Sairaudet

Onko takrolimuusi-voiteen pitkäaikaiskäytöstä haittaa?

12.5.2014 Terve.fi
Kysymys

Olen 35-vuotias nainen. Atooppinen ihottumani oli erityisen hankala 2000-luvun alussa. Sain silloin vielä tutkimuksissa olleen takrolimuusi-voiteen testiin. Se on auttanut ratkaisevasti kasvojeni ihon hoidossa ja nykyään ihoni on kauttaaltaan hyväkuntoinen.

Sen jälkeen olen saanut reseptillä Protopic 0,1% -voidetta. Käytän sitä kasvoille kerran tai kaksi viikossa. Vartalolle levitän kortisonivoidetta harvoin.

Ilmeisesti Protopicin pitkäaikauskäytön turvallisuudesta ei ole tietoja.

Pieni, 30 gramman voidepakkaus riittää vuosiksi, joten onko aihetta huoleen? Voide sopii erittäin hyvin. Tosin se aiheuttaa herpesherkkyyttä, joten joudun käyttämään asikloviiri-estolääkitystä jatkuvasti.

Vastaus
Vastaaja Antto Kajava
Työterveyslääkäri

Takrolimuusi on todellakin varsin uusi keksintö. Se on ollut reseptilääkkeenä Suomessa noin kymmenen vuotta. Voide tehoaa vahvan kortisonin tavoin eri tyyppisiin ihottumiin, mutta sillä ei ole samankaltaisia haitta­vaikutuksia kuin kortisonivalmisteilla. Siksi se sopii käytettäväksi erityisesti kasvojen ihottumiin. Joissakin eläinkokeissa on todettu, että takrolimuusi altistaa ihosyövälle. Tutkimusnäyttöä voiteen vastaavista vaikutuksista ihmisiin ei ole ainakaan vielä saatu, vaikka asiaa on tutkittu runsaasti. Tutkimusten suurin haaste on, että lääke on käytössä lyhyen aikaa.Tuloksia pitkäaikaisista vaikutuksista saadaan vasta ajan kanssa. Vastaavia haasteita liittyy lähes kaikkiin uusiin lääkkeisiin. Erityisesti uusien lääkkeiden käytössä tulee harkita tarkkaan lääkkeestä saatavia hyötyjä verrattuna sen mahdollisiin haittavaikutuksiin. Kun käyttää takrolimuusia, on hyvä minimoida kaikki muut mahdolliset ihon syöpäriskiä lisäävät tekijät, esimerkiksi suora auringonvalo ja valohoidot.

Kommentit
Ei kommentteja vielä
Katso myös nämä
Uusimmat
Tilaa uutiskirjeet tästä!

Voimaa ja viisautta suoraan sähköpostiisi

terve
KäyttöehdotTietosuojaselosteEvästekäytännöt