Tutkijat etsivät uusia keinoja ahdistuneisuushäiriöiden hoitamiseksi ja jopa ehkäisemiseksi.

U.S. Airways-lentoyhtiön lennon 1549 dramaattinen laskeutuminen Hudson-jokeen tammikuussa 2009 ja kaikkien 155 matkustajan pelastuminen kertovat toki erinomaisesta liikennelentäjien koulutuksesta, mutta myös tämän lentokoneen lentäjän ja muun miehistön rauhallisesta ja keskittyneestä toiminnasta kriisin aikana. Tästä huolimatta lentokoneen kapteeni Chesley Sullenberger ja hänen miehistönsä kertoivat onnettomuuden jälkeisissä haastatteluissa kokeneensa takaumia, tunteneensa itsensä levottomaksi ja kohdanneensa univaikeuksia. Kaikki nämä ovat tyypillisiä trauman aiheuttamia reaktioita.

Vaikka lento-onnettomuudet ovatkin onneksi harvinaisia, ihmiset törmäävät kaiken aikaa muunlaisiin emotionaalisiin ja ruumiillisiin haasteisiin. Nämä tapahtumat voivat muuttua traumaattisiksi osittain siksi, että ne voivat pyöriä ajatuksissa yhä uudelleen ja uudelleen. Useimmat ihmiset toipuvat lopulta trauman emotionaalisista jälkivaikutuksista, mutta joillakin voi puhjeta ahdistuneisuushäiriöitä. Potilaiden herkkyyttä pelkoja aiheuttaville muistoille voidaan psykoterapioiden avulla vähentää, mutta ne eivät toimi kaikilla yhtä hyvin.

Muistojen muodostumista selvittävissä tutkimuksissa on saatu viitteitä siitä, että kahdella uudella lähestymistavalla voitaisiin tulevaisuudessa saada tuloksia. Niistä toisessa psykoterapian vaikutuksia tehostetaan lääkkeillä tai muilla keinoilla. Toinen on joiltakin osiltaan edellistä radikaalimpi: tarkoituksena on eliminoida muiston pelottavat ulottuvuudet kokonaan.

• Pelottavan muiston mieleenpalautumisprosessi palauttaa sen biologisesti epävakaaseen muotoon, joka on manipuloitavissa.

• Tutkijat ovat havainneet, että joissakin tapauksissa muiston pelkoa tuottavaa ulottuvuutta on mahdollista pienentää.

• Tämä tutkimus on yhä varhaisvaiheessaan, mutta sen avulla ahdistuneisuushäiriöiden hoitoa voidaan ehkä tehostaa.  

Liikkuvaiset muistot

Psykologit ja neurotieteilijät ovat jo kauan ymmärtäneet muistojen muodostuvan vaiheittain. Aluksi emotionaalinen muisto on epävakaa: vain sähköisten viestien muodostama kokonaisuus aivoissa. Jonkin tapahtuman herättäessä voimakkaita emootioita proteiinit, stressihormonit ja välittäjäaineet kuitenkin vahvistavat ja lujittavat näitä signaaleja, vahvistaen näin muistoa ja tehden siitä pysyvän. Näin ainakin ajateltiin aina viime aikoihin asti.

Eläinkokeissa on osoitettu, että pelottavan muiston mieleenpalautumisprosessissa muisto aktivoituu uudelleen siten, että se palautuu biologisesti epävakaaseen muotoon. Ollakseen pysyvä muiston on läpikäytävä rekonsolidaatioprosessi eli kiinnityttävä uudelleen säilömuistiin. Ihmisillä tehdyissä kokeellisissa tutkimuksissa on saatu viitteitä siitä, että jonkin tekijän, kuten lääkkeen tai uudentyyppisen opitun käyttäytymisen häiritessä tätä prosessia jopa aikaisemmin jo kiinnittynyt muisto voi heikentyä ja hävitä.  

Psykoterapian tehostaminen

Ahdistuneisuushäiriöiden hoidossa käytettävillä psykoterapioilla pyritään vähentämään potilaiden emotionaalisia reaktioita heidän pelottavina kokemiinsa asioihin (kuten esimerkiksi hämähäkkeihin tai pimeyteen). Altistusterapia on tässä yksi kaikkein käyttökelpoisimmista lähestymistavoista. Se on kognitiivista käyttäytymisterapiaa, jonka ansiosta potilas voi oppia reagoimaan eri tavalla pelottavaan ärsykkeeseen tai muistoon.

Neurotieteilijät kutsuvat tätä prosessia pelon sammuttamiseksi ja pitivät sitä aikanaan ahdistuneisuusreaktion estämisenä tai ”poisoppimisena”. Hiljattain tehdyissä tutkimuksissa on kuitenkin osoitettu, että pelon sammuttamisessa muodostuukin todellisuudessa uusi muisto.

Ero ei ole pelkästään semanttinen. Jos pelon sammuttaminen merkitsee uuden, sitkeän reaktion käsittävän muiston muodostumista, tällöin tämän uuden muiston vahvistaminen saattaisi varmistaa sen, että se voittaa kilpailun vanhempaa, pelkoa tuottavaa muistoa vastaan.

Tutkijat ovat tästä syystä testanneet erilaisia lääkkeitä nähdäkseen, voitaisiinko niitä käyttää psykoterapian yhteydessä tehostamaan pelon sammuttamista. Useissa pilottitutkimuksissa on kokeiltu D-sykloseriinia (antibiootti), joka lisää glutamaatin aktiivisuutta. Glutamaatti on aivosoluja aktivoiva eksitatorinen välittäjäaine.

Yhdessä kaksoissokkoutetussa, lumekontrolloidussa tutkimuksessa 28 korkeita paikkoja pelännyttä osallistujaa arvottiin saamaan sykloseriiniä tai lumevalmistetta ennen kahta istuntoa, joiden aikana he saivat virtuaalitodellisuuteen perustuvaa altistusterapiaa. Viikon kuluttua D-sykloseriiniä saaneiden tilanne oli sekä itse raportoitujen pelkojen että stressitasoja mittaavan ihon sähköisen johtavuuden perusteella parantunut merkitsevästi enemmän kuin lumehoitoa saaneiden. Tulokset eivät muuttuneet kolmen kuukauden kuluttua tehdyssä seuranta-arviossa.

Toisessa pilottitutkimuksessa arvottiin 27 sosiaalisten tilanteiden pelosta kärsinyttä henkilöä saamaan D-sykloseriiniä tai lumevalmistetta. Osallistujat ottivat tablettinsa tuntia ennen kuin osallistuivat neljään terapiaistuntoon, joiden tarkoituksena oli vähentää julkisen puhumisen aiheuttamaa pelkoa. Sekä välittömästi terapian päätyttyä että kuukauden kuluttua D-sykloseriiniä saaneet kertoivat tunteneensa itsensä lumehoitoa saaneita vähemmän ahdistuneiksi. Kahdessa pilottikokeessa on myös päädytty siihen, että D-sykloseriini voisi auttaa myös pakko-oireisesta häiriöstä kärsiviä potilaita reagoimaan paremmin psykoterapiaan, jonka tavoitteena on vähentää pakkomielteitä ja muita oireita.  

Pelon pyyhkiminen pois muistista

Pelkoa aiheuttavan elementin poistaminen muistista – tai ainakin sen emotionaalisen voiman kesyttäminen – on toinen vaihtoehto. Neurotieteilijät kutsuvat tätä strategiaa rekonsolidaation heikentämiseksi. Toimiakseen terapia on ajoitettava täsmällisesti siten, että se tapahtuu varastoidun muiston muistiin palautumisen aikana tai heti sen jälkeen ennen kuin se ehtii kiinnittyä uudelleen. Tämä aikaikkuna kestää vain muutaman tunnin ajan.

Koska stressihormonit, kuten kortisoli, auttavat kiinnittämään pelkoa tuottavia muistoja, tutkijat ovat useimmin testanneet beetasalpaajia (jotka vastustavat näiden hormonien vaikutuksia) mahdollisena keinona häiritä rekonsolidaatioprosessia.

Amsterdamin yliopiston tutkijat ovat raportoineet satunnaistetun kaksoissokkotutkimuksen tuloksistaan. He ovat havainneet beetasalpaaja propranololin pystyvän poistamaan pelottavia muistoja. Tutkimuksen ”pelkoja tuottavassa vaiheessa” 40 vapaaehtoista koehenkilöä sai lievän sähköiskun aina katseltuaan hämähäkin kuvaa. Täysin odotetusti koehenkilöt oppivat pian pelkäämään hämähäkkejä, mikä ilmeni heidän hämähäkin uudelleennäkemisen yhteydessä kokemastaan ”säikähdysreaktiosta”.

Koehenkilöiden nukkuessa heidän aivonsa kiinnittivät muiston kokemuksesta säilömuistiin. Tutkijat arvelevat aivoturson eli hippokampuksen auttavan aivoja kiinnittämään deklaratiivisen muiston (miltä hämähäkki näytti), kun taas mantelitumake kiinnittää emotionaalisen muiston (hämähäkki oli pelottava).

Seuraavana päivänä 20 koehenkilöä sai propranololia muiden saadessa lumevalmistetta. Kaikki koehenkilöt katselivat sitten uudelleen hämähäkin kuvia, jotta tutkijat olisivat voineet kokeellisesti uudelleen aktivoida pelottavat muistot ja mitata koehenkilöiden säikähdysreaktioita. Tässä vaiheessa säikähdysreaktiot olivat molemmissa ryhmissä samanlaisia heidän nähdessään hämähäkin kuvia.

Koehenkilöt nukkuivat jälleen. Tutkijoiden teorian mukaan propranololin pitäisi jumiuttaa mantelitumakkeen reseptorit ja ehkäistä siten muiston pelottavan ulottuvuuden kiinnittyminen, mutta ei häiritä uudelleenkiinnittymistä deklaratiiviseen muistiin hippokampuksessa.

Kolmantena päivänä koehenkilöt katselivat vielä kerran hämähäkin kuvia. Propranololia edellisenä päivänä saaneet olivat pelottavia kuvia katsellessaan merkittävästi vähemmän peloissaan kuin lumevalmistetta saaneet. Joissakin tapauksissa säikähdysreaktio oli kokonaan hävinnyt. Propranololia saaneet koehenkilöt muistivat, miksi he olivat pelänneet hämähäkin kuvia (mikä viittaa heidän asiamuistinsa säilyneen muuttumattomana), mutta eivät enää pelänneet niitä (mikä viittaa siihen, että emotionaalinen muisto oli onnistuneesti muuttunut).

Lääkehoidon ajoitus oli kaikki kaikessa. Toinen 20 vapaaehtoisen koehenkilön ryhmä kävi läpi saman pelkoja tuottavan kokeen, minkä jälkeen he saivat toisena päivänä propranololia katselematta uudelleen hämähäkin kuvia, mikä merkitsee sitä, että heillä pelottava muisto ei aktivoitunut uudelleen. Kolmantena päivänä koehenkilöt katselivat uudelleen kuvia. Ne olivat heistä aivan yhtä pelottavia kuin pelkoja tuottavassa vaiheessakin. Tämä viittaa siihen, että pelottavan muiston täytyy todellakin palautua jollakin tavalla muistiin, jotta se voitaisiin palauttaa biologisesti haavoittuvaan vaiheeseen ennen kuin sen udelleenkiinnittyminen voidaan estää propranololilla.

Toisessa satunnaistetussa kaksoissokkokokeessa, johon osallistui 19 traumaperäisestä stressihäiriöstä kärsinyttä potilasta, havaittiin, että propranololilla voitaisiin ehkä poistaa pitkäaikaisen traumaattisen muiston sisältö muistista. McGillin yliopiston tutkijat arpoivat 19 kroonisesta traumaperäisestä stressihäiriöstä kärsinyttä potilasta saamaan joko propranololia tai lumevalmistetta pian sen jälkeen, kun he olivat kuvailleet heitä alun perin traumatisoinutta tapahtumaa. Viikon kuluttua tutkijat rekisteröivät sydämen sykettä ja hikoilua sekä tekivät muita fysiologisia mittauksia koehenkilöiden muistellessa traumaattista tapahtumaa. Koehenkilöiden, jotka olivat saaneet propranololia aktivoituaan uudelleen pelkoa tuottavan muistonsa, sydämen syke oli hitaampi, hengitystiheys pienempi ja he näyttivät muutenkin kärsivän vähemmän fysiologisesta stressistä kuin lumevalmistetta saaneet.  

Kohti tulevaisuutta

New Yorkin yliopiston ja Austinissa sijaitsevan Texasin yliopiston tutkijat ovat julkaisseet eläintutkimuksen, jossa saatiin viitteitä siitä, että pelko voitaisiin ehkä voittaa käyttämällä pikemminkin hyvin ajoitettua käyttäytymisinterventiota kuin lääkettä pelottavan muiston pyyhkimiseksi muistista. Koko tämä työ on vasta varhaisvaiheissaan, mutta tutkimus osoittaa, että muistia voidaan manipuloida emotionaalisen kivun vähentämiseksi.  

Lähteet:

Brunet A, et al. “Effect of Post-Retrieval Propranolol on Psychophysiologic Responding During Subsequent Script-Driven Traumatic Imagery in Post-traumatic Stress Disorder,” Journal of Psychiatric Research (May 2008): Vol. 42, No. 6, pp. 503–06.

Hofmann SG, et al. “Augmentation of Exposure Therapy with D-cycloserine for Social Anxiety Disorder,” Archives of General Psychiatry (March 2006): Vol. 63, No. 3, pp. 298–304.

Kindt M, et al. “Beyond Extinction: Erasing Human Fear Responses and Preventing the Return of Fear,” Nature Neuroscience (March 2009): Vol. 12, No. 3, pp. 256–58.

Kushner MG, et al. “D-cycloserine Augmented Exposure Therapy for Obsessive-Compulsive Disorder,” Biological Psychiatry (Oct. 15, 2007): Vol. 62, No. 8, pp. 835–38.

Mathew SJ, et al. “Recent Advances in the Neurobiology of Anxiety Disorders: Implications for Novel Therapeutics,” American Journal of Medical Genetics, Part C, Seminars in Medical Genetics (May 15, 2008): Vol. 148C, No. 2, pp. 89–98.

McNally RJ. “Mechanisms of Exposure Therapy: How Neuroscience Can Improve Psychological Treatments for Anxiety Disorders,” Clinical and Psychological Reviews (July 2007): Vol. 27, No. 6, pp. 750–59.

Milad MR, et al. “Fear Extinction in Rats: Implications for Human Brain Imaging and Anxiety Disorders,” Biological Psychology (July 2006): Vol. 73, No. 1, pp. 61–71.

Monfils MH, et al. “Extinction-Reconsolidation Boundaries: Key to Persistent Attenuation of Fear Memories,” Science (April 2, 2009): Electronic publication ahead of print.

Quirk GJ, et al. “Neural Mechanisms of Extinction Learning and Retrieval,” Neuropsychopharmacology (Jan. 2008): Vol. 33, No. 1, pp. 56–72.

Wilhelm S, et al. “Augmentation of Behavior Therapy with D-cycloserine for Obsessive-Compulsive Disorder,” American Journal of Psychiatry (March 2008): Vol. 165, No. 3, pp. 335–41.

Lisää lähteitä: www.health.harvard.edu/mentalextra.

Copyright © 2009 by President and Fellows, Harvard College. All rights reserved.

Artikkelin sisältö vastaa yhdysvaltalaista hoitokäytäntöä.

Lisätietoja: Lääkärikirja: Ahdistuneisuushäiriö – Poliklinikka.fi