Yleisimmät allergeenit löytyvät jokapäiväisestä ympäristöstämme. Puiden ja heinien siitepöly, kotieläinten epiteeli ja pölypunkit ovat yleisimpiä oireiden aiheuttajia.
Useimmiten allergia ilmenee nenän tukkoisuutena, silmien kutinana, iho-oireina tai hankalimmillaan hengenahdistuksena.
Allergiset sairaudet ovat viimeisten vuosikymmenien aikana lisääntyneet. Syiksi muutokseen on esitetty bakteereiden aiheuttamien tulehdusten vähenemistä lapsuusiässä sekä lukuista joukkoa muitakin tekijöitä. Allergiset sairaudet syntyvät usean tekijän summana, mihin myös perimä vaikuttaa voimakkaasti.
Altistuksen välttäminen on tärkeä osa hoitoa
Allergiset sairaudet ovat hyvin laaja kokonaisuus ja tässä kirjoituksessa keskityn, vuodenajan mukaisesti, käsittelemään kasvien siitepölyn sekä kotieläinten epiteelin aiheuttamien yleisimpien oireiden hoitoa.
Allergiset oireet johtuvat altistumisesta jollekin allergeenille. Altistuksen poistuessa oireet loppuvat. Hyvänä esimerkkinä toimii koivuallergia. Oireet ilmaantuvat koivun kukinnan aikaan ja häviävät yleensä kuukauden sisällä oireiden alkamisesta kukinnan loputtua. Tehokkain ja paras tapa oireiden hoidossa onkin välttää niiden aiheuttajia. Kasvien siitepölyn aiheuttamissa oireissa tämä on tietenkin useimmiten mahdotonta, mutta eläinepiteelien aiheuttamissa oireissa kyseessä on toimiva hoitomuoto. Päätös oireita aiheuttavan kotieläimen muuttamisesta uuteen kotiin on raskas, mutta oikea ratkaisu.
Nykyaikaisilla lääkkeillä oireita voidaan hallita, mutta altistuksen jatkuessa oireet voivat pahentua. Kun oireita aiheuttava tekijä on tiedossa, on elinympäristöä tutkittava tarkasti, samalla pohtien, kuinka altistus voidaan eri tilanteissa minimoida. Pölypunkin aiheuttamat oireet johtavat kodin tekstiileiden vähentämiseen sekä siivousmenetelmien ja välineiden uudelleen arviointiin.
Allergialääke valitaan oireiden mukaisesti
Nuhan ja nenän tukkoisuuden tehokkain lääkkeellinen hoito on paikallisesti käytettävä eli nenään sumutettava kortisoniliuos . Teho alkaa muutamassa päivässä mutta on voimakkaimmillaan vasta 1-2 viikon kuluttua aloituksesta. Hoito kannattaakin aloittaa kausinuhassa jo hieman etukäteen ennen oireista kautta. Huomattavaa on että tehon takaamiseksi hoidon tulee olla päivittäistä ja säännöllistä. Nenäsumutteilla on vaikutusta myös silmäoireisiin, kutinaan ja verestykseen.
Suun kautta otettavat antihistamiinivalmisteet ovat allergisten oireiden yleislääkkeitä. Niillä on tehoa nuhaan ja silmäoireisiin ja mikäli oirekuvaan liittyy myös ihottumaa, saadaan siihenkin hieman lievitystä. Antihistamiinin vaikutusta voidaan tarvittaessa tehostaa paikallishoidoilla. Antihistamiinien etuna on monipuolinen vaikutus, helppo annosteltavuus sekä turvallisuus. Huonona puolena voisi mainita heikohkon tehon nenän tukkoisuuteen.
Silmäoireita voidaan hoitaa myös antihistamiinia sisältävillä silmätipoilla. Vaikutus on nopea ja tehokas. Silmätippoja voi käyttää myös lyhytaikaisesti muun hoidon tehostajana tai hätäapuna silloin kun ei ole voinut välttää altistusta.
Oireiden hoito kannattaa suunnitella oman lääkärin kanssa yhdessä, jotta oikean diagnoosin lisäksi päästään oikein ajoitettuun ja riittävän tehokkaaseen hoitoon.