Terveys

Elämäntaparemontti ilman erikoistuotteita

Kati kertoo, miten hän onnistui painonpudotuksessa ilman erikoistuotteita.

18.4.2019

Kati Järvinen, 38, markkinointivastaava ja yrittäjä, Lempäälä

Paino ennen: 98 kg

Paino nyt: 63 kg

Pituus: 173 cm

”Vuosi sitten juhlimme uuttavuotta ystävien kanssa. Söimme tacoja ja vietimme ihanan illan. Oloni oli kuitenkin vetämätön ja raskas. Painoin liki sata kiloa. Olen iloinen ja elämään uteliaasti suhtautuva tyyppi, mutta se ei välittynyt ulkonäöstäni.

Minulla on 8- ja 3-vuotiaat tyttäret. Kuopuksen syntymän jälkeen kotiäitiarki vei mennessään. Huolehdin lapsista mutten itsestäni.

Söin harvoin ja väärällä tavalla: saatoin jättää aamupalan väliin, napostella välipaloja ja syödä runsaammin vasta illalla. Kun minulla oli omaa aikaa, palkitsin itseäni herkuilla.

Olin yhä terve mutta ymmärsin, että jos jatkan näin, on vaarana, että verenpaineeni kohoaa ja sairastun diabetekseen. Kukaan ei elä ikuisesti, mutta pystyn vaikuttamaan elämäni laatuun. Halusin jaksaa paremmin.

Päätin, etten aloita mitään kuuria, vaan otin uudet elämäntavat osaksi arkea. En laittanut rahaa mihinkään ylimääräiseen. Ajattelin, että mitä Prismasta ei saa, sitä ei tarvita.

Aloin syödä viisi ateriaa päivässä. Välttelin lisättyä valkoista sokeria ja vehnäjauhoja. Pullat, kakut ja suklaat jäivät pois. Sen sijaan, että olisin ostanut tutun vaalean leivän, valitsin täysjyväleivän. Suklaalevyn sijasta otin samanhintaisen sokerittoman proteiinipatukan.

Säästin rahaa, koska en ostanut pikaruokaa.

En ollut neuroottisen tiukka. En miettinyt lounasravintolassa, onko ruoassa vehnäjauhoja. Kun lapsillani oli synttärit, söin kakkua.

Olin tottunut pitämään kiitollisuuspäiväkirjaa ja huomannut, kuinka suuri merkitys mielen hyvinvoinnilla oli päiviini. Siksi käytin hyväkseni mielikuvaharjoittelua.

Kuvittelin toistuvasti, miten hyvältä minusta tuntuu, kun nousen vaa’alle ja se näyttää normaalipainoa. Ennen kuin valitsin lounaan, mietin, haluanko tuntea oloni energiseksi ja ravituksi vai väsyneeksi ja täydeksi.

Lisäsin liikuntaa. Kun kävin ulkoiluttamassa koiraamme, vehnäterrieri Manua, kävelin reippaammin, jotta syke nousi ja tuli hiki. Tein tällaisia lenkkejä 4–5 kertaa viikossa.

Lue myös: Personal trainer apuna elämäntaparemontissa

Kati ennen painonpudotusta.

Kolmessa kuukaudessa painoni putosi yli kymmenen kiloa. Päätin kokeilla hölkkäämistä. Katsoin karttasovelluksesta neljän kilometrin reitin. Ajattelin, että menen niin hitaasti kuin täytyy mutta en luovuta. Jaksoin juosta koko matkan. Fiilis oli mahtava!

Itsensä ylittäminen on isompi elämys kuin pussillinen karkkia.

Välillä tuli vaikeita hetkiä. Kun ulkona oli kylmä ja kura tirskui, en olisi halunnut lähteä lenkille. Se vaati tsemppiä ja itsekuria.

Sisimmässäni tiesin, että onnistun. Muutos lähti itsestäni, ei muiden vaatimuksista. Painonpudotus oli vain yksi osa uutta elämänvaihetta. Pikkulapsiarjen jälkeen halusin sijoittaa itseeni, osaamiseeni ja henkiseen kasvuun.

Aloin opiskella ylempää ammattikorkeakoulututkintoa vuosi sitten. Keväällä aloitin uudessa työssä. Sen ohella myyn yrittäjänä me&i-merkin vaatteita. Minulle sopi, että elämässäni tapahtui paljon, eivätkä kaikki ajatukseni pyörineet laihtumisen ympärillä.

Nyt liikun pari kolme kertaa viikossa. Käyn juoksulenkeillä ja bodypumpissa. Siellä treenataan kehon kaikki lihasryhmät.

Aamulla nautin kahvia ja ruisleivän, jonka päällä on kananmunaa tai raejuustoa. Lounaalla syön kanaa tai kasvisruokaa. Välipalaksi valitsen hedelmän ja proteiinipatukan. Illalla syön yhdessä perheeni kanssa. En halua antaa lapsilleni mallia, että pitäisi kytätä syömistään.

Käyn vaa’alla lähes päivittäin. Minulle on sanottu, että unohda jo se, mutta aion jatkaa. Punnitsemalla huolehdin itsestäni. On helpompi korjata elintapoja silloin, jos paino on noussut pari kiloa kuin parikymmentä kiloa.

Olen saanut lisää itsevarmuutta ja rohkeutta. Olen silti sama ihminen kuin ennenkin. Karisma ja persoona ovat monen tekijän summa. Kilot eivät ole siinä pääasia.

Kokoni on pienentynyt XL:stä S–M:ään. Uusiin vaatteisiin on kulunut rahaa, mutta se ei harmita. On mahtavaa pukeutua farkkuihin ja aiempaa tyköistuvampiin vaatteisiin.”

Lue myös: Ylipaino: "Sain valita, lääkkeet tai laihdutus"

Katin vinkit laihdutukseen

1. Tiedosta, ettet tarvitse erityisiä hifistelytuotteita

Saat lähikaupasta kaikki, mitä tarvitset. Valitse terveellisempiä vaihtoehtoja niistä ruoista, joita syöt tavallisesti. Tämä ei välttämättä maksa enemmän.

2. Syö säännöllisesti viisi kertaa päivässä

Suosi täysjyvävaihtoehtoja. Näin pysyt kylläisenä. Entä onko ruokavaliossasi turhia tuotteita? Itse jätin pois kastikkeet, enkä ole kaivannut niitä.

3. Tee mielikuvaharjoituksia päivittäin

Kuvittele, miltä sinusta tuntuu ja mikä on paremmin, kun saavutat tavoitteesi. Hyväksy itsesi sellaisena kuin olet. Sinä riität ja kelpaat. Tällöin sinun ei tarvitse syödä kielteisiin tunteisiisi.

Juttu on julkaistu Kauneus & Terveys -lehdessä 1/2019.

Kommentit
Ei kommentteja vielä
Katso myös nämä
Uusimmat
Tilaa uutiskirjeet tästä!

Voimaa ja viisautta suoraan sähköpostiisi

terve
KäyttöehdotTietosuojaselosteEvästekäytännöt