Olen 24-vuotias nainen ja yhden lapsen äiti. Mieltäni on alkanut askarruttaa oudot pattini, joita esiintyy eniten kainaloissa sekä jalkojen nivusissa. Ensimmäinen patti ilmeistyi noin 2 vuotta sitten navan tienoille ja tästä kävinkin terveydenhoitajalla joka vain puhkaisi sen, mutta sieltä ei tullut kuin verta ja patti jäi. Aina kun patti ilmestyy se on erittäin arka pari kolme viikkoa ja tämän jälkeen arkuus häviää. Muita oireita ei mielestäni ole, tai väsynyt olen, mutta olen olettanut että se johtuisi vain opiskeluista, mutta kuitenkin menen yö unille lähes joka yö jo klo 20-21.00. Epätietoisuuttani olisin vain kysellyt että onko minulla syytä epäillä että olisiko minulla tämä kyseinen tauti?

Terve
Tällä perusteella on hankala arvioida, mikä pattisi aiheuttaa. Kyseessä voisi olla esimerkiksi karvatupentulehdus tai paise. Ehdotan, että varaat ajan terveyskeskuslääkärin vastaanotolle asian selvittelemiseksi.
Jussi Marttila, LL