Yksi aihe – monta erilaista mielipidettä ja kokemusta.
Päästetään ääneen ainakin neljä erilaista näkemystä kannabiksen käytöstä: nuoren kannabiksenkäyttäjän, hänen äitinsä, heidän kokemuksistaan kirjan koonneiden toimittajien ja huumenuorten parissa työskentelevän työntekijän.
Poiminnat ovat kirjasta Ruohojumala – äiti, tytär ja kannabisarki (KirjaX, 2014). Kirja perustuu osittain tyttären ja äidin päiväkirjamerkintöihin.
Kannabiksen käyttäjän näkökulma
Kannabiskrapula tulee vasta myöhemmin kun on poltellu kauan ja paljon. Ei tule huono olo fyysisesti, mutta henkisesti kyllä. Masentaa ja ahdistaa. Kannabiskrapulassa on vaan helvetin paha olla. Missään ei oo mitään järkee ja sitä on henkisesti ihan kuollut.
Jotenki asenteet on muuttunu ja kaikki haluu kokeilla. Mun vanhemmat on tästä skenestä niin pihalla. Ne ei todellakaan tajuu missä mennään ja miten yleistä kaman käyttö oikeesti on.
Tässä sitä ollaan, hiisaamiseen jämähtäneenä ja ”huumeisiin ratkenneena”. Mulla on nyt ehdollista, sama tuomio kuin Harri Ollilla siitä et se hakkas sen avovaimon päätä seinään kadulla. Mun ajokortti meni ja ajan ilman korttia, vaikka saisin kuulemma vankilaa jos jäisin kiinni!
Tuntuu et kaikki mitä ympärillä tapahtuu liittyy huumeisiin. Toisaalta, mitä väliä. Toisaalta jengi menee paskemmaks. Munki selvin päin olo on tosi vaikeeta. Mielialat vaihtelee ja usein maailma vaan ahdistaa. Kaikist tulee tunteettomia ja jengi käyttäytyy toisilleen miten sattuu. Vaikee pitää positiivista roolia päällä ku paskaa satelee joka puolelta. – Yritän nyt olla polttamatta joka päivä ja korjailla itteeni.
Nyt kun mä oon ite lähes kokonaan irti huumekuvioista, mä aloin pillittää kun viimeks näin niitä mun huumeystäviä. Kaikki on niin aggressivisia ja ne käyttää kokoajan vaan enemmän ja enemmän kamaa.
- Lue myös: Näin marihuana voi vaikuttaa teineihin
- Lue sekakäytöstä: Vaarallinen sekakäyttö entistä mielikuvituksellisempaa
Tyttären äiti
Hennalla on abivuosi menossa ja tuntuu että hänen elämänsä on täysin sekaisin.
Henna nukkuu paljon, notkuu yömyöhään kavereitten kanssa, ei siivoa huonettaan eikä vie vaatteitaan pyykkiin. Hän on välillä kuin se lapsi jonka tunnen ja välillä oudon vihamielinen.
Olen nyt omassa risteyskohdassani: joko antaudun tuskalle, häpeälle, epäonnistumisen tunteelle ja teen epätoivoisia tekoja, jotta päihteet saadaan pois kuvioista tai elän omaa elämääni. Ajattelen että tyttäreni valitsee oman tiensä. Jos hän valitsee pohjamutien kautta rypemisen, en lopulta voi sille mitään.
Jos ihmiset kertoisivat että ei mene hyvin ja näyttäisivät epätäydellisyytensä, olisiko elämä silloin helpompaa? Olen vasta nyt uskaltanut puhua tyttäreni huumeiden käytöstä. Se on ollut todella vapauttavaa ja hoitavaa. Tiedän, että matkan varrella lähisukulaiseni olisivat auttaneet meitä parhaansa mukaan. Pidin asian kuitenkin heiltä salassa, koska häpesin, enkä halunnut monenkirjavia neuvoja sekoittamaan omaa toimintaani.
Nyt kun Hennan kannabiksen käytön paljastumisesta on kulunut useampi vuosi, perheemme voi ihan hyvin. Henna asuu edelleen miesystävänsä kanssa, käy töissä ja opiskelee. Urheilusta on tullut Hennan uusi riippuvuus ja hyvä niin. Hän on selättänyt huumeiden käytön ja kykenee suunnittelemaan tulevaisuuttaan pidemmälle kuin puolen vuoden päähän.
Hennan nimi on kirjassa muutettu.
- Lue mitä myönteistä voit sanoa teinillesi joka päivä: 15 asiaa, jotka olisi hyvä sanoa teinille joka päivä
- Lue mistä voi tunnistaa päihteiden käytön: Nämä merkit kertovat, käyttääkö teini päihteitä
- Lue neuvoja, miten teiniin saisi yhteyden: Apua! Teiniin ei saa kontaktia
Työntekijän näkökulma
Huumenuorten kanssa on kyettävä etenemään pitkäjänteisesti ja retkahduksista huolimatta häneen on jaksettava luottaa. Toivoisin perheisiin ”keittiönpöytäkeskusteluja”. Luottamus, kiinnostus, nuoresta välittäminen ja keskusteluyhteys ovat olennaisia, sillä muutoin nuori saattaa vetäytyä ja ajautua entistä enemmän päihteiden pariin.
Ulkopuolinen apu on tärkeää, sillä kun perhe elää keskellä vaikeaa tilannetta, sille sokeutuu tai sen alkaa nähdä sellaisena kuin haluaa – todellisuutta on helppo kaunistella tai sen voi kieltää kokonaan. Ulkopuolinen kykenee näkemään tilanteen kirkkaammin, vaikka se olisi läsnä joka päivä. Mielestäni huumenuorten hoidon pitäisi olla pitkäkestoista ja hoitosuhde muutakin kuin sitä, että nuori ohjataan tiettyinä ajankohtina hoitotilanteisiin. – Siksi hoitosuhteeseen olisi virallisten väylien lisäksi hyvä ottaa mukaan myös epävirallisia tahoja: kuka tahansa aikuinen, johon nuori luottaa.
Sosiaalikasvattaja, Aseman Lapset ry:n hankepäällikkö Heikki Turkka
- Lue neuvoja vanhemmille: 7 kysymystä päihteistä ja lapsista - ohjenkorsia isille ja äideille
Kirjan toimittajat
Toivomme, että tämä kirja antaisi eväitä vanhemmille, nuorten parissa työskenteleville ja aikuisille ylipäätään reagoida huumeiden käytön signaaleihin.
Ennen kaikkea toivomme, että tämän kirjan luettuaan nuori, joka joko käyttää kannabista tai harkitsee sen kokeilemista, tulisikin toisiin ajatuksiin ja ymmärtäisi että hiisaaminen ei ehkä sittenkään ole hyvä juttu!
Mia Heiskanen ja Tarja Surakka, kirjan toimittajat
Lähde: Mia Heiskanen, Tarja Surakka (toim.): Ruohojumala – äiti, tytär ja kannabisarki (KirjaX, 2014)
