Olen kokenut muutamia vuosia hallitsematonta stressiä lähinnä työni vuoksi. Syiksi arvelen työyhteisön ongelmia, joidenkin työkavereiden suhtautumista minuun ja omaa riittämättömyyden tunnetta. Stressin oireita ovat olleet vatsakipu, ärtyneen paksunsuolen kivut, jännittyneet niskat ja toispuoleinen päänsärky. Kaularangassa on todettu kuvauksessa kulumia. Nukkumisvaikeuksia on ollut vain ajoittain. Olen ollut lievästi masentunut. Perussairauteni on eräs neurologinen sairaus. En koe stressin liittyneen siihen. Apua olen saanut mm. osteopaatilta sekä piha- ja puutarhatöistä. Olen ollut poissa työstä lähes 2 kk ja yhä näen painajaisia joistakin työkavereista ja joistakin muista ihmisistä, mutta en esimiehestäni. Kuinka kauan voi kestää, että pystyn unohtamaan stressiä aiheuttaneet tekijät jäädessäni työeläkkeelle?

Stressistä toipumisen kesto on hyvin yksilöllistä ja voi kestää parista kuukaudesta jopa pariin vuoteen. Eläkkeelle siirryttäessä, kun haluaa nopeuttaa toipumista, on parasta suunnata energia johonkin harrastukseen, joka vähiten muistuttaa edellistä työtä. Sen avulla uudet virikkeet vievät vähitellen unien sisällötkin pois työelämästä. Sinulla on onneksi nuo puutarhatyöt, sehän on psyykenhoitoa parhaimmillaan !
