Sairaudet

Ilmansaasteiden terveyshaitoista uutta tutkimusnäyttöä

15.7.2014 Terve.fi

Pienhiukkasia tulee mm. autojen ja teollisuuden päästöistä, ja niille altistuminen on yhdistetty monien sydän- ja verisuonisairauksien sekä hengitystautien oireisiin. Muistia ja muita kognitiivisia toimintoja koskevia havaintoja on vähemmän.

Yhdysvaltalaiset saivat tuloksensa yhdistämällä laajassa väestötutkimuksessa kerättyjä terveystietoja tietoihin osallistujien asuinalueiden ilmansaasteista.

Tulokset osoittivat PM2,5-pienhiukkaspitoisuuksille pahiten altistuvien kognitiiviset kyvyt heikommaksi kuin osallistujien, joiden asuinalueiden hengitysilmassa oli vähiten pienhiukkasia. Erityisesti tämä koski episodista eli tapahtumamuistia, jolla tarkoitetaan kykyä tallentaa ja palauttaa mieleen omaan elämään liittyviä, ajan ja paikan suhteen jäsentyviä tapahtumia. Episodista muistia mitataan muistitesteillä, joissa edellytetään esimerkiksi kertomuksen, sanaryhmien tai kuvioiden mieleen palautusta heti tai lyhyen ajan kuluttua.

Yhdysvaltalaisten havainnot pitää varmistaa uusissa tutkimuksissa ennen kuin nyt havaitun muistin heikkenemisen voi varmasti sanoa johtuvan pienhiukkasista. Ilman pienhiukkaset on kuitenkin yhdistetty moniin terveyshaittoihin, joten yhteys on uskottava. Hiljattain julkaistut eurooppalaistutkimukset viittaavat pienhiukkasten aiheuttavan terveyshaittoja jo pitoisuuksina, joita tällä hetkellä pidetään turvallisina.

EU:ssa ja Suomessa PM2,5-pienhiukkasten vuotuinen raja-arvo on 25 mikrogrammaa kuutiossa ilmaa ja PM10-hiukkasten 40 mikrogrammaa. Suurin osa pienhiukkasista kulkeutuu Suomeen ulkomailta, mutta myös puun pienpoltto on paikallisesti merkittävä pienhiukkaslähde.

Tutkimus julkaistiin American Journal of Epidemiology -lehdessä.

Uutispalvelu Duodecim

Lähde: American Journal of Epidemiology 2014; doi: 10.1093/aje/kwu155

Lue lisää aiheesta:

Pienhiukkaset tekevät hallaa sydämelle

Pienhiukkaset lisäävät aivoinfarkteja luultua herkemmin

Hengitysilman pienhiukkaset saattavat edistää dementiaa

Hengitysilman pienhiukkaset yhteydessä diabeteksen yleistymiseen

Hengitysilman pienhiukkaset voivat nostaa verenpainetta

Pienhiukkaset laukaisevat sydänkohtauksia parin päivän viiveellä

Joka kahdeksas kuolema johtuu ilmansaasteista

Kommentit
Ei kommentteja vielä
Katso myös nämä
Uusimmat
Tilaa uutiskirjeet tästä!

Voimaa ja viisautta suoraan sähköpostiisi

terve
KäyttöehdotTietosuojaselosteEvästekäytännöt