Terve.fi

Suomalaisten johtama tutkimus: lisääntynyt virtsaamistarve ja virtsankarkailu suomalaisten yleisimmät pissaongelmat

Suomalaisten johtama tutkimus: lisääntynyt virtsaamistarve ja virtsankarkailu suomalaisten yleisimmät pissaongelmat
Pissaatko aiempaa useammin? Pitääkö yölläkin herätä vessakäynneille? Lirahtaako? Et ole yksin.
Julkaistu 17.4.2014

Kanadalaisessa McMaster Universityssä työskentelevän Kari Tikkisen tutkimusryhmä lähetti kyselyn kaikkiaan kuudelle tuhannelle suomalaiselle. Näistä kyselyyn vastasi 3597 henkilöä. Ryhmän ikähaarukka oli 18-79 vuotta.

Kun eri tekijät, kuten muun muassa haastateltavien ikä otettiin huomioon, yleisimmäksi elämää haittaavaksi virtsatieongelmaksi nousi lisääntynyt virtsaamistarve, josta kertoi kärsivänsä 7,9 prosenttia vastaajista. Toiseksi yleisin vaiva oli virtsankarkailu (6,5 %) ja yölliset vessakäynnit (6 %).

Virtsankarkailu oli huomattavasti yleisempää naisilla, sillä jopa 12 prosenttia heistä kärsi siitä arjessaan. Miehistä alle prosentille ongelma oli häiritsevä. Toisaalta miesten yleisimmät ongelmat olivat lisääntynyt virtsalla käynti sekä heikko suihku.

European Urology -lehdessä julkaistussa tutkimuksessa kuitenkin muistutetaan, että suurin osa vastaajista piti pissaongelmiaan vähäisinä ja ongelman suuruus riippuu monesti henkilöstä itsestään.

Lue lisää:

1 kommentti