Australialaistutkijoiden mukaan paremmista yöunista voi olla hyötyä lapsille, joilla on todettu ADHD. Tutkijat uskovat, että sekä unikäyttäytymiseen puuttuminen että vanhempien kouluttaminen selviämään käytösongelmien kanssa edistävät lapsen pärjäämistä.
Tutkimuksesta uutisoi Babycenter.com.
- Lue myös: Vilkas vai ADHD-lapsi?
Tutkijat kertovat havainneensa aiemmin univaikeuksien olevan yleisiä ADHD-lapsilla, mikä pahentaa häiriön oireita sekä elämänlaatua. ADHD ja univaikeudet heikentävät myös koulumenestystä. Tällaisten lasten vanhemmillakin on vaikeuksia jaksamisen ja töissä käymisen kanssa.
Unihygienia kuntoon
British Medical Journalissa julkaistuun tutkimukseen osallistui 244 ADHD:sta ja univaikeuksista kärsivän lapsen perhettä. Lapset olivat iältään 5–12-vuotiaita.
Lapset jaettiin kahteen ryhmään, joista toinen osallistui univaikeuksia hoitavaan ohjelmaan ja toinen oli vertailuryhmä. Kuuden kuukauden jälkeen havaittiin, että univaikeuksiin apua saaneet lapset pärjäsivät hiukan paremmin ADHD:n kanssa kuin vertailuryhmän lapset. Ensimmäisen ryhmän lasten opettajatkin kertoivat lasten kouluun liittyvien käytösongelmien vähentyneen tutkimuksen aikana.
Tutkijoiden mukaan vanhemmat voivat itse vaikuttaa lastensa unen laatuun, mutta myös ulkopuolinen apu on yleensä tarpeen.
– Vanhemmat voivat ottaa itse ensimmäiset askeleet eli huolehtia, että lapsella on hyvä unihygienia. Tämä tarkoittaa sitä, että hänellä on säännölliset nukkumaanmenoajat sekä makuuhuone, jossa ei ole elektroniikkaa, he sanovat.
Lähteet: Babycenter.com ja British Medical Journal
Lue lisää: