Olen 19-vuotias tyttö,toistaiseksi vielä neitsyt. Ongelmani liittyy tamponin käyttöön.Kuukautiseni alkoivat 14-vuotiaana ja ovat olleet suhteellisen säännölliset. Kuitenkin vasta noin vuosi sitten päätin ensimmäisen kerran yrittää tamponin käyttöä. Sain tamponin hyvin ja kivuitta sisälleni, mutta sen ulosottaminen oli ongelmallista ja kivuliasta. Tamponi on juuttunut pari kertaa sisälleni enkä ole meinannut saada sitä ulos.Tamponi juuttui emättimen aukon suun lihasosiin? (immenkalvon lihaksiin?)Sain kuitenkin revittyä sen ulos narusta,joka oli kietoitunut lihaksen ympärille. Se teki todella kipeää.Pelkäsin etten saa sitä ollenkaan ulos. Nyt ihmettelen huolestuneena sitä, miten tamponin voi asentaa väärin. Asia todella huolestuttaa minua, sillä en ole ikinä kuullut mitään vastaavaa.Tapahtuneen jälkeen en ole uskaltanut enää käyttää tamponia. Kävin pari vuotta sitten gynekologilla ja silloin kaikki oli hyvin. Olen yrittänyt poikaystäväni kanssa yhdyntää siinä kuitenkaan onnistumatta. Pelkään että sukupuolielimissäni on jotain vikaa, jolloin yhdyntä ei edes ole mahdollista. Miten minun tulisi nyt menetellä?
Kyseessä on ilmeisesti paksuuntunut immenkalvo. Paksuuntunut immenkalvo voidaan gynekologin toimesta vapauttaa pienellä viillolla. Toimenpide on pieni ja yksinkertainen, siinä immenkalvo puudutetaan ja aukkoon tehdään pari viiltoa, niin että immenkalvon aukko antaa periksi ja yhdyntä mahdollistuu samoin kuin tamponin käyttö. Tilaa aika gynekologille ja kerro vaivasi.
Terveisin Erja Korteniemi-Poikela ja Raisa Cacciatore