Hyvinvointi

Kaamosmasennus näkyy aivoissa

Kun valo vähenee, osalla meistä mieliala muuttuu. Puhutaan kaamosmasennuksesta tai kaamosväsymyksestä.

28.10.2014 Terve.fi

Kaamosmasennuksen ja kaamosväsymyksen syitä on tutkittu paljon, mutta yksiselitteistä aiheuttajaa ei ole löydetty.

Kööpenhaminalaiset tutkijat raportoivat muutoksia aivojen välittäjäaineissa eri vuodenaikoina henkilöillä, joilla on taipumus kaamosmasennukseen.

Tutkimuksessa verrattiin kaamosmasennuksesta kärsiviä sellaisiin, joilla tätä vaivaa ei ole. Vertailussa käytettiin aivojen PET-kuvausta, joka paljastaa molekyylitason muutoksia aivoissa.

Kuvauksia tehtiin sekä kesällä että syksyn pimeinä aikoina. Masennuksesta kärsivillä näkyi selvä vuodenaikavaihtelu serotoniinin säätelyssä. Vertailuryhmässä samanlaista vaihtelua ei nähty.

Serotoniini on aivojen välittäjäaine, joka vaikuttaa mielialaan, ruokahaluun ja seksuaaliseen aktiivisuuteen. Vaihtelu johtui serotoniinia siirtävän valkuaisaineen muutoksista. Sen määrä nousi pimeinä kuukausina ja siksi pirteyden takaavan serotoniinin määrä väheni.

Kaamosmasennuksesta kärsii tutkimusten mukaan vajaa 10 prosenttia pohjoisten maiden asukkaista.

Lievempioireinen kaamosväsymys vaivaa selvästi suurempaa osaa meistä. Tosin Islannissa ja saamelaisissa kaamosongelmat ovat jostakin syytä harvinaisempia. Se viittaa eroihin perimässä. Geenien vaikutus sopisi selittämään myös tämän tutkimuksen tulosta eli sitä miksi vain osalla toteutuu masennukseen johtava serotoniinin vuodenaikavaihtelu.

Vaivahan on periaatteessa hyvänlaatuinen ja paranee itsestään valoisan kevään tullen. Se on joillekin kuitenkin raskasta ja voi johtaa syväänkin masennukseen. Ainakin se lisää unisuutta ja saa elämän tuntumaan ankealta. Lisääntynyt ruokahalu, erityisesti makeanhimo, saa painon nousemaan.

Jos ongelma on paha, kirkasvalohoito auttaa. Myös serotoniiniin vaikuttavia mielialalääkkeitä saatetaan joskus tarvita. Liikuntakin auttaa ja viimein keväinen auringon valo.

Lähde: 27th European Congress of Neuropsychopharmacology, Berliini

Lue lisää
Katso myös nämä
Uusimmat
Tilaa uutiskirjeet tästä!

Voimaa ja viisautta suoraan sähköpostiisi