Medical Xpressissä kerrotaan Microsoftin teettämästä tutkimuksesta, jonka tulokset muistuttavat siitä, kuinka riippuvaisiksi olemme tulleet nykyteknologiasta. 200 haastatteluun ja 112 vapaaehtoisen EEG-skannaukseen pohjautuvien tietojen mukaan keskittymiskykymme on kultakalan asteella.
Kanadassa tehtyä tutkimusta varten henkilöitä pyydettiin pelaamaan keskittymistä eri tavoin mittaavia -mm. Sohlbergin ja Mateerin huomiointimalleihin pohjautuvia – pelejä, joiden tulokset jaettiin kolmeen ryhmään.
Näiden ryhmien keskimääräinen keskittymisaika yhteen asiaan oli kahdeksan sekuntia, sekunnin kultakalaa vähemmän. Vielä vuonna 2000 aika oli keskimäärin 12 sekuntia. 44 prosenttia kaikista vastanneista joutui tietoisesti keskittymään, jotta pysyisi pelkästään tutkimukseen liittyvien tehtävien parissa.
Microsoftin edustajien mukaan paljon digitaalisia laitteita käyttävillä oli enemmän vaikeuksia perehtyä keskittymistä vaativiin tehtäviin. Nämä henkilöt kuitenkin ahmivat ja prosessoivat informaatiota muita tehokkaammin, kun käytössä oli yksi informaatiolähde kerrallaan. Toisaalta moniajossa, esimerkiksi puhuessa puhelimeen ja katsellessa televisiota samaan aikaan, ei mieleen tartu kummastakaan lähteestä tarkasti juuri mitään.
59 prosenttia vastaajista myönsi, että he tuntisivat olonsa eksyneeksi, jos totuttuja digitaalisia laitteita ei enää saisi käyttää päivittäin.
Lähde: Medical Xpress
Lue lisää:
Näin opetat lastasi keskittymään paremmin – 9 vinkkiä
Miksi kännykkään puhuminen heikentää autoilijan keskittymiskykyä?