Terveys

Suomessa Euroopan neljänneksi paras terveydenhuolto

Suomen terveydenhuolto on Euroopan neljänneksi paras heti Hollannin, Sveitsin ja Norjan jälkeen, käy ilmi tuoreesta EHCI-raportista.

29.1.2015 Terve.fi

Suomen terveydenhuolto on Euroopan neljänneksi paras heti Hollannin, Sveitsin ja Norjan jälkeen, käy ilmi tuoreesta EHCI-raportista. EHCI-indeksi on arvostettu ja luotettava terveydenhuollon toimivuuden mittari.

Suomen pisteytys nousi kuusi sijaa viime vuodesta, mikä johtuu pitkälti jonotusaikojen lyhentymisestä. Myös potilastiedotus ja potilaiden vaikutusmahdollisuudet ovat parantuneet, minkä lisäksi Suomen terveydenhuollon hinta-laatusuhde on eurooppalaisittain erittäin hyvä.

Kolmenkymmenenkuuden valtion vertailussa Hollanti on ollut kärkisijoilla vuodesta toiseen ja maan terveydenhuolto on myös parantunut jatkuvasti vuodesta 2005 alkaen, jolloin EHCI-indeksin käyttö aloitettiin.

EHCI-indeksi kootaan julkisista tilastoista, potilaskyselyistä ja ruotsalaisen Health Consumer Powerhousen tekemästä riippumattomasta tutkimuksesta. Indeksiä pidetään nykyaikaisen terveydenhuollon standardina.

Asiasta uutisoi British Medical Journal.

Uutispalvelu Duodecim

Lähde:

BMJ 2015;350:h488

Lue lisää:

Tämä maa satsaa eniten terveydenhuoltoon – ja tämä on trendi

Haluatko ostaa lääkkeitä ulkomailta? Neljä kysymystä EU-reseptistä

Kolme maata, joista eniten lääkäreitä Suomeen

Kommentit
Ei kommentteja vielä
Katso myös nämä
Uusimmat
Tilaa uutiskirjeet tästä!

Voimaa ja viisautta suoraan sähköpostiisi

terve
KäyttöehdotTietosuojaselosteEvästekäytännöt