Terve.fi

Laktoosi-intoleranssi lapsella

Laktoosi-intoleranssi lapsella
Laktoosi-intoleranssi ja lapsi: Laktoosi-intoleranssi on yksi tavallisimpia suolioireiden aiheuttajia. Pikkulapsilla tavallisin maidon sietämättömyyden syy on kuitenkin maitoallergia.
Julkaistu: 10.12.2013

Erilaiset mahavaivat ovat lapsilla yleisiä, mutta suurin osa niistä on harmittomia toiminnallisia vaivoja ja vain osalta löytyy jokin sairaus mahavaivojen taustalta.

Laktoosi-intoleranssi on yksi tavallisimpia suolioireiden aiheuttajia. Pikkulapsilla tavallisin maidon sietämättömyyden syy on kuitenkin maitoallergia, eli lapsi reagoi maidon valkuaiseen, mikä usein sekoitetaan laktoosi-intoleranssiin.

Mikä on laktoosi-intoleranssi

Laktoosi eli maitosokeri pilkotaan ohutsuolessa olevan laktaasi-entsyymin toimesta. Entsyymin puuttuessa tai sen määrän vähetessä maitosokeri ei enää pilkkoudu riittävästi, mistä aiheutuvat oireet.

Laktoosi-intoleranssia on kolmea tyyppiä: synnynnäinen, aikuistyypin eli hankittu laktoosi-intoleranssi ja sekundaarinen laktoosi-intoleranssi.

Suomalaiseen tautiperintöön kuuluva synnynnäinen laktoosi-intoleranssipotilas oireilee heti vastasyntyneenä voimakkaalla ripulilla. Se on kuitenkin hyvin harvinainen, Suomessa arvellaan syntyvän vain muutama tällainen lapsi vuodessa.

Laktoosi-intoleranssista puhuttaessa tarkoitetaan tavallisesti hankittua laktoosi-intoleranssia, joka on perinnöllisesti määräytyvä ominaisuus.

Imeväisiässä laktaasi-entsyymin määrä ohutsuolen nukkalisäkkeessä on normaali, mutta iän myötä se vähenee, joillakin jo pikkulapsena. Tämä on tyypillistä esimerkiksi aasialaiselle väestölle, mutta suomalaisväestössä väheneminen tapahtuu usein vasta kouluiässä tai varhaisessa aikuisiässä.

Pilkkoutumaton maitosokeri aiheuttaa ripulia ja suoliston bakteerit käyttävät sitä hyväkseen muodostaen kaasuja, mikä puolestaan aiheuttaa mahan turvotusta ja mahakipua. Röyhtäily ja ilmavaivat kuuluvat myös laktoosi-intoleranssin oireisiin.

Sekundaarisessa laktoosi-intoleranssissa laktaasin määrä ohutsuolessa vähenee johonkin sairauteen liittyen aiheuttaen tyypilliset laktoosi-intoleranssin oireet.

Esimerkiksi ripulitaudin jälkeen suoli ei rauhoitukaan vaan ulosteet jatkuvat löysinä ja lapsella voi olla ilmavaivaa ja mahakipua. Tilanne korjaantuu yleensä parissa viikossa itsekseen suolinukan palautuessa ennalleen, mutta oireita voi helpottaa käyttämällä lapselle vähälaktoosisia tuotteita jonkin aikaa. Tilanteen rauhoituttua voi siirtyä takaisin normaaliin ravintoon.

Myös keliakia voi aiheuttaa sekundaarista laktoosi-intoleranssia suolinukan vaurioituessa, jolloin laktaasin määrä vähentyy suolessa. Jos pikkulapsella on laktoosi-intoleranssiin sopivat oireet, keliakia yleensä suljetaan pois taustalta verikokeiden avulla.

Suomessa yleinen vaiva

Laktoosi-intoleranssin esiintyminen maapallolla vaihtelee hyvin paljon. Suomalaisväestöstä noin 17 %:lla on geneettinen taipumus laktoosi-intoleranssiin, kun taas esimerkiksi Thaimaassa sitä on lähes kaikilla ja tanskalaisilla toisaalta vain 1 %.

Laktoosi-intoleranssin voi todeta kotonakin vähentämällä laktoosin määrää ruokavaliosta käyttämällä vähälaktoosisia ja laktoosittomia tuotteita. Oireet helpottuvat yleensä jo viikon tai kahden viikon aikana.

Verikokeesta otettavalla geenitutkimuksella voidaan selvittää, onko lapsella perinnöllinen taipumus laktoosi-intoleranssiin. Tutkimus ei kuitenkaan kerro, missä iässä oireet mahdollisesti alkavat eikä kuinka paljon laktoosia lapsi sietää.

Laktoosista oireita saavia varten on olemassa entsyymivalmisteita, joita otetaan ennen laktoosia sisältävää ateriaa. Satunnaisesti näitä voi käyttää lapsillakin esimerkiksi matkoilla tai juhlissa, joissa ei ole vähälaktoosisia ruokia saatavilla. Suomessa on kuitenkin nykyään hyvät valikoimat vähälaktoosisia tuotteita.

Asiaa lapsen laktoosi-intoleranssista

  • Laktoosi-intoleranssi ja maitoallergia ovat eri asioita
  • Alle kouluikäisillä lapsilla laktoosi-intoleranssi on harvinainen
  • Tyypillisiä laktoosi-intoleranssin aiheuttamia oireita ovat ilmavaivat, ripuli ja mahakivut
  • Laktoosi-intoleranssi ei ole vaarallinen mutta voi olla hyvin kiusallinen vaiva ja häiritä normaalia elämää
  • Laktoosi-intoleranssi voidaan varmentaa geenitestillä
  • Pikkulapsilta laktoosi-intoleranssin taustalta on syytä poissulkea muut sairaudet kuten esimerkiksi keliakia
  • Oireet helpottuvat laktoosittomalla tai vähälaktoosisella ruokavaliolla
Kommentoi »