Sairaudet

polven tähystys - 30336

10.3.2009 Terve.fi

Kysymys

Satutin oikean polveni runsas vuosi sitten sauvakävellessäni. Nyt kävin polven tähystyksessä, ja toimenpide kertomuksessa oli mm. Mediaalisesti femurin nivelpinnalla kantavalla osalla mediaalisesti on 1 cmx2 cm kokoisella alueella nivelrustossa repeämä, joista instabiilit osat poistetaan shaverilla. Tämä tapahtui 26.01.09, noin kuukausi toimenpiteestä taas sauvakävellessäni tuntui polven kohdalla muutaman kerran tuikkivaa kipua, ja sen jälkeen polvi on jäänyt hieman kivuliaaksi, ja esim. polvillaan ei voi olla kivun vuoksi. Mitähän pitäisi nyt sitten tehdä ?

Vastaus

Vastaaja Jukka Ristiniemi
dosentti, ortopedian ja traumatologian erikoislääkäri

Polvessasi on kohtuullisen kokoinen rustovaurio eli reisiluusta puuttuu liukupintaa. Tällaisen rustovaurion reunassa on usein osittain irrallista rustoa, joka saattaa kääntyä nivelpintojen väliin ja vihlaista kivuliaasti. Tällaisia irtoavia rustoja kirurgisi on siis poistanut vaivojasi helpottaakseen. Liukupinta siis puuttuu edelleenkin, joten vaivoja voi hyvinkin olla. Jos kyseessä on vamman aiheuttama rustoirtoama ja jos sääriluun puolella on normaali ehjä rusto, niin ennusteen pitäisi olla ihan hyvä. Ehdotan, että jatkat liikuntaa ja yrität pitää reisilihakset mahdollisimman hyvässä kunnossa. Tähystyksestä ei ole vielä kovin kauan aikaa, joten kehotan kärsivällisyyteen.

Kommentit

Ei kommentteja vielä

Katso myös nämä

Uusimmat

Tilaa Kaikki hyvinvoinnista -uutiskirje

Kirjeen tilaamalla saat kerran viikossa inspiroivia hyvinvointivinkkejä. Luvassa huippuhyviä treeniohjeita, hyödyllisiä terveysjuttuja ja apua mielen hyvinvointiin.

terve
KäyttöehdotTietosuojaselosteEvästekäytännöt