Hyvinvointi

Kolmasosa maailman ihmisistä potenut mielenterveysongelmia

Huomattava osa ihmisistä sairastuu johonkin mielenterveyden häiriöön elämänsä aikana. Lue lisää.

2.4.2014 Terve.fi

Huomattava osa ihmisistä sairastuu johonkin mielenterveyden häiriöön elämänsä aikana. Tuoreen katsaustutkimukseen perusteella niin käy ainakin joka kolmannelle.

Australialaistutkijoiden tulokset ovat mielenkiintoisia, sillä ne perustuvat 63 maassa tehdyn 174 tutkimuksen aineistoihin. Näin ne antavat hyvän kuvan mielenterveysongelmien yleisyydestä eri kulttuureissa ja eri väestöissä. Tutkimuksissa keskityttiin pääasiassa mielialahäiriöihin, ahdistuneisuuteen sekä päihdeongelmiin.

Lue myös: Työ voi saada mielen oireilemaan

Aineistojen yhteisanalyysin perusteella joka kolmas tutkimuksiin osallistuneista oli sairastanut jotain mielenterveyden häiriötä elämänsä aikana. Lisäksi noin joka kuudennella oli ollut mielenterveysongelmia edeltävän vuoden aikana.

Mielialahäiriöt ja ahdistuneisuus olivat yleisempiä naisilla ja päihdeongelmat miehillä. Vähiten mielenterveysongelmia oli Pohjois- ja Kaakkois-Aasiassa sekä Saharan eteläpuoleisessa Afrikassa. Eniten niitä sairastettiin englanninkielisissä maissa.

Tulokset julkaistiin International Journal of Epidemiology -lehdessä.

Lähde: International Journal of Epidemiology 2014

Lue lisää:

Miksi mielenterveys vie nuoria eläkkeelle?

Mielenterveyden häiriöt romahduttavat elämänlaadun

Näin avioliitto vaikuttaa terveyteen ja mielenterveyteen

Kommentit

Ei kommentteja vielä

Katso myös nämä

Uusimmat

Tilaa Kaikki hyvinvoinnista -uutiskirje

Kirjeen tilaamalla saat kerran viikossa inspiroivia hyvinvointivinkkejä. Luvassa huippuhyviä treeniohjeita, hyödyllisiä terveysjuttuja ja apua mielen hyvinvointiin.

terve
KäyttöehdotTietosuojaselosteEvästekäytännöt