Terve.fi

Närästääkö? Nämä viisi kotikonstia auttavat

Närästääkö? Nämä viisi kotikonstia auttavat
Närästys voi pilata hyvänkin aterian.
Julkaistu 18.3.2014

Närästyslääkkeet ovat usein tehokkaita, tietyt kotikonstit voivat säästää sinulta matkan apteekkiin. 

Health.com kokosi viiden kotikonstin listan luonnollisista närästyslääkkeistä.

1. Purkan jauhaminen

Pienen tutkimuksen mukaan refluksitaudista kärsivien oireet helpottuivat, kun he jauhoivat sokeritonta purukumia 30 minuutin ajan aterian jälkeen.

Asiantuntijoiden mukaan purkan jauhaminen stimuloi syljen eritystä, jolloin vatsaan kerääntyvä happo kulkee pois nopeammin. Hapon häviäminen taas parantaa refluksitaudin oireita.

2. Ruokasooda

Vanhan kansan apu närästykseen oli ruokasooda. Asiantuntijoiden mukaan se toimii edelleen useimmille närästyksestä kärsiville. Koska ruokasooda on emäksistä, se auttaa neutraloimaan vatsahappoja.

Jos närästys siis vaivaa, sekoita noin teelusikallinen ruokasoodaa lasilliseen vettä. Vältä kuitenkin tämän konstin käyttämistä liikaa, sillä ruokasoodassa on runsaasti suolaa, ja siksi se voi aiheuttaa sivuoireita, kuten turvotusta ja pahoinvointia.

3. Lakritsi

Vaikka tutkimustuloksia on vain vähän, on olemassa viitteitä siitä, että lakritsi helpottaisi närästystä. Lakritsilla on luonnollisissa vatsaa parantavia ominaisuuksia. Liiallisella lakritsin syönnillä voi kuitenkin olla vakavia sivuoireita, kuten korkea verenpaine, joten kannattaa suosia sellaista lakritsia, jossa ei ole haitallista glykyrretiinihappoa.

Asiantuntijat suosittelevat kokeilemaan jauhettavia lakritsitabletteja ennen ateriaa. Niitä saa useimmista luontaistuotekaupoista, ja tarjolla on myös sellaisia versioita, jotka eivät edes maistu lakritsilta. 

4. Aloe

Aloe on kasvi, jota käytetään yleensä palovammojen hoitoon. Siitä voi kuitenkin olla tutkijoiden mukaan apua myös vatsalle. 

Aloe vera -mehu vähentää tulehdusta sekä ruokatorvessa että vatsassa. Tutkijoiden mukaan sitä kannattaa juoda noin puoli kuppia ennen ateriaa. Pidä kuitenkin mielessä, että mehulla on laksatiivisia vaikutuksia. Kaupoista saa kuitenkin sellaisiakin versioita, joista tämä vaikutus on poistettu.

5. Punajalava

Vähäisistä tutkimustuloksista huolimatta slippery elmiä eli punajalavaa (Ulmus rubra) on käytetty yrttilääkkeenä moniin sairauksiin jo vuosisatojen ajan. Tämä puusta saatu uute paksuntaa vatsaa peittävää limakerrosta luoden vahvemman suojan happoja vastaan.

Liukas jalavaa sekoitetaan pari lusikallista veteen ja juodaan sekä aterioiden jälkeen että nukkumaan mennessä.

Edit 18.3.2014: muutettu punajalavan oikea käännös

Lähde: Health.com

23 kommenttia