Toimittaja Hanna Sumari poseerasi maanantaina Kauneus & Terveys -lehden verkkosivuilla Triumphin alusvaatteissa. 57-vuotiaan kaunottaren kuvat herättivät median kiinnostuksen ja saivat osakseen paljon ihailua. Hanna ei oikein tiedä mitä vastaisi palautteeseen.
– Ihmiset tulevat silmät loistaen kertomaan, että olen heidän mielestään rohkea. Sitä on hieman vaikea ottaa vastaan, kun ei ihan tiedä mitä heille vastaisi.
– Kuvathan ovat upeita taitavan tiimin ansiosta, mutta että minä? Hanna kertoo nyt.

”45 vuoteen en ole ollut tyytyväinen vartalooni päivääkään”
Hanna paljasti blogissaan Apu.fi:n sivuilla kamppailleensa oman kehonkuvansa kanssa pitkään. Varsinkaan nuorena oma kroppa ei tuntunut ollenkaan mukavalta.
– 45 vuoteen en ole ollut tyytyväinen vartalooni päivääkään. En ehkä ole ajatellut asiaa joka päivä, mutta koska rakastan kauniita vaatteita ja olen ylipäätään kiinnostunut ulkonäöstäni, niin onhan asia ollut päässäni usein. Olen valittanut ääneen peilin edessä ulkonäköäni tuhansia kertoja, Hanna kirjoittaa blogissaan.
14-vuotiaan, hieman pyöreän Hannan sukunimi taipui sumopainijaksi. Koulukiusaaminen jätti jäljet, ja nostatti palan kurkkuun vielä muutama vuosi sitten. Hannan mukaan pieni pulleus kuuluu helposti esimerkiksi tiettyyn ikävaiheeseen, eikä hän löydä omista nuoruuskuvistaan sitä lihavaa tyttöä.
– Jotenkin totuus omasta kropasta ja se mikä on mun päässä, on eri asia, enkä varmasti ole ainoa, joka näin ajattelee.Hanna ei jaksa kantaa kaunaa kiusaajilleen.
– Ei tää oo niin paha, vaan oikeastaan aika kiva, Hanna pohtii nyt omasta kropastaan.

Nuori: älä haaskaa aikaasi
Vaikka Hanna on ollut liikunnallinen, yksi laji on nyt yli muiden.
– Olen tosi onnellinen siitä, mitä fustra on mulle tehnyt. Vaikka aiemminkin olen liikkunut, niin nyt on ryhti selkeästi parempi, ja vaatteet näyttävät nätimmiltä mun päällä, Hanna kiittelee.
Kutsu alusvaatemalliksi imarteli. Hannan mielestä jokaisen kannattaisi mennä otattamaan hyvät kuvat itsestään.
– Itse halusin nähdä, miltä mun vartalo näyttää. Valokuvaaja ei valehtele. Myös ehkä ikä tekee sen, ettei jaksa niin enää välittää pikkuasioista.Nuorelle, epävarmalle itselleen ja kaikille nuorille Hanna sanoisi näin:
– Älä haaskaa aikaasi, kun olet kauneimmillasi. Tulee vielä aika, kun et voi pukea yllesi ihan mitä tahansa.
Lue, mistä kaikki sai alkunsa:
Katso lisää kuvia Hannan alusasumainoksesta.
Hannan blogikirjoitus: Menin alusvaatekuvauksiin koska
Tyyli: Mila Pentti, meikki & hiukset: Ida Jokikunnas