Terve.fi

Kivuliaat sappikivet

Kivuliaat sappikivet
Sappikivet ovat suurimmalla osalla oireettomia. Tyypillinen sappikivikohtaus on oikean kylkikaaren seudussa tuntuva kova ja kouristava kipu.
Julkaistu 8.12.2013

Sappikivitauti on yleinen vaiva, sitä sairastaa yli 300 000 suomalaista, joista kaksi kolmesta on naisia.

Esiintyvyys lisääntyy iän myötä ja esimerkiksi raskaana olevilla. Osalle alttius sappikiville periytyy. Myös ylipaino ja nopea laihduttaminen altistavat sappikiville.

Sappinestettä tarvitaan rasvan ja rasvaliukoisten vitamiinien imeytymiseen. Sitä tuotetaan 6-8 desilitraa vuorokaudessa maksassa. Sappirakko toimii sappinesteen säilönä. Aterioinnin jälkeen sappirakko supistuu ja tyhjenee, jolloin sappineste virtaa sappitiehyettä pitkin suoleen.

Suurin osa suomalaisten sappikivistä on kolesterolikiviä. Ne muodostuvat kolesterolista ja sappisuoloista. Sappinesteen suurentunut kolesterolipitoisuus voi johtaa kolesterolin kiteytymiseen. Pigmenttikivet puolestaan muodostuvat kalsiumista ja sappiväriaineesta.

Huonosti supistuva sappirakko lisää kivien syntymistä, koska rakossa seisova sappineste väkevöityy ja sakkautuu.

Sappikivien oireita yleensä aterioinnin jälkeen

Suurimmalla osalla sappikivet ovat oireettomia. Kivet todetaankin usein sattumalta muusta syystä tehdyn ultraäänitutkimuksen yhteydessä.

Tyypillinen sappikivikohtaus on oikean kylkikaaren seudussa tuntuva kova ja kouristava kipu, joka säteilee selkään lapojen väliin.

Tällainen sappikoliikkikohtaus kestää tavallisesti muutamasta minuutista tunteihin. Oireet aiheutuvat kiven kiilautuessa sappirakon kaulaan tai -tiehyeeseen, jolloin sappinesteen virtaus estyy.

Sappirakon tulehdus eli kolekystiitti alkaa kuten tavanomainen sappikivikohtaus. Kohtauksen pitkittyessä kuitenkin sappirakon seinämä vaurioituu ja tulehtuu. Kolekystiitin oireena on maha-kivun lisäksi kuume.

Pieni sappikivi voi aiheuttaa keltaisuutta tai haimatulehduksen tukkimalla sappitiehyeen.

Ruokavalio ja painonhallinta ehkäisevät

Sappikivitaudin tärkein ennaltaehkäisykeino on painonhallinta terveellisellä ruokavaliolla ja liikunnalla. Kohtuullinen alkoholin käyttö myös vähentää sappikivien muodostumista.

Kipuoireita voi hillitä välttämällä tiettyjä ruoka-aineita. Tavallisia sappikipujen aiheuttajia ovat esimerkiksi omena ja kaali. Rasvaisia ja käristettyjä ruokia tulisi myös välttää ja suosia kuitupitoisia ja vähän kolesterolia sisältäviä ruokia.

Sappikivikohtausten selvittelyssä on tärkeää saada tarkka kuvaus oireista, sillä tiedossa olevat sappikivet eivät välttämättä ole mahakipujen syynä.

Sappikivet voidaan todeta ultraäänitutkimuksella. Verikokeina tutkitaan myös maksa-arvot, koska niiden perusteella osataan epäillä sappitiehyeen tukosta

Hoitona sappirakon poistoleikkaus

Oireilevan sappikivitaudin hoito on leikkaus, joka tehdään pääsääntöisesti vatsaontelon tähystyksessä. Leikkauksessa sappirakon tiehyt katkaistaan ja rakko kivineen poistetaan.

Tähystysleikkauksen etuja avoimeen leikkaukseen verrattuna ovat lyhyt sairaalassaoloaika (1-2 vuorokautta) ja sairausloma (1-2 viikkoa).

Sappirakon poistolla ei ole haittavaikutuksia. Joillakin potilailla tosin saattaa esiintyä leikkauksen jälkeen samantapaisia oireita kuin ennen leikkausta, minkä yleensä epäillään johtuvan siitä, että oireet eivät alun perin johtuneetkaan sappikivistä.

Sappitiehytkivet voidaan poistaa joko leikkauksen yhteydessä tai vaihtoehtoisesti mahalaukun tähystystä muistuttavalla sappiteiden tähystyskuvauksella.

Sappikivien harvinaisempia hoitomenetelmiä ovat ulkoinen ultraäänimurskaus tai liuotushoito.

Kommentoi »