Juuri tällaisia vanhempia on ajatellut psykologi Katja Myllyviita kirjoittaessaan juuri ilmestynyttä kirjaa Peace! Selviytymisopas nuorten vanhemmille (Duodecim, 2012).
Parhaatkin ihmissuhdetaidot joutuvat koetukselle, kun lapsi tulee teini-ikään, kertoo kirjan takakansi. Mutta voiko teini-ikään varautua ja tiukkoja tilanteita harjoitella jo ennakkoon? Miten pallo otetaan kiinni ja palautetaan, kun nuori ei kuuntele, käyttäytyy aggressiivisesti tai vetäytyy tietokoneen ääreen?
Läsnäolon taitoa voi harjoitella ja opettaa
Myllyviidan perusvastaus vaikuttaa olevan kohtaamisen ja läsnäolon taito. Vanhempi voi opetella näitä taitoja ja opettaa niitä myös lapsille ja nuorille, hän kannustaa.
Usein ihmiset elävät perheen sisällä niin, että omat ajatukset täyttyvät omista haluista, tarpeista ja mielenkiinnoista – ja konflikteja ja riitoja puhkeaa, kun omiin odotuksiin ei vastata. Näin hahmottaa Myllyviita perhe-elämää, mutta antaa samalla toivoa ja työkaluja tasapainoisempaan elämään.
”Keskität kaiken huomiosi häneen”
Opetat kyseistä taitoa lapsellesi esimerkiksi silloin, kun olet läsnäoleva ja keskittynyt yhdessäoloon lapsen kanssa. Tuolloin et mieti kauppalistaa etkä selaile sanomalehteä, et surffaile television kanavilla tai silmäile Facebookin päivityksiä. Tuolloin katsot lasta edessäsi ja keskität kaiken huomiosi häneen: kyselet, kokeilet, kuuntelet, samastut, tutkit avoimen uteliaasti hänen elämäänsä ja kokemusmaailmaansa ja teet sen kaiken hyväksyvällä mielellä, kirjoittaa Myllyviita kohtaamisen ja läsnäolon taidosta.
Kirjoittaja antaa lukijalle sekä käytännössä toteutettavia harjoituksia että arjen esimerkkejä, joiden avulla saa ymmärrystä siitä, miten kohtaamisen ja läsnäolon taito voi tehdä elämästä teinin kanssa entistä parempaa.
Harjoitukset pohjautuvat dialektisen käyttäytymisterapian menetelmiin.
Kaikkea ei tarvitse ymmärtää
Yksinkertaisimmillaan Myllyviidan harjoitus voi olla esimerkiksi pieni kokeilu: mieti ja muistele useita kertoja päivän mittaan, mitä asioita etenkin lapsessasi rakastat ja arvostat. Kun lapsi on paikalla, keskity kaikkiin niihin myönteisiin tunteisiin, joita tunnet häntä kohtaan. Siirrä huomiota vuorotellen häneen ja omiin tunteisiisi.
Myllyviita neuvoo harjoittelemaan esimerkiksi myös sitä, että pyytää nuorta kertomaan jostain häntä kiinnostavasta asiasta. Vaikka vanhempi ei ymmärtäisikään juttuja bändistä tai tietokonepelistä, riittää, että on kiinnostunut ja keskittynyt eikä kritisoi ja tuomitse. Itse voi vastaavasti kertoa jostain itseään kiinnostavasta tai liikuttavasta aiheesta avoimesti ja luottavaisesti, niin kuin juttelisi parhaalle ystävälleen. Nuori saa näin Myllyviidan mukana mahdollisuuden nähdä vanhemmassa uusia ja erilaisia, inhimillisiä puolia.
Arkea ja ajatuslentoa
Myllyviidan kirja hahmottaa arkea teinin ja vanhemman elämässä sekä hyvin käytännönläheisesti että samalla filosofisesti.
Hyvin käytännönläheisellä tasolla Myllyviita opastaa esimerkiksi näin:
Jos haluat lapsen tekevän läksyt, kiinnitä myönteistä huomiota häneen silloin, kun hän tekee läksyt. Kun läksyt on tehty, anna kehuja, halauksia tai jokin nuorelle merkityksellinen etuoikeus, kuten vaikkapa tietokoneaikaa. Kun teini ei tee läksyjä, vähennä myönteisen huomion määrää ja vie tietyksi ajaksi jokin etuoikeus, esimerkiksi tietokoneaika.
Toisaalta psykologi kiteyttää vinkkejään abstraktimmalla tasolla esimerkiksi näin:
Pyri ymmärtämään sinulle tärkeää ihmistä, hänen tapaansa ajatella, tuntea ja kokea asioita. Ilmaise ymmärryksesi ääneen. Ilmaise ääneen (ja yksityiskohtaisesti) myös omat tunteesi, ajatuksesi ja toiveesi. Kiinnitä enemmän huomiota siihen mitä sinulla on, kuin siihen mitä sinulle ei ole.
Lähde: Katja Myllyviita: Peace! Selviytymisopas vanhemmille (Duodecim 2012).
Lue lisää:
15 asiaa, jotka olisi hyvä sanoa teinille joka päivä
