Terveys

Vakava antibioottiresistenssi: Mitä meistä jokainen voi tehdä ongelmalle?

Uhka on jättimäinen. Mitä yksi ihminen voi tehdä? Lue neuvot.

3.7.2015 Terve.fi

Antibioottiresistentteihin infektioihin kuolee arviolta noin 700 000 ihmistä vuodessa. On ennakoitu, että jos nykymeno jatkuu, vuoteen 2050 mennessä niihin menehtyy jo 10 miljoonaa ihmistä joka vuosi.

Synkeät luvut ovat peräisin raportista, jonka Ison-Britannian hallitus julkaisi joulukuussa 2014. Kuitenkin myös valonsäteitä nähdään:

- Tämä voi olla yksi maailman suurimmista ongelmista, mutta sen ei tarvitse olla vaikein, todetaan englanninkielisessä tekstissä. Kriisi voidaan ratkaista, jos ryhdytään rivakasti tositoimiin.

Eläimet popsivat yhä useammin antibiootteja

Yksi nopeimmin kasvavista ongelmista antibioottien käytössä näyttää olevan se, että antibiootteja syötetään tuotantoeläimille: näiden lääkkeiden avulla halutaan estää eläimiä sairastumasta ja tukea niiden nopeaa kasvua. Arvio vuodelta 2014 kertoo, että Yhdysvalloissa noin 80 prosenttia antibiooteista käytetään eläimille.

Hypätäänkö kalliolta koko porukka vai tehdäänkö jotain järkevää?

Antibioottien liikakäyttö ja antibioottiresistenssi on niin jättimäinen ongelma, että sitä voi verrata siihen, että olisimme kaikki porukalla hyppäämässä kalliolta alas, hahmotetaan The Atlanticin jutussa.

Saman jutun mukaan meillä ei ole enää varaa ajatella, mitä väliä sillä on, jos minä potilaana syön turhaan tai varalta antibioottikuurin. Tai jos minä lääkärinä kirjoitan antibiootteja potilaalle vain siksi, että hän sattuu niitä vaivaansa vaatimaan, vaikkei hänellä ole bakteeritulehdusta, johon ne tehoaisivat.

Harmitonta antibioottihoitoa ei ole

Resistenttisoppaan antaa joskus lisämausteensa se, että kuluttajat saattavat itse toivoa pitkiä antibioottikuureja, koska ovat jostakin kuulleet, että nämä tepsisivät esimerkiksi mykoplasmaan tai krooniseen borrelioosiin. Jopa osa lääkäreistä on ilmoittanut kannattavansa varsin pitkiä, yleisemmästä käsityksestä poikkeavia antibioottihoitoja, kertoi infektiosairauksien ja sisätautien erikoislääkäri, dosentti Pertti Arvola Tampereen lääkäripäivillä 2015.

Harmitonta antibioottihoitoa ei kuitenkaan ole olemassa, hän painotti.  

 

Kuusi tekoa jokaiselle

1. Jos lääkäri määrää antibioottia, kysy mikä on määräyksen tieteellinen perusta. Millainen infektio minulla on? Mikä saa sinut ajattelemaan, että kyse on bakteeri-infektiosta? Millainen bakteeri on kyseessä, ja miksi juuri tämä antibiootti tehoaa tähän bakteeriin?

2. Älä vaadi antibioottia, jos lääkäri on sitä mieltä, ettei siitä ole hyötyä vaivaasi. Antibiooteilla on sivuvaikutuksia.

3. Ota antibiootit lääkärin määräyksen mukaisesti. Älä jätä kuuria kesken, vaikka alkaisit jo voida entistä paremmin kesken hoidon. Älä käytä muille määrättyjä antibiootteja tai säästä antibiootteja myöhempää käyttöä varten. Väärän lääkkeen ottaminen voi viivästyttää oikean hoidon saamista.

4. Ehkäise mahdollisuuksien ja suositusten mukaan infektio ottamalla rokotus.

5. Pese kätesi ja huolehdi, että lapset pesevät kätensä esimerkiksi aivastamisen tai yskimisen jälkeen.

6. Koska suuri osa antibiooteista menee tuotantoeläimille, on arvioitu, että tehokas keino estää antibioottiresistenssiä on ryhtyä kasvissyöjäksi tai ainakin välttää syömästä tuotantoeläinten lihaa.

Lähteet: CDC, The Atlantic, ECDC

Viisi tekoa lääkärille

1. Määrää antibiootteja asianmukaisesti, vain tarvittaessa ja näyttöön perustuvien ohjeiden mukaan.

2. Mahdollisuuksien mukaan määrää laajakirjoisten antibioottien asemesta antibiootteja, jotka on suunnattu juuri kyseisen infektion hoitoon.

3. Älä suostu määräämään antibiootteja esimerkiksi tavalliseen flunssaan ja nuhakuumeeseen. Kerro, miten oireita voi lievittää ilman mikrobilääkettä.

4. Osallistu toimiin tai aktivoi toimia, joita työyksikössäsi tehdään lääkkeenmääräyskäytäntöjen parantamiseksi.

5. Noudata hyvää käsihygieniaa joka ikisen potilaan kanssa.

Lähteet: CDC, The Atlantic

Lähteet:

The Atlantic  

The Wired    

Antimicrobial Resistance: Tackling a crisis for the healh and wealth of nations (pdf)  

CDC   

WHO: Antimicrobial Resistance. Global Report on Surveillance (pdf) 

Lue myös:

Antibiootteja tulee käyttää harkiten

Määrätäänkö antibioottikuureja Suomessa liian hölläkätisesti?

Lue lisää
Katso myös nämä
Uusimmat
Tilaa uutiskirjeet tästä!

Voimaa ja viisautta suoraan sähköpostiisi