Terve.fi

pähkinöiden syönti

Kätilö-terveydenhoitaja

Julkaistu 16.12.2007

Kysymys:

Hei! Olen 26 vk raskaana ja näin joulun alla olen syönyt pähkinöitä (esin. pistaasimanteleita yms.). Tuttavani sanoi, että niistä voi saada salmonellan. Mitenkä on ja miten ilmenee??

Vastaus:

Hei, Salmonellan voi saada mistä vain elintarvikkeesta. Se voi myös tarttua salmonellaa sairastavasta henkilöstä ruuan välityksellä. Eniten salmonellaa aiheuttaa kuitenkin raaka broileri, raakana syödyt idut, muna, maito-tai lihatuotteet. Periaatteessa on mahdollista saada salmonella myös pähkinöistä. Salmonella on kuitenkin harvinainen ja eniten sitä saadaan ulkomailta. Oireina ovat ripuli ja kuume. Lieviä tapauksia ei hoideta, rajummat infektiot hoidetaan antibiootilla. Raskauteen tai sikiöön salmonella ei vaikuta. Parhaiten salmonellaa voi ehkäistä hyvällä keittiöhygienialla. Kannaattaa pestä hyvin kädet ja astiat käsiteltyään raakaa lihaa tai kanaa. Mitään virallisia suosituksia esim. pähkinöiden osalta ei ole.

Kysy ja asiantuntijamme vastaavat

Kun lähetät kysymyksen asiantuntijoille, toimitamme ne eteenpäin nimettöminä. Vastauksia julkaistaan Apu Terveys -lehdessä Klinikka-sivuilla. Kaikkiin kysymyksiin emme valitettavasti voi vastata. Käsittelemme viestiäsi luottamuksellisesti. Poistamme sen 2 kuukautta vastaanottamisen jälkeen. Emme kerää tai säilytä mitään tietoja viestien lähettäjistä.