Hei! Olen 16 -vuotias poika, jolla on todella suuria ongelmia poskionteloiden kanssa. Kaikki alkoi muutamia vuosia sitten kesällä, jolloin minulla oli aivan älytöntä päänsärkyä. Menin tk lääkäriin, ja tuloksena oli antibioottikuuri poskiontelontulehdukseen. Lääke ei auttanut, jonka jälkeen kävin korva, nenä-ja kurkkulääkärillä, joka määräsi uuden antibioottikuurin. Päänsärky ei vähentynyt yhtään, ja seuraavaksi kokeilimme erikois allergialääkäriä, joka totesikin että ihme ettei pojan poskiontelot “räjähdä” kun limakalvot (niin ainakin käsitin) ovat aivan älyttömän turvoksissa. Tuloksena kortisoonikuuri tabletteina joka auttoikin jo parissa päivässä. Sen jälkeen on ollut lukemattomia poskiontelontulehduksia, en ole edes jaksanut laskea! Myöhemmin todettiin astma, jonka takia olen käynyt kontrolleissa sairaalassa. Lasten erikoislääkäri tutki poskionteloita oikein urakalla, otettiin monesta eri suunnasta röntgen kuvia ja verikokeita. Hän tuli siihen tulokseen, että kaikki tulokset ovat OK, mutta sanoi että joku poskionteloiden laajennusleikkaus tms. olisi ehkä hyvä apu. Toinen lastenlääkäri kuitenkin kumosi tämän, koska tulos on harvoin kuulemma tyydyttävä. Taas seuraavana kesänä tuli hirveät oireet (luultavasti jostakin allergiasta) ja tk:n lääkärit työnsivät minulle vain antibiootteja. Soitimme kuitenkin allergialääkärille (hän on helsingissä, olin lomamatkalla silloin edelliskesänä, jolloin kävin hänen luonaan) ja hän määräsi taas kortisonia, joka auttoi taas loistavasti. Tehtiin myös allergia kokeet, ja sanoivat että vaivani ei johdu allergiasta. Taas talvella lukemattomat määrät tulehduksia ja antibiootteja. On kokeiltu kaiken maailman kotikonstit, mutta mistään ei apua. Myös monta muuta lastenlääkäriä on minut tutkinut, mutta ei niitä kai voi parantaa. (on myös puhkastu kahdesti). Tulehdukset jatkuvat edelleen, ja olen todella kyllästynyt antibioottien syömiseen. Rahaa menee älyttömästi, ja olen jo alkanut tuntea närästystä kuurien aikana, eli mahani ei enää kestä. Mitä minun tulisi tehdä? Vai onko mitään enää tehtävissä? Käytän kesäisen nenäsumutetta ja zyrteciä, mutta kun ei auta niin ei auta! ELI: Onko mitään tehtävissä, vai pitääkö minun kärsiä tästä lopun ikääni? Tämä on todella ikävää, ja joskus todella kivuliaitakin! Tunnumpa tietäväni poskionteloista jo lähes kaiken!
Nimimerkki: Poskiontelot tunteva
Hei! Sinulla on todella vaivaa poskionteloista! Kuvauksestasi päätellen olet ollut tarkoissa tutkimuksissa. On totta, että lääkäreillä mielipiteet asioista voivat vaihdella, esim. sinun tapauksesi on pitkistynyt ja mutkistunut, voi olla vaikeaa erottaa syytä ja seurausta. Kun vielä olet käynyt useilla eri lääkäreillä, kukaan ei ole ikäänkuin ottanut kokonaisvastuuta tilanteestasi? Potilas eli sinä syystäkin väsyt jatkuvaan sairastamiseen. Kerrot, että sinulla on todettu astma ja ilmeisesti kärsit ainakin kesäisin nuhasta. Eli silloin ne syyt (astma ja allerginen nuha) voivat olla poskiontelokierrettä ylläpitäviä tekijöitä. Onko asmasi hyvin tasapainossa (lääkitys?), entä syyt allergisen nuhan taustalla (koivu?, heinät?..) Mielestäni sinun tulisi mennä allergioihin ja astmaan perehtyneen erikoislääkärin tutkittavaksi (ehkä tämä Helsigissä oleva?). Uskon, että paras sinua koskeva tietämys löytyy myös sairaalasta, jossa käyt astman vuoksi, oletko samaa mieltä? Mitkä allergia kokeet sinulle tehtiin? Olettaisin, että tutkittiin siitepöly ja heinä allergiaa. Sikäli on erikoista, että tulokset olivat negatiivisia, vaikka saat kesällä selvät oireet. Tilanteesi on ymmärettävästi ikävä. En osaa antaa kuin neuvon, että on hyvä jos on yksi erikoislääkäri/paikka missä asiaasi paneudutaan (astma,allerginen nuha). Kirjoita vaikka paperille ylös sairastamiskertasi (jos ei jo kyseisessä paikassa tiedossa) ja kerro lääkärille, että olet TODELLA väsynyt tilanteeseen ja miten kohdallasi voitaisiin edetä. On hyvä, että olet näin hyvin perehtynyt ja kiinnostunut hoidostasi, siitä on apua! On syytä selvittää johtuuko kierteesi altistavista tekijöistä (allergia, astma) tai rakenteellisesta ongelmasta. Antibiootti kuurin aikana on hyvä syödä maitohappobakteereita (esim. Gefilus kapselit, apteekista). Toivon, että saat avun ja pääset eroon poskiontelontulehduksista!