Sairaudet

Olisiko jäänteitä poskiontelotulehduksesta?

20.11.2010 Terve.fi
Kysymys

Hei!

Kyselisin, kun olen syksyn aikana sairastanut keuhkokuumeen, flunssia ja poskiontelotulehduksia ja käynyt kahteen otteeseen punkteerauksessakin. Nyt edelleen on nuhaa ja pientä aamuyskää/limaisuutta. Voi toki olla uusikin flunssa, mutta oireet eivät ole olleet kokonaan poissa. (Olen myös lopettanut tupakanpolton noin 3kk sitten. Voiko limaisuus edelleen johtua siitä?)

Nyt taas vasen korva rutisee ja paukkuu, kun nielaisee tai niistää nenää ja korvakäytävä sekä suun limakalvot kutisevat ja kihelmöivät vasemmalla puolella. Myös kieli tuntuu vasemmalla puolella inhottavalta, hieman turvoksissa ja ärtyy jotakin syödessäni. Oireet ovat olleet noin 3-4pv taas pahemmat.

Olen kärsinyt näistä oireista pitkään(tulevat ja menevät) ja haluaisin tietää, ovatko oireet ohi meneviä vai joudunko jälleen lähteä lääkärin vastaanotolle?

Kiitos vastauksestasi!

Vastaus
Vastaaja Timo Koskenkorva
LL, korva-, nenä- ja kurkkutautien erikoislääkäri

Krooninen nuhasi voi johtua useista eri tekijöistä. On mahdollista, että olet sattumalta sairastanut useamman pitkäkestoisen virustaudin peräkkäin. Toisaalta pitkittynyt nuha voi johtua myös allergiasta, joka asian vielä pitkittyessä tulisi mahdollisesti selvittää. Mutta yksi mahdolisuus on myöskin se, että poskiontelossasi on kroonisesti eritettä ja kyseessä on ns. krooninen poskiontelotulehdus.

Korvan rutina ja paukkuminen luultavimmin johtuvat juuri tästä kroonisesta nenätilanteesta. Limakalvoturvotus ja limaisuus nenänielussa ilmeisestikin häiritsevät välikorvasi ilmastoitumista tukkimalla nenänielusta välikorvaan johtavan korvatorven nenänielun puoleista suuta. Tupakoinnista en enää tässä vaiheessa usko limaisuuden johtuvan.

Jatkossa kokeilisin nenän kortisonisuihketta (reseptivalmiste) pitemmän hoitojakson ajan. Mikäli se ja toistetut poskiontelopunktiot eivät tilannetta laukaise, kannattanee nenän ja poskionteloiden tilanne tarkastaa korvalääkärin toimesta.

Kommentit
Ei kommentteja vielä
Katso myös nämä
Uusimmat
Tilaa uutiskirjeet tästä!

Voimaa ja viisautta suoraan sähköpostiisi

terve
KäyttöehdotTietosuojaselosteEvästekäytännöt