Sairaudet

Lasten yökastelu

2.6.2003 Terve.fi
Kysymys

Meillä on syksyllä 8v täyttävä tyttö, joka oppi yökuivaksi noin 3,5 vuotiaana. 5 vuotiaana hänellä alkoi lähes jokaöinen kastelu. Elämäntilanteessamme ei ollut tapahtunut mitään erikoista, joka selittäisi vaivan. Kävimme lääkärissä ja tytöltä otettiin virtsakoe, jossa mitään poikkeavaa ei havaittu. Hälytinpatjahoito aloitettiin ja tyttö oppikin kuivaksi, mutta muutaman kuukauden kuivana olemisen jälkeen vaiva alkoi uudestaan. Seuraavaksi kokeiltiin Minirin pillereita ja ne auttavat todella hyvin. Ollaan myös kokeiltu joskus olla ilman lääkettä ja tyttö pysyykin useimmiten kuivana muutamasta viikosta pariin kuukauteen, mutta sitten vaiva alkaa uudestaan. Kannattaako meidän mennä uudestaan erikoislääkärille, koska silloin aikoinaan ei mielestäni otettu muita kokeita kuin virstakoe. Minua vaivaa eniten se kysymys, että tyttö ehti olla täysin kuivana noin 1,5 vuotta.

Vastaus
Vastaaja Jarmo Salo
LT, lastentautien erikoislääkäri

Jos lapsi kärsii pelkästä yökastelusta, eikä päiväaikaan virtsaamisessa ole mitään ongelmia, virtsanäyte on riittävä tutkimus. Yökastelun alkaminen uudestaan lapsen jo opittua kuivaksi itsestään tai hoitojen avulla on varsin tavallista. Syynä on yleensä se, että lapsi ei ole vielä tarpeeksi kypsä hallitsemaan yövirtsaamistaan ilman tukihoitoja. Hoito (lääke ja/tai hälytin) kannattaa aloittaa tällöin uudestaan. Teidän tapauksessanne voi pohtia kastelun uudelleen alkamisen syyn lisäksi sitä, oliko vaihtoehtoisesti jokin asia, jonka vuoksi lapsi pysyi sen 1,5 vuotta kuivana. Lapsen yökuivaksi oppimisen otollisin aika on ennen kouluikää. Sen jälkeen se voi olla hiukan takkuisampaa, mutta onnistuu lopulta käytännössä kaikilta. Erikoislääkärin vastaanotolla ongelmaanne voidaan käydä perusteellisemmin läpi, ja jos jotain poikkeavaa ilmenee (esim. päiväkastelu), suunnitella tarvittavat tutkimukset (käytännössä ultraääni).

Kommentit
Ei kommentteja vielä
Katso myös nämä
Uusimmat
Tilaa uutiskirjeet tästä!

Voimaa ja viisautta suoraan sähköpostiisi

terve
KäyttöehdotTietosuojaselosteEvästekäytännöt