Sairaudet

Kilpirauhasen vajaatoiminta ja lapsen koko

31.1.2012 Terve.fi
Kysymys

5-vuotias poikamme on aina ollut melko pienikokoinen ja sekä pituuden että painon suhteen aivan alakäyrillä neuvolan mukaan. Sairastan kilpirauhasen vajaatoimintaa ja raskaana käytössä oli thyroxin-lääkitys. Syntymämitat oli 51cm 3900g. Olen miettinyt, voiko perussairauteni ja lääkitys raskauden aikana vaikuttaa lapsen kasvuun?

Vastaus
Vastaaja Jarmo Salo
LT, lastentautien erikoislääkäri

Äidin kilpirauhassairaus vaikuttaa sikiöön käytännössä merkittävästi vain välillisesti äidin hyvinvoinnin kautta. Tyroksiini eli kilpirauhashormonilääkitys taas kulkeutuu istukan läpi sikiöön varsin rajallisesti, eikä äidin lääkityksestä voi olla suoranaista haittaa, hyötyä kylläkin jonkin verran.

Eli jos äidin kilpirauhassairaus on kohtuullisessa hoidossa, sikiökin kasvaa, kehittyy ja voi hyvin, eikä äidin sairaus tai lääkitys vaikuta lapsen tulevaan kasvuun tai kehitykseen mitenkään. Jos äidin kilpirauhassairaus on tuore, on mahdollista että kilpirauhasvasta-aineita on erittynyt sikiöön, minkä vuoksi näissä tilanteissa lapsilta otetaan syntymän jälkeen napaveriseulan lisäksi yleensä kilpirauhasarvot muutaman päivän iässä. Tällöin huolena on lähinnä kilpirauhasen liikatoiminta, jonka aiheuttamat oireet ja seuraukset ilmenevät pian syntymän jälkeen.

Kommentit
Ei kommentteja vielä
Katso myös nämä
Uusimmat
Tilaa uutiskirjeet tästä!

Voimaa ja viisautta suoraan sähköpostiisi

terve
KäyttöehdotTietosuojaselosteEvästekäytännöt