Terve.fi

Mitä vanhempana voi tehdä, jos lasta kiusataan?

Mitä vanhempana voi tehdä, jos lasta kiusataan?
Lapsesi kertoo, että häntä kiusataan koulussa. Koulun velvollisuus on hoitaa asiaa. Vanhempana voit auttaa tilanteen korjaamisessa.
Julkaistu: 26.10.2009

Älä jää odottelemaan. Asia voidaan laittaa kuntoon. Esiin tullessaan kiusaaminen herättää suuria tunteita kaikissa osapuolissa. Asian kieltämistä, pelkoa, vähättelyä, syyttelyä, raivoa. Oman lapsen kiusaaminen käy kipeää vanhempiin. Suuret tunteenpurkaukset on yritettävä panna syrjään selvittelytyön ajaksi. Ne voi purkaa myöhemmin vaikka halkoja hakkaamalla. Maltti on valttia vaikeuksien selvittelyssä.

Ole tukena lapsellesi

Näytä lapselle, että välität ja asia kiinnostaa. Lapsen voi olla hankala puhua asiasta kanssasi tai yleensä kenenkään kanssa. Häpeän tunne tai itsesyytökset saavat lapsen helposti vaikenemaan. Pinna voi palaa asiasta puhuttaessa. Anna tilaa lapsen tunteille. Tee kuitenkin selväksi, että haluat korjata tilanteen yhdessä hänen kanssaan ja yhteistyössä koulun kanssa.

Älä uskottele itsellesi, että kiusaaminen loppuu, jos siihen ei puututa

Kiusaaminen loppuu, jos se käsitellään asiallisesti. Kiusatulla ja vanhemmilla voi juolahtaa mieleen, että ikävyydet loppuvat kyllä aikanaan, kunhan niihin ei kiinnitetä huomiota. Valitettavan usein tämä luulo on väärä ja kiusaaminen vain muuttaa muotoaan tai pahenee. Lisäksi lapsen itsetuntoa nakertaa tunne siitä, että luottoaikuinen, isä tai äiti kyllä tietää asiasta, muttei puutu siihen mitenkään.

Ota yhteyttä kouluun mahdollisimman pian

Opettaja ei välttämättä huomaa kiusaamista, vaikka vahtisi oppilaitaan kuin haukka. Käy koululla, soita tai lähetä sähköpostia. Kerro huolesi. Sopikaa opettajan kanssa toimenpiteistä sekä koulussa että kotona. Mitä tehdään, missä aikataulussa, mitä tästä seuraa. Sopimalla jatkosta asian käsittely ei jää yleisen voivottelun asteelle, vaan johtaa heti konkreettisiin toimiin. Koululla on velvollisuus puuttua asiaan.

Jututa lapsen kavereita ja sisaruksia

Kiusaaminen on yhteisöllistä toimintaa. Siihen voidaan myös tarttua yhdessä. Kaverit ja sisarukset näkevät tilanteet ja tapahtumat välitunteineen ja koulumatkoineen paremmin, kuin opettajat tai vanhemmat. Muistuta lapsia siitä, että kiusaamiseen puuttuminen ja siitä kertominen on kaverista välittämistä. Sitä oikeanlaista.

Voit ottaa yhteyttä kiusaajien vanhempiin

Tässä kohtaa otetaan härkää sarvista ja tarvitaan aivan erityistä malttia. Suora yhteydenotto kiusaajan vanhempiin on tehokas tapa lopettaa kiusaaminen. Haluaisit ehkä huutaa pahaa oloasi ja elämän epäoikeudenmukaisuutta. Tartu luuriin, mutta vasta, kun olet itse tarpeeksi rauhoittunut. Opettaja voi tarvittaessa pyytää eri osapuolet koululle keskustelemaan. Oman lapsen paljastuminen kiusaajaksi on myös tuskallinen kokemus. Kiusaajan vanhempien reaktiot tilanteeseen voivat siksi vaihdella äärestä laitaan. Ole siis ystävällinen, usko, että teillä on yhteinen tavoite ja sano se ääneen. Ketään ei kiusata, asiat selvitetään hyvässä hengessä.

Aikuinen näyttää esimerkkiä

Rauhallinen, asiallinen ja ystävällinen. Vai vaikeuksien tullen raivoava heikkohermo, joka ei voi enää myöhemmin edes tervehtiä kahinan muita osapuolia? Valitse toimintatapasi ja muista, että esimerkin voima on lyömätön. Kasvavat lapset omaksuvat tapamme ratkoa ongelmia. Onneksi tai valitettavasti.

Luota siihen, että koulu hoitaa oman osansa

Koulujen toimintatavat vaihtelevat. Rangaistukset, erilaiset sovittelun muodot, keskustelut ja sopimukset ovat koulukohtaisia. Tärkeintä on, että kiusaaminen loppuu. Näin annetaan kaikille osallisena olleille lapsille myös viesti siitä, että heistä välitetään. Puuttuminen ja rajat ovat rakkautta.

Koulukavereiden vanhempiin kannattaa tutustua

Kiusaamista voi ehkäistä tehokkaasti luomalla edes pintapuolisia myönteisiä suhteita lapsen koulutovereiden vanhempiin. Vanhempainillat ja monet kouluissa toimivat vanhempainyhdistykset toimivat tukena. Vaikeuksien tullen on helpompi ottaa yhteyttä vanhempiin, joiden kanssa on aiemmin keskustellut hyvissä merkeissä. Yhdessä keskustellen asian ympärille voidaan luoda avoin ja lapsia tukeva ilmapiiri.

Aiheesta enemmän: Christina Salmivalli, Koulukiusaamiseen puuttuminen; kohti tehokkaita toimintamalleja,PS-kustannus, 2003

Kommentoi »