Esimerkiksi ruoka-aineiden välttäminen raskauden tai imetyksen aikana ei vähennä lapsen riskiä sairastua allergiaan tai atooppiseen ihottumaan.
Myöskään rintaruokinta ja sen jatkaminen suositeltua kauemmin tai kiinteiden ruokien aloituksen siirtäminen yli 4-6 kuukauden ikään, eivät ehkäise allergiaa tai atooppista ihottumaa.
Tällä hetkellä ei tunneta mitään tehokasta keinoa, jolla allergisen sairauden syntyminen voitaisiin estää.
Ruoka-allergia pitää varmistaa
Ruoka-allergia alkaa tyypillisesti 2-6 kuukauden iässä. Yleensä oireet ilmaantuvat 1-2 viikon kuluessa uuden ruoka-aineen aloituksesta. Oireet tulevat nopeasti ruoka-aineen nauttimisen jälkeen (5-120 min).
Oireina voivat olla mm. kutiavat näppylät tai laajempi ihon punoitus (nokkosrokko, urtikaria), limakalvo-oireet, vatsakivut ja oksentaminen tai hengenahdistus. Vakavin oire on anafylaktinen reaktio, joka vaatii välitöntä ensiapua (adrenaliinipistos). Viivästyneenä oireena voi olla myös suolioireita tai ihottuman paheneminen. Pitää muistaa, että itkuisuus, unihäiriöt, pulauttelu, ilmavaivat ja ihottuma ovat hyvin tavallisia myös lapsilla, joilla ei ole ruoka-allergiaa.
Diagnoosin tuleekin aina perustua välttämis-altistuskokeeseen, jossa epäiltyä ruoka-ainetta vältetään 1-2 viikkoa ja otetaan sitten uudelleen käyttöön. Jos oireet palaavat ja ovat hankalia, voidaan ko. ruoka-ainetta välttää kunnes oireilu lievittyy.
Lievien oireiden vuoksi ruokavaliota ei tule rajoittaa. Jos kyseessä on ravitsemuksen kannalta keskeinen ruoka-aine (esim. maito ja viljat), tulee mahdollinen ruoka-allergia selvittää lääkärin toimesta. Ruoka-aineiden välttämisestä varmuuden vuoksi ei ole hyötyä.
Atoopikon iholle hoitoa
Atooppinen ihottuma alkaa yleensä alle 2-vuotiaana, tyypillisimmillään 2-8 kuukauden iässä. Ihon läpäisevyys on lisääntynyt ja se johtaa puolustussolujen aktivoitumiseen. Tästä seuraa ihon tulehdus, kutina ja kuivuminen.
Atooppiseen ihottumaan kuuluvat huonosti ennakoitavat pahenemisvaiheet. Hoidon kulmakivenä ovat tulehdusta hillitsevät kortisonivoiteet sekä ihon kosteustasapainoa parantavat perusvoiteet.
Yli vuoden ikäisillä lapsilla ja aikuisilla ruoka-aineiden merkitys ihottuman pahentajana on vähäinen. Sen sijaan imeväisiässä ruoka-allergiat voivat olla yksi merkittävä ihottumaa pahentava asia.
Ruoka-allergiadiagnoosin ja mahdollisen ruokavalion rajoittamisen tulee aina perustua valvottuun välttö-altistuskokeeseen. On myös muistettava, että pienilläkin lapsilla välttöruokavalion vaikutus atooppiseen ihottuman lopulliseen paranemiseen on hyvin vähäinen.
Siedätyshoidosta apua allergiaan
Aikaisemmasta passiivisesta allergian aiheuttajien välttämisestä on siirrytty aktiiviseen, luonnollista sietokykyä ylläpitävään ja vahvistavaan hoitoon.
Meneillään olevan Kansallisen allergiaohjelman 2008-2018 yksi pääviesti onkin allergiaterveyden edistäminen ja sietokyvyn vahvistaminen.
Atooppisen ihottuman hoidossa tulisi keskittyä asianmukaiseen hoitavien voiteiden käyttöön. Turhat ruokavaliorajoitukset pitäisi aktiivisesti purkaa.
Valtaosalla oireita voidaan lievittää ja allergia parantaa siedättämällä allergian aiheuttajalle.
Allergiaoireita ei kuitenkaan pidä vähätellä ja voimakkaat oireet pitää edelleen tutkia ja hoitaa asianmukaisesti.
Asiaa lasten allergioista
- Vanhemmat epäilevät ruoka-allergiaa 30 %:lla lapsista – sen todellinen esiintyvyys on vain 3-8 %
- Mahaoireet, levottomuus ja itkuisuus sekä ihottuma ovat tavallisia myös lapsilla joilla ei ole allergioita
- Ruoka-allergiadiagnoosin tulee aina perustua valvottuun välttö-altistuskokeeseen
- Ruoka-allergia ei ole atooppisen ihottuman syy, vaan voi olla yksi ihottumaa pahentava tekijä
- Ruoka-aineita välttämällä ei voida estää tai parantaa allergioita tai atooppista ihottumaa
- Jos lapsella ei ole vakavia oireita, voi sietokykyä turvallisesti vahvistaa antamalla ko. ruoka-ainetta
- Atooppisen ihottuman hoidon kulmakivenä ovat tulehdusta hillitsevät kortisonivoiteet sekä ihon kosteustasapainoa parantavat perusvoiteet
- Vakavat allergiat ja ihottuma haittaavat huomattavasti lapsen ja perheen elämää, eikä niitä pidä vähätellä!