Terve.fi

Tutkimus: E-pilleri voi muuttaa aivojen rakennetta

Tutkimus: E-pilleri voi muuttaa aivojen rakennetta
Laidasta laitaan heittelevät tunteet ovat monille naisille tuttuja hormonaalisen ehkäisyn sivuvaikutuksia. Mielialaoireet ovat tavallisia erityisesti hoidon alkuvaiheessa.

Laidasta laitaan heittelevät tunteet ovat monille naisille tuttuja hormonaalisen ehkäisyn sivuvaikutuksia. Mielialaoireet ovat tavallisia erityisesti hoidon alkuvaiheessa.

Uuden tutkimuksen mukaan oireisiin on voinut löytyä syy, kertoo Science Alert.

Kalifornian yliopistossa tehtyyn tutkimukseen osallistui 90 naista, joista noin puolet käytti ehkäisypillereitä ja puolet ei.

Aivokuvien vertailussa näytti siltä, että pillerien käyttö vaikutti erityisesti kahteen alueeseen aivokuoren etuotsalohkossa ja limbisessä järjestelmässä. Molemmat alueet olivat osalla pillerien käyttäjistä vertaisryhmäläisiä pienemmät.

Sekä etuotsalohko että limbinen järjestelmä toimivat tunteiden säätelijöinä ja auttavat päätöstenteossa. Ne myös vastaavat palkitsemiseen mielihyvällä.

Alueiden kutistuminen voisi selittää, miksi osa pillereitä käyttävistä naisista masentuu.

Tulokset kaipaavat vahvistusta

Jo aiemmissa tutkimuksissa on selvitetty e-pillerien vaikutuksia, ja todettu, että niiden syöminen voi vaikuttaa esimerkiksi kumppanin valintaan.

E-pillerien tutkiminen on vielä alkutekijöissään, eikä tuloksista voi vielä vetää lopullisia johtopäätöksiä.

Tutkimuksessa ei esimerkiksi selvitetty, kutistuivatko tai kasvoivatko aivojen alueet pillerien aloittamisen ja lopettamisen yhteydessä. Vielä ei myöskään tiedetä, ovatko vaikutukset pysyviä vai väliaikaisia.

Osalla e-pillerien käyttäjistä aivojen rakenne oli sama kuin vertaisryhmällä. Jos kutistuminen siis johtuu pillereistä, se ei vaikuta kaikkiin. Aivokuoren muutokset eivät välttämättä ole vaarallisia, mutta lisätutkimukset ovat tarpeen.

Tulokset julkaistiin Human Brain Mapping –julkaisussa.

Lähteet:

Lue lisää:

Julkaistu: 21.4.2015
1 kommentti