja, jolloin olen yliannostellut treeniä ja ajanut itseni kulmaukseen, jossa ei enää ollut kivaa. Välillä on hyvä muistuttaa itselleen, miksi treenaa. Nyt liikun, koska jaksan sen ansiosta paremmin ja voin hyvin.

Jätin huru-ukko-dieetit

Kun muusikko alkoi vuonna 2007 liikkua aktiivisemmin, hän kahlasi läpi myös kaikki ruokavaliot. Lihapitoisen paleoruokavalion lähettilään leima istuu sitkeässä. 

Kokeilemiaan ruokavalioita hän kutsuu nyt ”huru-ukkodieeteiksi”.

– Nykyään tähtään syömisessä siihen, että pysyn terveenä ja voin hyvin – ilman dieettiajatuksia. Uskon, että ihminen kyllä tietää, mitä tulisi syödä. Että pitääkö ottaa sipsiä vai salaattia. Niin normaalit jutut eivät tarvitse tuotteistusta.

Hän kuuntelee kehoaan ja syö sen mukaisesti.

– En välitä dieeteistä, joissa pitää punnita ja vahtailla.

Elastinen valmistautuu toukokuun lopun isoon areenakonserttiin ja syö hyvin:

– Viime aikoina on ollut vaikeinta levätä. Nälkäisenä tulen niin kärttyiseksi, että sitä varon tarkimmin.

Lue lisää
Katso myös nämä
Uusimmat
Tilaa uutiskirjeet tästä!

Voimaa ja viisautta suoraan sähköpostiisi