Sairaudet

savun hengittäminen

30.1.2009 Terve.fi
Kysymys

Mieltäni vaivaa n. 8 vuotta sitten sattunut asia. Asuin tuolloin n. 30m2:n kerrostaloyksiössä. Myöhään illalla unohdin ruokaöljyn kattilaan hellalle. Kun muistin asian oli öljy syttynyt palamaan ja liekit olivat korkealla. Hellan yläpuolella ei ollut tuuletinta. Hätäpäissäni heitin kattilaan vettä. Pian asunto oli täynnä savua. Avasin molemmat tuuletusikkunat asunnosta. En muista missä vaiheessa savun tulo lakkasi. Poistuin asunnosta pari kertaa luhyeksi ajaksi. Asunnossa ollessa pysyttelin alhaalla. En kutsunut palokuntaa paikalle. Nuorena ja hölmönä en osannut toimia oikein. Jossain vaiheessa menin sängylle makaamaan ja nukahdin. Aamulla heräsin normaalisti. Savu oli poissa. En muista, että minulla olisi ollut herätessäni kummempia oireita. Ainoastaan kurkku tuntui hieman oudolta johtuen kai tuosta savun hengittämisestä. Keittokomeron katto oli musta noesta. Se lähti helposti pois pyyhkimällä. Muuten asunto ok. NYt olen alkanut miettimään, että onko tuosta taannoisesta savun hengittämisestä ollut minulle jotain haittaa? Jäänyt jokin vaurio elimistöön tms.

Vastaus
Vastaaja Kari Kristeri
Yleislääketieteen erikoislääkäri

Hei,

savu vahingoittaa hengitysteitä suoran lämpövaikutuksen ja savussa olevien myrkyllisten kemikaalien kautta. Savukaasuja hengittäneelle on tyypillistä vähäoireinen alkuvaihe ja sitä seuraava yleistilan heikkeneminen tuntien kuluessa. Lämpö vaurioittaa hengitysteitä yleensä välittömästi. Akuutti keuhkojen vajaatoiminta kehittyy yleensä puolentoista vuorokauden kuluessa altistuksesta. Bronkopneumonia kehittyy päivien kuluessa altistuksesta. Tällaisia akuutteja oireita Sinulle ei siis ole kehittynyt, joten ilmeisimmin alstuksesti savulle on kuitenkin ollut melko vähäinen.

Pääosa keuhkoihin kertyvistä alle 2,5 um läpimittaisista partikkeielista, jotka lisäävät kuolleisuutta ja sairastuvuutta sydän- ja verisuonitauteihin, kertyy keuhkoihin ulkoilmasta ja tupakansavusta vuosien aikana. Vaikka nokipitoisuus asunnossasi tapaturma-aikaan olikin suuri, hengitit savua vain lyhyen aikaa, joten en pidä kyseistä tapahtumaa keukojesi kannalta kovin merkittävänä.

Mikäli asia Sinua epäilyttää, antaa keuhkofunktiotutkimukset ja keuhkojen röntgenkuva Sinulle lisää vastauksia. En kuitenkaan pidä niitä välttämättöminä, jos tunnet itsesi oireettomaksi. Tärkeämpää olisi, että et altistuisi tupakansavulle ja liikenteen aiheuttamille päästöille tarpeettomasti ja että pitäisit sydämesi ja verenkiertoelimistösi kunnosta huolta säännöllisen liikunnan avulla.

Kommentit
Ei kommentteja vielä
Katso myös nämä
Uusimmat
Tilaa uutiskirjeet tästä!

Voimaa ja viisautta suoraan sähköpostiisi

terve
KäyttöehdotTietosuojaselosteEvästekäytännöt