Sairaudet

Akuutti lymfoblastinen leukemia ja ykköstyypin diabetes yhteydessä toisiinsa

Lasten kansainvälinen sairastuvuus sekä akuuttiin lymfoblastiseen leukemiaan (ALL) että ykköstyypin diabetekseen on noussut viime aikoina nopeasti. Muutosta ei voida selittää populaatiogenetiikan avulla. Näin sanoo Leedsin yliopiston tutkimusryhmän johtaja R.

20.11.2006 Terve.fi

G. Feltbower, jonkajohtama tutkimusryhmä selvitti tautien kansainvälisen esiintyvyydenkorrelaatioita. Hänen mukaansa syynä muutokseen voisivat olla jotkutinfektiot, jotka altistavat molemmille taudeille. Feltbower yrittiselvittää, mitkä tekijät voisivat olla taustalla..

Näiden tautien sairastuvuus korreloi keskenään, mikä on havaittavissakaikkialla maailmassa, paitsi Suomessa. Sekä ALL:n että ykköstyypindiabeteksen sairastuvuus olivat yhteydessä bruttokansantuotteeseen,lapsikuolleisuuteen ja elinajan odotteeseen. Kahvin ja maidon kulutusoli myös verrannollinen tautien esiintyvyyteen. Suuri väentiheyskorreloi käänteisesti vain diabetekseen, mutta ei leukemiaan.

Tutkimusryhmän mukaan pitäisi jatkossa selvittää, miten eri tekijätmahdollisesti vaikuttavat varhaislapsuusiän immuunivasteeseen jageneettiseen alttiuteen näille sairauksille.

Lähde: Archives of Disease in Childhood;89:54-56

Diabetes, tyyppi 1

Leukemia

Tällä palstalla julkaistaan Coronaria Oy:n terveydenhuollonammattilaisille tarkoitettuja referaatteja kiinnostavista tutkimuksista.

Katso myös nämä
Uusimmat
Tilaa uutiskirjeet tästä!

Voimaa ja viisautta suoraan sähköpostiisi