Silsataudit

Silsataudit kuuluvat sieni-infektioihin ja ovat hyvin yleinen tautiryhmä. Silsataudeilla tarkoitetaan tiettyjen sienilajien, ns. silsasienten aiheuttamia ihon tulehduksia. Lähes kaikki ihmiset altistuvat silsasienille, mutta vain osa heistä saa tartunnan ja sairastuu näkyvästi.

Geneettiset tekijät vaikuttavat tartunnan saamiseen. Kuitenkin työolosuhteet, hiostavat vaatteet ja kengät sekä ikä ovat tärkeimpiä silsatautien aiheuttajia. Silsataudit jaetaan ryhmiin sen mukaan, missä kehonosassa ne esiintyvät. Tyypillisimpiä esiintymispaikkoja ovat iho, kynnet sekä hiukset.

Silsataudin aiheuttaja

Silsan (=dermatofyytti-infektion) tyypillisimmät aiheuttajat ovat Trichophyton- Microsporum- tai Epidermophyton- sienisukujen lajit. Näille lajikkeille altistuminen yhdessä huonojen hygieniaolosuhteiden, hiertävien kenkien tai vaatteiden kanssa saa aikaan silsa-infektion. Myös korkea ikä ja sitä kautta heikentyneet puolustusmekanismit taudinaiheuttajia vastaan altistaa silsataudeille. Lemmikki- ja kotieläinten kantamat silsataudit tarttuvat helposti myös ihmiseen. Taudin aktiivisessa vaiheessa, usein infektion alussa, mukana on myös bakteeri-infektio, joka pahentaa tulehdusta.

Silsataudin oireet

Yleisin ja tyypillisin silsataudin oire on punoittava, hilseilevä ihottuma, joka on reunoiltaan hyvin tarkkarajainen. Ihottuma-alue on usein myös hieman koholla iholta ja sen reunoilla voi esiintyä rakkuloita. Myös kutina ihottuma alueella on hyvin tyypillistä.

Silsaa voi olla myös parran ja kainaloiden alueella.

Silsataudin hoito

Usein silsataudit tunnistetaan pelkän oirekuvan ja haastattelun perusteella, jolloin esille tulee usein jokin altistava tekijä esimerkiksi työolosuhteet tai harrastus. Tarkka diagnoosi perustuu kuitenkin taudinaiheuttajan osoittamiseen ja tunnistamiseen sieniviljelyn ja mikroskoopin avulla. Yleensä hoito aloitetaan kuitenkin usein pelkän oirekuvan perusteella, varsinkin ihon alueen silsoissa.

Näyte otetaan ihottuma-alueen laidalta, jossa sienen kasvu on luultavimmin aktiivista. Tätä edeltää aina ihottuman huolellinen puhdistaminen. Silsatyypistä riippuen näyte voi olla hilsettä, kynnen pala tai nypitty hius tai karva. Näyte lähetetään laboratorioon, jossa se viljellään erilaisille kasvualustoille. Näytteenoton edellytyksenä on, ettei näytteenottoaluetta ole hoidettu sienilääkkeillä edeltävinä viikkoina (tai kuukausina) riippuen siitä, mistä näyte otetaan ja mitä lääkettä on käytetty.

Silsatautien hoito perustuu lääkkeelliseen hoitoon, mutta myös hygienialla, hengittävien kenkien ja vaatteiden käytöllä on merkityksensä silsainfektioiden ehkäisijöinä. Lääkitys suunnitellaan taudinaiheuttajan ja silsatyypin mukaan.

Iholta silsa hoidetaan ensisijaisesti ulkoisesti, emulsiovoiteilla ja liuoksilla. Apteekista saa reseptivapaasti silsataudin hoitoon käytettäviä voiteita, puuteria, sumutteita sekä geeliä. Kynsisilsan ja hiuspohjan hoidossa tarvitaan sisäistä lääkitystä. Terbinafiini on yleisimmin käytetty lääkeaine, sen teho perustuu sen silsasieniä tuhoavaan vaikutukseen. Sitä käytetään emulsiovoiteena, joka levitetään ohueksi kerrokseksi infektioalueen päälle ja se tehoaa lähes kaikkiin silsamuotoihin. Sitä on saatavilla myös tablettimuotoisena lääkärin reseptillä.

Silsatautien hoitoon tarkoitettu toinen lääkeaine, griseofulviini on käytössä vain hiuspohjan silsaa hoidettaessa. Atsolijohdokset on kolmas lääkeaineryhmä. Atsolijohdokset vaikuttavat sienikasvua hillitsevästi ja niiden teho eri sienitaudinaiheuttajia vastaan on laaja.

Ellei ulkoinen paikallishoito ole riittävä (hiuspohjassa, kynnet, parrassa), lisätään lääkitykseen sisäinen lääkitys (tabletti), jossa käytetään samoja lääkeaineita kuin ulkoisessakin lääkityksessä. Akuutin vaiheen jälkeen hoitona käytetään erityisesti taipeissa (vartalon silsa) ja varpaiden väleissä kuivattavia pulvereita lähinnä kutinan vähentämiseksi.

Lääkehoito (varsinkin sisäinen hoito) voi aiheuttaa sivuvaikutuksia, kuten makuaistin heikentymistä, maksan toiminnan häiriöitä ja lääkeaineihottumaa. Myös muiden mahdollisesti käytössä olevien lääkkeiden vaikutukset voivat muuttua silsalääkityksen kanssa.

Silsataudin seuranta

Silsataudit eivät normaalisti vaadi seurantaa. Joissakin tapauksissa silsainfektio kroonistuu ja pitkäaikainenkaan lääkitys ei tunnu tehoavan. Tällaisissa tapauksissa seuranta on suositeltavaa. Myös silsalääkityksen määrääminen potilaille, joilla on odotettavissa mahdollisia yhteisvaikutuksia muun lääkityksen kanssa, vaatii seurantaa.

Silsataudin periytyvyys

Geneettisillä tekijöillä on osoitettu olevan merkitystä erityisesti kynsi- ja jalkapohjasilsan esiintyvyydessä. Kuitenkin muut altistavat tekijät (ks. edellä) silsatautitartunnoissa ovat merkittävämpiä.

Silsataudin yleisyys

Yleisyys vaihtelee eri silsamuotojen, ikäluokkien, ja ammattien välillä hyvinkin paljon. Yleistäen voidaan kuitenkin sanoa, että silsataudit ovat erittäin yleinen vaiva. Erityisesti jalkasilsa on erittäin yleinen ja sitä esiintyy 8% väestöstä, erityisesti miesten keskuudessa. Lapsilla silsatauteja tavataan vain harvoin.

Silsataudin ennuste

Ennuste vaihtelee yksilöllisesti. Toisilla silsainfektio, erityisesti jalka- ja kynsisilsat, uusiutuu ja pitkä aikaistuu, kun taas toisilla yksi emulsiovoidekuuri on riittävä. Erityisesti vanhojen ihmisten kynsisilsan hoito on ongelmallista, lääkitys tehoaa vain noin 50 prosentilla potilaista.

Lähteet:

Ihon ja kynsien sieni-infektiot, Lääkärin käsikirja, Kustannut Oy Duodecim, 2017 .

ICD-10:

B35 Ihon silsasairaus