24-vuotias Gryce kärsii PGAD:sta eli jatkuvan kiihottumisen tilasta, jossa sukuelimet ovat jatkuvasti kiihottuneena ilman minkäänlaista seksuaalista ärsykettä. Naisen vaivat alkoivat jo 6-vuotiaana. Orgasmin laukaisemiseen riittää luja basso tai vaikkapa automatka.
- Lue myös: Mikä on orgasmi?
- Saatan saada päivittäin jopa 50 orgasmia ja tunnin sisälläkin niitä saattaa tulla viidestä kymmeneen. Sitä tapahtuu, kun olen ulkona tai kavereiden kanssa ja se on todella noloa, Gryce kertoo lehden haastattelussa.
Nainen kertoo, että monet hänen tapaamistaan lääkäreistä ei ottanut häntä tosissaan. Vihdoin hän kuitenkin sai apua vaivaansa, ja turruttavilla lääkkeillä sekä muun muassa meditointiharjoitteilla Gryce pärjää arjessa paremmin.
Gryce joutuu kuitenkin pidättäytymään seksistä vaivansa vuoksi, mikä saattaisi olla monessa parisuhteessa vikea paikka. Poikaystävä Stuart kuitenkin tukee naista vaivassa.
- Stuart on parisuhteessamme itse asiassa se, joka joutuu silloin tällöin muistuttamaan minua siitä, että emme saa touhuta. Hän on niin kannustava ja ymmärtää minua täysin.
- Viimeisen vuoden ajan on ollut mahtavaa. Tapasin poikaystäväni ja oikean lääkärin ja minusta alkaa vihdoin tuntua, että pystyn elämään normaalia elämää ja ehkä joskus nauttimaan seksistäkin, Gryce iloitsee.
Lähde: Daily Mail
Lue lisää: