Terveys

Huumeet ovat maailmanlaajuinen terveysongelma

12.11.2013 Terve.fi

Lancet-lehdessä julkaistu tutkimus on tiettävästi ensimmäinen, missä keskeisimpien laittomien huumeiden haittoja on tarkasteltu maailmanlaajuisesti ja yhtä monipuolisesti.

Tulosten perusteella pahimmat haitat aiheutuvat heroiinin ja muiden opioidien väärinkäytöstä. Itse huumeista seuraavien vaarojen lisäksi niihin liittyy usein myös HIV- ja hepatiittiriski. Myös muut injektoitavat huumeet ovat huomattava terveysvaara.

Opioidien lisäksi amfetamiini ja sen eri muodot ovat merkittävimmät huumeriippuvuuden aiheuttajat. Niiden sekä kokaiinin käyttöön liittyy myös suurentunut itsemurhien riski. Kannabisriippuvuus on suhteellisen harvinaista, vaikka se on käytetyin huume ympäri maailmaa.

Tulokset osoittavat huumeet merkittäväksi ja maailmanlaajuiseksi ongelmaksi, mutta ne viittaavat myös siihen, että huumeiden käytön aiheuttamia haittoja voitaisiin helposti vähentää panostamalla huumeneulojen vaihto-ohjelmiin, opioidivieroitushoitoihin sekä HIV-lääkitysten saatavuuteen.

Suomessa huumeiden käyttö on vähäisempää kuin esimerkiksi muissa Euroopan maissa, mutta meilläkin käyttö on lisääntynyt lähivuosikymmenten aikana. Vuoden 2012 tietojen mukaan noin 0,4 prosenttia suomalaisista on jossain elämänsä vaiheessa käyttänyt heroiinia. Opioideihin kuuluvaa buprenorfiinia on käyttänyt 0,8 prosenttia, amfetamiinia 2 prosenttia, kokaiinia 1,7 prosenttia ja kannabista noin 17 prosenttia.

Uutispalvelu Duodecim

Lähde: Lancet 2013

Copyright Duodecim 2013

Lue myös:

Päivitetty Käypä hoito -suositus tarttuu huumeisiin ja sekakäyttöön

Amfetamiinit ja kokaiini voivat aiheuttaa aivohalvauksen nuorellekin

Kommentit
Ei kommentteja vielä
Katso myös nämä
Uusimmat
Tilaa uutiskirjeet tästä!

Voimaa ja viisautta suoraan sähköpostiisi

terve
KäyttöehdotTietosuojaselosteEvästekäytännöt