Laihdutus ei aina onnistu, vaikka kuinka yrittäisi. Painonhallintaohjelmia ja erilaisia dieettejä on maailma pullollaan. Kilojen kanssa kamppaillessa saattaa usein olla vaikea löytää itselleen oikeaa tapaa vaihtoehtojen joukosta.
Suomalainen Mari Julku yritti vuosia laihtua. Hän kokeili kaiken kalorien laskemisesta ihmedieetteihin. Paino saattoi väliaikaisesti laskea, mutta aina kilot tulivat takaisin. Viime vuonna hän oli jo selvästi ylipainoinen.
– Olin ollut 10 vuotta ylipainoinen, lähinnä kilpirauhasen vajaatoiminnan seurauksena. Asuimme mieheni työn takia aiemmin Kiinassa ja yritin laihduttaa monta kertaa onnistumatta, Julku kertoo.
Jumituin sisälle vauvan kanssa
Julku on asunut vuodesta 2012 lähtien ulkomailla, viime vuodet Yhdysvalloissa, Miamissa. Siellä arkea on rytmittänyt elämä vuonna 2016 syntyneen lapsen kanssa.
– Miamissa jumituin sisätiloihin vauvan kanssa ja olin yksinäinen. Rupesin etsiskelemään netistä äitipalstoilta seuraa, hän kertoo.
Äitien joukosta Julku huomasi personal trainer -nimikkeellä olevan naisen, ja laihdutus palasi taas mieleen.
Mari otti yhteyttä naiseen ja kertoi ongelmistaan painon kanssa.
– Hän kertoi 21 Day Fix -ohjelmasta, ja erikoinen laihdutustapa herätti mielenkiintoni, hän kertoo.
Puoli vuotta ohjelman aloittamisesta Julku on 20 kiloa kevyempi. Eli sen verran kuin hän oli jo vuosia haaveillut pudottavansa. Mitä tapahtui?
21 Day Fix perustuu sähköisenä etäohjauksena toteutettuun personal trainer -palveluun. Ohjelma ohjaa asiakkaalle puolen tunnin treenin jokaiselle päivälle ja neuvoo ruokailujen ajoitukset sekä sisällöt.
Julkua auttaneessa dieetissä ruokailuja ohjaavat erikokoiset rasiat, joihin laitetaan erilleen tietyt lautasmallin osaset, kuten kasvikset, proteiinit ja välipalat. Puntarointia ei tarvita.
– Kun itse laskeskelee kalorimääriä, saattaa usein alitajuisesti mittailla määrät alakanttiin, jolloin tulee syötyä liikaa, hän jatkaa.
Mikä on laihtumisen salaisuus?
Eri laihdutusohjelmia ja dieettejä kokeilleena Julku yllättyi nopeista tuloksista. 20 kilon pudotus yhdeksässä kuukaudessa merkitsi paljon. Elämänlaatu parani ja vaatekoko pieneni.
– Aikaisemmin olin testannut jo kaalisoppadieetit sun muut ja ajattelin, että ehkä en vain onnistu tässä laihduttamisessa.
Mikä sitten vaikutti siihen, että Julku laihtui tällä kertaa?
– Annoskoot ja säännöllinen syöminen. 21 Day Fix ohjaa syömään paljon välipaloja, mikä vähentää ahmimisen tarvetta.
Usein dieettien ongelmana on syömisen radikaali vähentäminen, eikä elimistö välttämättä tottele nopeaa muutosta.
– Koitin joskus dieettejä, joissa ollaan syömättä pitkiä aikoja. Se johti lähinnä iltaisin järjettömään ahmimiseen, kun energiat olivat vähissä.
Ennen Julku tunnettiin ihmisenä, johon iskee raivokas nälkäkiukku. Välipalojen syöminen on muuttanut tämän kokonaan.