Sairaudet

Voiko olla jalkasientä?

12.2.2008 Terve.fi
Kysymys

Uimaharrastuksen aloittamisen jälkeen jaloista ja käsistä alkoi iho hilseilemään selvärajaisina alueina pois ja muutamia ihohalkeamia tuli myös. Rasvaaminen auttaa ihon kuntoon. Myös varpaan väleissä oli hilseilyä, mutta hilseily ei mitenkään erityisesti alkanut sieltä. Terveyskeskuslääkäri suositteli apteekista ostettavaa lääkevoidetta sieneen ja Lamisil solo-käsittelyn jälkeen hilseily väheni huomattavasti ja poistui varpaiden välistä kokonaan. Hilseilyä on kuitenkin vielä käsissä ja jalkapohjassa selkeinä alueina ja nyt isovarpaan molempien kynsien kärjet ovat alkaneet muuttua vaaleiksi ja etenevät hitaasti kynsinauhaa päin. Terveyskeskuslääkäri sanoi ettei voisi olla silsaa, kun varpaan välit on hilseilemättömät. Mitä tässä tilanteessa kannattaisi tehdä ja mikä vaiva voisi olla? Olisi kiva hoitaa vaiva pois, ettei tarvitsisi rasvata koko ajan ja että vaiva ei leviäisi.

Vastaus
Vastaaja Toni Aho
Ihotautien ja allergologian erikoislääkäri

Hei, uintiharrastukseen liittyvä jalkapohjien hilsehdintä ei aina ole sienen aiheuttamaa silsaa, vaan se saattaa olla myös ihon kuivumista. Uintiin liittyvä kosteus saattaa kuivattaa kovastikin siihen taipuvaista ihoa. Silsa on silti mahdollinen, vaikka käytitkin asianmukaisesti lääkärin suosittelemaa lääkevoidetta. Jos jalkapohjien silsa on laaja-alainen, pelkkä lääkevoide ei useinkaan ole riittävä hoito, vaan parin viikon suun kautta otettava sienilääkekuuri voi olla paikallaan. Varpaiden välit voivat olla terveet, vaikka kynnessä olisikin silsaa. Tällaisessa tapauksessa sieniviljely ratkaisisi tilanteen, kynnestä voisi ottaa näytteen ja edetä sen mukaisesti, eli mikäli siinä kasvaa sieni, harkitaan sen lääkekuuria suun kautta. Myös jalkapohjasta voi raaputtaa hilsettä sienitutkimukseen diagnoosin varmentamiseksi. Toni Aho ihot. erikoistuva lääkäri

Kommentit
Ei kommentteja vielä
Katso myös nämä
Uusimmat
Tilaa uutiskirjeet tästä!

Voimaa ja viisautta suoraan sähköpostiisi

terve
KäyttöehdotTietosuojaselosteEvästekäytännöt