Sairaudet

Kysy asiantuntijalta sairauksista - 26217

27.4.2002 Terve.fi
Kysymys

Olen 36v 2 lapsen (6kk ja 2.5v) äiti. Ennen raskauksia jalankokoni oli 42. Tällähetkellä jalkani on kokoa 43-44. Jalkaterä on madaltunut ja leventynyt. Toista lasta odottaessani alusta lähtien jalkasärkyä, säteillen sääriin. Jalkaklinikalta jumppaohjeet ja tukipohjalliset kenkiin. Näin kivut hallinnassa. Tulevaisuudessahan jalkani vain kasvaa entisestään. Ennen kenkien saanti vaikeaa, jatkossa varmaan mahdotonta?! Jos olisin vielä lapsi, kysyisin kuten silloin; voisiko varpaat leikata pois?. No tiedän ettei voi. Kysynkin voiko jalkaa PIENENTÄÄ, jalkaholvin kaarta kohottaa tai jotenkin lyhentää jalan luita? T. Tiedosta kovasti kiitollinen

Vastaus
Vastaaja Jukka Pihlasvaara

Pahoittelen, että vastaus tulee myöhästyneenä. Jalkaterien kirurginen “peinentäminen” ei ole lääketieteellisesti perusteltua, koska leikkauksen seurauksena teille kehittyisi jalkaterään uusia kipuja, eri paikoihin tosin. Ehdotan, jos jalkaterän oireet pysyvät hallinnassa tukipohjallisilla, että hankitte ne vuosittain jalkineisiin, joissa liikutte paljon ja esim. työsandaaleihin myös, jos voitte sellaisia työssä käyttää. Lisäksi ehdotan, että hankitte jalkineet aina siten, että ne ovat sopivaa kokoa, ei liian pienet, esim. numeroa “pienemmät” vaikka ulkonäkösyista, koska liian pienet jalkineet vain pahentavat tilannetta. Jos teillä kivut jatkuvat säärien alueella jatkossa, ehdotan, että otatte yhteyttä ortopediin. Hyvää kesän jatkoa ! Jukka Pihlasvaara Ortopedi Sairaala Siluetti

Kommentit
Ei kommentteja vielä
Katso myös nämä
Uusimmat
Tilaa uutiskirjeet tästä!

Voimaa ja viisautta suoraan sähköpostiisi

terve
KäyttöehdotTietosuojaselosteEvästekäytännöt