Risto O. Roine
Neurologian professori, vastaava ylilääkäri

Kysymys:
5v tyttäremme valittaa toisinaan käsien ja sormien kramppaamista tai ruotsin kielisenä kuvaa tilannetta (klemmar). Tuolloin hänen kämmenet puristuu omituisesti nyrkkiin (en siis tiedä saako tämä tunne hänet itse puristamaan ne siihen asentoon vai tapahtuuko se itsestään) tai sitten hän yrittää istua kämmeniensä päälle,ettei klemmaisi. Mistä voi johtua? Taustaa: tyttö syntyi vkolla 34 kiireellisellä sektiolla, kun minulta piti leikata kasvain. Tyttö joutui heti teholle, kun hengitys ei oikein pelannut vielä. Teholla oli hengityskoneessa jonkun aikaa, lisäksi täristeli jonkin verran, eli sai suonensisäistä antibioottia jota jatkettiin reilu viikon.Vesiripulin takia paino ei noussut ja maha kuvattiin. Yksi lääkäri kertoi,että kuvissa näyttäisi hiukan siltä että suolessa saattaisi olla varjostuma.Ab:n lopettamisen jälkeen ja imetyksen aloituksen jälkeen masu rahoittui ja paino alkoi nousta. Homma jäi siihen. Puolen vuoden kuluttua yritin antaa tuttelia,mutta pelkkä maidon osuminen iholle sai ihon näyttämään palaneelta=lääkärissä dg maitoproteiiniallergia(allergia katosi 2v iässä). 1 vuotiaana tyttö sai rattaissa istuessaan yllättäen oudon tajuttomuuskohtauksen,jonka lääkäri epäili olleen kuumekramppi.kuumetta ei kyllä ollut ennen kohtausta, mutta myöhemmin oli 38. Tyttö ei krampannut, vaan yhtäkkiä päästi säikähtäneen äänähdyksen ja levitti käsiään kuin olisi ollut lentämässä selälleen ja silmät katsoivat jonnekin yläviistoon. Sitten pikkunen lyyhistyi ihan elottoman näköisenä kaksinkerroin ja alkoi hetken päästä sinertää.Nostin tytön ylös ja hän oli veltto+sinersi+silmät puoli auki. Soitin hätänumeroon ja yritin odotellessa antaa tekohengitystä. Ensihoitajien tutkiessa alkoi tytöllä iho nousta kananlihalle, hän makasi kyljellään ja veti jalat kippuraan (ei enää veltto) ja alkoi tutista vähän + päästi outoa monotonisen valittavaa ääntä jatkuvasti. Sama tilanne jatkui sairaalaan asti.Sairaalassa saimme lääkereseptin kuumekramppeihin ja lähetteen johonkin aivotutkimukseen ja sydänfilmiin. Tyttö tappeli piuhapipoa vastaan ja heilui sydänfilmissä niin ettei kuulemma tulokset olleet järkeviä. Meille sanottiin, että niissä tuskin on mitään outoa,eli ei tarvitse ottaa uudelleen. Tyttö on yleensä todella rauhallinen, varmanpäälle ottaja, arka koville äänille,mutta tarha on viestittänyt hänen olevan toisinaan poissaolevan oloinen, eikä hahmota tuttujen esineiden käyttöä.
Vastaus:
Kysymystä on hieman editoitu luettavuuden parantamiseksi. Kysymys kuuluu lastenneurologian alaan joka on oma erikoisalansa. Näiden tietojen valossa lastenneurologisen yksikön tutkimukset vaikuttavat selvästi aiheellisilta ja niihin tarvitaan lähete omasta neuvolasta tai yksityislääkäriltä. Kuvattu kohtaus ei ensisijaisesti sovi tavalliseen kuumekramppiin, vaan on tyypiltään ensisijaisesti epileptinen. Olettaisin että asiasta on täytynyt olla puhetta neuvolassa ja mahdollisesti mainitut tutkimukset onkin käynnistetty sitä kautta. Neonataali- eli vastasyntyneisyyskauden ongelmien yhteyttä nykytilanteeseen on vaikea arvioida ilman tarkempia sairauskertomustietoja mutta tällainen yhteys vaikuttaisi mahdolliselta. Tilanne vaatii kuitenkin ilman muuta uutta arviota varsinkin kun edelleen on olemassa epäilyä aivotoiminnan häiriöstä.
Kysy ja asiantuntijamme vastaavat
Kun lähetät kysymyksen asiantuntijoille, toimitamme ne eteenpäin nimettöminä. Vastauksia julkaistaan Apu Terveys -lehdessä Klinikka-sivuilla. Kaikkiin kysymyksiin emme valitettavasti voi vastata. Käsittelemme viestiäsi luottamuksellisesti. Poistamme sen 2 kuukautta vastaanottamisen jälkeen. Emme kerää tai säilytä mitään tietoja viestien lähettäjistä.